SM-liigassa kaksi ottelua keskiviikkona

SM-liigakausi jatkuu keskiviikkoiltana kahdella ottelulla, jotka kumpikin pelataan Helsingissä.

Dicken isännöi kärkikamppailussa BK-46:tta ja HIFK saa puolestaan ”kamratderbyssä” vieraakseen ÅIFK:n.

BK on aloittanut kautensa tuloksellisesti odotetun laisesti. Kauden avausottelussa Cocks vei pisteet maalin erolla, sen jälkeen karjaalaiset ovat ottaneet kolme voittoa putkeen. Dicken on pelannut niin ikään neljä ottelua, joista jokainen on päättynyt lauttasaarelaisten voittoon.

BK:n peli ei ole ihan parhaassa kuosissaan vielä päävalmentaja Andreas Rönnbergin mukaan.

– Peräänkuulutan enemmän rohkeutta ja itseluottamusta jatkossa, Rönnberg sanoi Västra Nylandille edellisen HIFK-voiton jälkeen.

Illan myöhemmässä ottelussa HIFK on edelleen tavoittelemassa liigakauden avausvoittoaan. Kolmesta ensimmäisestä ottelusta tuloksena on ollut kahden maalin tappiot Cocksia ja SIF:iä vastaan, sekä viiden maalin tappio vieraspelistä BK-46:ta vastaan. ÅIFK on aloittanut syksyn kaksijakoisesti. Neljästä ottelusta turkulaiset ovat napanneet kaksi voittoa HC Tallinnista, mutta kärsineet kaksi suurinumeroista tappiota liigakärjen joukkueille Dickenille ja Cocksille.

HIFK ja ÅIFK kohtasivat harjoituskaudella kahdesti ja kumpikin vei kotonaan pelaamansa ottelun varsin selkein numeroin.

SM-liiga keskiviikkona 7.10.:
19.15 Dicken – BK-46 (VeikkausTV. SolidSport)
20.00 HIFK – ÅIFK (SolidSport)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!