ÅIFK haki arvokkaan voiton HIFK:sta

ÅIFK sotki alemman jatkosarjan asetelmia heti alkuunsa kaatamalla perjantaina vieraissa korkeimmin lähtöpistein sarjaan lähteneen HIFK:n varsin vakuuttavasti.

HIFK tuli otteluun vahvasti ja meni nopeasti 3-0-johtoon, mutta ÅIFK pääsi pian peliin hyvin mukaan ja käänsi vähitellen tilanteen edukseen. Ero kasvoi vähä vähältä ja tauolle mentiin viiden maalin vierasjohdossa.

Tauon jälkeen ÅIFK vain kasvatti johtoaan, eikä HIFK enää päässyt kuutta maalia lähemmäs. Vieraat pitivät tiukasti kiinni johtoasemastaan ja vasta aivan lopussa voittajan jo ratkettua HIFK pääsi hiukan kaunistelemaan lukemia.

HIFK:n valmentaja Jaakko Horelli myönsi tappion rehdisti ja listasi syytkin selkeästi.

– Tänään kärsimme liikaa omista virheistä. Heikko viimeistely heittopaikoissa aiheutti liikaa kiirettä puolustukseen ja Åbo rankaisi hyvin vastaiskuistaan, Horelli kehui vastustajaa.

ÅIFK-luotsi Robin Karlssonin oli sen sijaan helppo olla todella tyytyväinen omiinsa.

– Peli meni vähintään suunnitelmien mukaan. Puolustus toimi hyvin ja sen kautta saatiin hyvin kontrahyökkäyksiä. 30 maalia vieraspelissä on mukavasti ja tästä on hyvä jatkaa, Karlsson iloitsi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä napsinut ÅIFK:n maalivahti Aku Kuusisto oli estyksestä myös iloinen.

– Tänään halusimme enemmän voittoa ja teimme paremmin töitä. Puolustusta oli tarkoitus parantaa edellisistä otteluista ja se onnistui tänään.

HIFK – ÅIFK 25-30 (10-15)

Maalintekijät: maalit (7m maalit)
HIFK: Niclas Ahlgren 6 (4), Oscar Udd 3, Ardo Puna 3, Erkka Näntö 3, Vladimir Knopinskii 3, Gheorghe Safronii 2, Roman Protcenko 2, Jonathan Manner 2, Viktor Grönmark 1
ÅIFK: Peik Sjöblom 7, Andreas Nyström 4, Niklas Manderoos 4 (1), Valter Georgs 4, Oscar Berglund 3, Mikael Manderoos 2, Isak Lehvonen 2, Elias Nyman 1, Robin Mattsson 1, Eero Laine 1, Aku Kuusisto 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Aku Kuusisto ÅIFK 3
Peik Sjöblom ÅIFK 2
Viktor Grönmark HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Erkka Näntö 1 x 2 min, Gheorghe Safronii 1 x 2 min, Géza Vasvári 1 x 2 min
ÅIFK: Oscar Berglund 2 x 2 min, Robin Mattsson 1 x 2 min, Valter Georgs 1 x 2 min

Erotuomarit: Harri Nieminen – Pasi Ojapalo

Yleisöä: 150

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!