Dicken jatkaa puhtaalla pelillä

BK-46 ja Dicken pelasivat kärkipään tiukan kamppailun keskiviikkona. Dicken oli kuitenkin ottelussa lopulta vankasti niskan päällä ja jatkaa tappioitta sarjataulukon kärjessä.

BK:n terävän alun tilanne tasoittui nopeasti ja Dicken otti sen jälkeen hienoisen otteen kamppailusta. Vierasjohto pysytteli kuitenkin muutamassa maalissa ja taukoa Karjaalla vietettiin Dickenin johtaessa kolmella maalilla.

Toisen jakson alkuun Dicken tuli terävästi ja tuplasi johtonsa nopealla tahdilla. Parhaimmillaan yhdeksän maalin johdon BK puristi vielä neljään osumaan, mutta lähemmäs kiri ei riittänyt ja Dicken vei pisteet matkaansa.

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg näki akilleen kantapään olleen omassa kenttäpäädyssä.

– Ei saatu puolustusta toimitaan missään vaiheessa koko ottelun aikana. Nähtiin hyvin, ettei yhteispeli Robin Sjömanin ja Kenneth Dalhbergin kanssa ollut vielä kohdallaan pitkien loukkaantumisjaksojen jälkeen. Hyökkäyspeliin olin suhteellisen tyytyväinen, Rönnberg summasi ottelua.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg näki parantamisenkin varaa edelleen.

– Ottelun alku oli meiltä huono, toisaalta toisen puoliajan alku oli meiltä tosi hyvää. Me saimme heti toisella jaksolla puolustuspelimme toimimaan, Monnberg ruoti ratkaisuvaihetta.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ottelussa ja kolme LähiTapiola-tähteä vei nimiinsä Dickenin Gusten Montonen.

– Ensimmäisen puoliajan alussa nukuttiin mutta toisen jakson 20 ensimmäistä minuuttia oli taas erinomaista peliä meiltä. Kaksi pistettä on aina kaksi pistettä, Montonen muistutti.

BK-46 – Dicken 27-33 (15-18)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
BK-46: Victor Westerlund 5, Linus Lindberg 5, Albert Lindholm 4, Sebastian Säkkinen 2 (1), Nicholas Mavrostomos 2, Jac Karlsson 2 (1), Miska Henriksson 2, Kenneth Dahlberg 2, Robin Sjöman 1, Linus Sjöman 1, Oliver Nordlund 1
Dicken: Max Granlund 9, Gusten Montonen 8, Ian Martin 7, Filip Söderlund 4 (2), Joacim Broman 2 (1), Jukka Kamula 1, Johan Gripenberg 1, Benny Broman 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Gusten Montonen Dicken 3
Max Granlund Dicken 2
Ian Martin Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Robin Sjöman 1 x 2 min, Sebastian Säkkinen 1 x 2 min
Dicken: –

Erotuomarit: Miro Korja – Christopher Metsämäki

Yleisöä: 0

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk