Dickenille komea voitto SIF:sta

Dicken jatkaa puhtaalla pelillä SM-liigan kärjessä haettuaan lauantaina vakuuttavan voiton SIF:sta.

SIF teki ottelun kaksi ensimmäistä maalia, mutta Dicken käänsi nopeasti tilanteeksi 2-6. Kolmea maalia lähemmäs SIF ei enää päässyt ja tauolla Dickenin johto kirjattiin kuuden maalin erolla.

Toisella jaksolla Dicken venytti vähitellen eroa yhä lisää, eikä SIF pystynyt tosissaan haastamaan vierasjoukkuetta. Lopulta voittomarginaali venyi yli kymmeneen osumaan.

SIF-luotsi Teddy Nordling tiivisti kamppailun lyhyesti.

– Dicken oli parempi kaikilla osa-alueilla tänään, ei paljon muuta sanottavaa.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg näki, ettei voitto selkeistä numeroista huolimatta irronnut helpolla.

– Oli fyysinen ottelu, jossa saimme tehdä paljon töitä. Olen tyytyväinen siihen, että taistelemme hyvällä asenteella alusta loppuun, Monnberg mietti.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vienyt Dickenin Max Granlund näki joukkueen pystyneen hyvin vastaamaan SIF:n peliin.

– Puolustuksemme piti ja pystyimme ohjamaan heidän hyökkäyspeliään haluamallamme tavalla. Kun Siuntio nosti puolustustaan 4-2:een, pystyimme murtamaan sen hyvällä tavalla, Granlund sanoi.

SIF – Dicken 24-35 (12-18)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
SIF: Ott Varik 6, Carl Weurlander 5, Filip Churlevski 4, Christoffer Thor 3, Igor Trajkovski 2, Fredrik Karlsson 2, Gustav Svanbäck 1, Niklas Sillman 1
Dicken: Ian Martin 7, Max Granlund 7, Filip Söderlund 5 (1), Oskar Monnberg 4, Joacim Broman 3 (1), Benny Broman 3, Anton Rémy 2, Gusten Montonen 2, Felix Nilsson 1, Jukka Kamula 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Max Granlund Dicken 3
Ian Martin Dicken 2
Filip Churlevski SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Carl Weurlander 1 x 2 min, Igor Trajkovski 2 x 2 min, Niklas Sillman 1 x 2 min
Dicken: Ian Martin 1 x 2 min, Max Granlund 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan Helander – Teemu Kaulio

Yleisöä: 153

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!