Cocks marssi vakuuttavasti finaaleihin

Cocks otti keskiviikkona kolmannen voittonsa GrIFK:sta ja eteni SM-liigan finaaleihin suoraan välierävoitoin 3-0.

Aiempien kohtaamisten tapaan Cocks otti tahtipuikon haltuunsa jo alkuminuuteilla. Edelleen ilman kolmea avainpelaajaansa matkassa ollut GrIFK roikkui kuitenkin sitkeästi jonkinlaisessa tuntumassa, kunnes Cocks tauon alla nykäisi eron yhdeksään maaliin.

Toisen jakson alussa ero venyi jo yli kymmenen maalin nopeasti ja Granin eväät etenkin hyökkäyspäässä olivat perin vähissä – jakson ensimmäisen puoliskon aikana Grani teki vain yhden 7 metrin maalin. Kun ottelu oli käytännössä tarkennut, Cocks antoi reilusti vastuuta kokemattomammalle kaartilleen. Ottelun loppu edettiin suhteellisen tasatahtia ja Cocks varmisteli selkeän voittonsa.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki oli harmissaan siitä, että Grani joutui antamaan pelaajatilanteen myötä niin runsaasti tasoitusta välieräsarjassa.

– Ei näistä jäänyt mitään käteen. Ymmärrän pelaajiakin, että hankala asennoitua, Kekki totesi.

GrIFK:n päävalmentaja Mikael Källman myönsi suoraan, että eväät eivät tällä materiaalilla riittäneet ja oli pahoillaan myös Cocksin puolesta.

– Oltaisiin mielellämme lähdetty haastamaan Cocks tässä viimeisessä välierässä. Valitettavasti meillä on paljon loukkaantuneita pelaajia niin kentällä kuin katsomossa. Tämä on valitettavaa myös Cocksille tulevia finaalipelejä ajatellen, Källman myönsi.

– Ei voi mitään, tällaista tämä välillä on.

Välieräsarjassa dominoineen ja jälleen ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin sekä kolme LähiTapiola-tähteä kuitannut Cocksin Teemu Tamminen tähdensi kuitenkin olennaista.

– Hyvä joukkuepeli kaikki kolme peliä. Pääasia, että olemme finaaleissa.

3. välierä:
Cocks – GrIFK 26-14 (16-7)
Cocks finaaleihin voitoin 3-0.

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
Cocks: Teemu Tamminen 10 (2), Vitalie Nenita 4, Roni Syrjälä 3, Evgeny Semenov 2, Bojan Zupanjac 1, Sandro Samardzic 1, Tuomas Rantanen 1, Yury Lukyanchuk 1, Miika Kaukoranta 1, Djordje Djekic 1, Roope Ahlgren 1
GrIFK: Alexander Qvist 6 (2), Jere Kantee 3, Daniel Timmerman 2 (1), Erik Åkermarck 1, Kalle Kankaanpää 1, Fredrik Forss 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Teemu Tamminen Cocks 3
Vitalie Nenita Cocks 2
Alexander Qvist GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks: Roni Syrjälä 1 x 2 min, Yury Lukyanchuk 1 x 2 min
GrIFK: Kalle Kankaanpää 2 x 2 min, Miro Koljonen 1 x 2 min

Erotuomarit: Sami Kinnari – Johan Skogberg

Yleisöä: 0


 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk