SIF nousi ahdingosta ja vei trillerin nimiinsä

SIF:n ja GrIFK:n puolivälieräsarja osoittautui ensimmäisessä ottelussa ennakoidun tasaiseksi. Grani oli pelissä pitkään niskan päällä, mutta SIF nousi lopulta voittoon jatkoajan jälkeen.

Ottelun alkuminuutit sujuivat kotijoukkue SIF:n merkeissä, mutta GrIFK käänsi ottelun numeroista 6-4 lukemiin 6-12 ja otti tukevan otteen kamppailusta. Siuntiolaiset saivat tämän jälkeen taas juonesta kiinni, mutta ero kapeni vain parilla maalilla taukoon mennessä.

Tauon jälkeen ote pysyi vierailla, mutta SIF ei luovuttanut ja pysytteli tuntumassa. Grani näytti kuitenkin olevan kiinni voitossa viimeiselle viisiminuuttiselle saakka. Varsin kuumaksikin käyneillä loppuhetkillä SIF nousi viiden maalin takaa tasoihin ja kun Grani hukkasi vielä päätössekunnilla 7 metrin heiton, edettiin jatkoajalle.

Ensimmäinen viisiminuuttinen 2 x 5 minuutin jatkoajalta edettiin tasatahtia – Grani meni maalilla johtoon ja SIF tasoitti. Näin oltiin tilanteessa 29-29 ja kaikki oli vielä auki. Grani oli jälleen niskan päällä, kunnes kotijoukkue käänsi kahden maalin tappioaseman edukseen ja vei lopulta voiton niukasti.

SIF:n päävalmentaja Marcus Sjöstedt kertasi ottelun monia käänteitä taiston tauottua viimein.

– Meillä oli ihan hyvä aloitus. Sitten aloimme tehdä jonkun verran huonoja ja harkitsemattomia ratkaisuja. Muutos puolustuksessa toisella puoliajalla mahdollisti sen, että pääsimme lähemmäksi tilanteessa ja jatkoajalla käänsimme ottelun voitoksi, Sjöstedt tiivisti tapahtumat.

Jo tiukasti voitossa kiinni olleen GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman oli sen sijaan hämmästynyt näkemästään.

– Minulta puuttuvat sanat, en tiedä miten saatoimme hävitä tämän pelin, Källman huokasi.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä napannut kokenut SIF-maalivaht Rony Leven muistutti, että seuraavassa kohtaamisessakin voi tapahtua mitä vain.

– Grania vastaan pelit voivat olla tällaisia. Granilla oli jo voiton avaimet käsissään, mutta taistelimme mainiosti loppuun asti ja uskoimme itseemme. Nyt ei tosin voi leijua, seuraava peli on torstaina, Leven sanoi.

1. puolivälierä:
SIF – GrIFK ja 33-32 (25-25, 11-15)
SIF johtaa otteluvoitoin 1-0.

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
SIF: Ott Varik 9 (5), Fredrik Karlsson 6, Igor Trajkovski 4, Filip Churlevski 4, Gustav Svanbäck 4, Edvin Voutilainen 2, Christoffer Thor 3, Carl Weurlander 1
GrIFK: Anthony Hellakoski 7 (2), Robin Granlund 6 (3), Fredrik Forss 6, Daniel Lång 4, Miro Koljonen 4, Richard Sundberg 3, Niki Tuominen 2

LähiTapiola-tähtipelaajat
Rony Leven SIF 3
Anthony Hellakoski GrIFK 2
Ott Varik SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Igor Trajkovski 2 x 2 min, Ott Varik 2 x 2 min, suora punainen kortti, Vincent Voutilainen 1 x 2 min
GrIFK: Anthony Hellakoski 1 x 2 min, Fredrik Forss 1 x 2 min, Miro Koljonen 1 x 2 min, Patrik Lång 1 x 2 min
Richard Sundberg 3 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon jälkeen, Ville Viljanen 1 x 2 min

Erotuomarit: Sami Kinnari – Teemu Kaulio

Yleisöä: 0

 


 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk