Dickenin vahvalle vireelle jatkoa

Dicken ei ollut yllätettävissä, kun se voitti vieraskentällä Atlas Vantaan 30-24 (12-14).

Dickenin voiton takuuna toimi vahva toinen puoliaika. Vielä ensimmäisellä puoliajalla se oli helisemässä, kun Atlas Vantaa hallitsi alusta saakka kenttätapahtumia ja vantaalaiset pääsivät tauolle kahden maalin johdossa.

Toiselle puoliajalle tuli kuitenkin sisuuntunut Dicken nousi Tadas Stankeviciuksen maaleilla johtoon toisen puoliajan ensimmäisen kympin jälkeen eikä luovuttanut enää asemaansa. Helsinkiläiset onnistuivat laajalla rintamalla eikä Atlas Vantaa pystynyt enää vastaamaan Dickenin iskuun.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg kiitteli joukkueensa taistelua.

– Se oli työvoitto, kun pystyimme parantamaan loppua kohti ja voittamaan.

Alussa ei onnistuttu, mutta osoitti hyvää moraalia että pystyimme jatkamaan ja parantamaan.

Atlas Vantaan luotsi Toni Kallion mukaan joukkueelta loppuivat jalat ottelun edetessä.

– Voi olla tyytyväinen peli-ilmeeseen. Pysyimme mukana niin kauan kuin jalka liikkui.

Tokan puoliajan alkuun tuli harmillisia ulosajoja, emmekä sen jälkeen jaksaneet tulla takaisin.

Ottelun parhaana palkittu Robin Granlund oli voittoon tyytyväinen.

– Alussa emme saaneet peliä kulkemaan, mutta myöhemmin saimme peliimme enemmän liikettä.

Minulle pelattiin toisella puoliajalla parempia tilanteita, ja pääsin hyvin heittämään. Se oli kivaa.

Atlas Vantaa-Dicken 24-30 (14-12)

Maalintekijät:
Atlas Vantaa: Milos Maksimovic 5, Samuli Vihavainen 5, Gherghe Safronii 4, Jani Kivinen 3, Jasse Kettunen 3, Jonathan Juslin 2, Tuomas Laitinen 1, Niki Tuomela 1

Dicken: Robin Granlund 7, Benni Broman 6, Filip Söderlund 5, Gusten Montonen 4, Tadas Stankevicius 4, Joacim Broman 3, Felix Nilsson 1

Ulosajot ja pelistä sulkemiset:
Atlas Vantaa: Heikki Laitinen 2x2min, Milos Maksimovic 2x2min, Jasse Kettunen 1x2min
Dicken: Oskar Monnbert 1x2min, Max Granlund 1x2min, Tadas Stankevicius 1x2min

LähiTapiola-tähtipelaajat
Robin Granlund Dicken 3
Milos Maksimovic Atlas 2
Benny Broman Dicken 1

Erotuomarit: Sami Kinnari, Johan Skogberg

Yleisö: 153

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!