BK-46 väänsi toisella jaksolla voittoon HIFK:sta

BK-46 ja HIFK kamppailivat pisteistä tasapäisesti lauantaina ensimmäisen jakson, mutta toisella 30-minuuttisella karjaalaiset puristivat voittoon.

Kotijoukkue BK pääsi alkuminuuteilla kolmen maalin johtoon, mutta HIFK pääsi nopeasti peliin mukaan ja avausjakso eteni erittäin tasaisena. Eroa suuntaan eikä toiseen ei käytännössä syntynyt missään vaiheessa ja tauolle mentiin BK:n niukassa johdossa.

Toisella jaksolla alun jälkeen BK alkoi kiskoa pientä eroa. HIFK pysyi tuntumassa, kunnes jakson puolivälin jälkeen ero alkoi kasvaa. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin BK:n johtaessa jo seitsemällä maalilla. Ottelu näytti jo ratkaistulta, mutta HIFK taisteli loppuun saakka kaventaen eroa pääsemättä kuitenkaan toden teolla enää kamppailemaan pisteistä.

BK-46:n päävalmentaja  Mikael Källman oli mietteissään ottelun jälkeen, vaikka voitto toki maistui.

– Vähän tahmeata meiltä. Kun muutettiin puolustusjärjestelmää 5-1:ksi, saatiin ottelu hallintaamme. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen, Källman mietti.

HIFK.n päävalmentaja Rostislav Grinishin harmitteli poissaoloja.

– Ei ole helppo pelata kun meillä on näin monta pelaajaa loukkaantuneena. Annettiin kuitenkin hyvä vastus BK:lle ja uskoa ensi keskiviikon otteluun Grankullaa vastaan, Grinishin viittasi runkosarjan päätöskierroksen tärkeään kamppailuun.

Vakuuttavimman pelaajan kommentti tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä nappasi BK:n tuore vahvistus Grygorij Semenchenko.

– Olen tyytyväinen ensimmäiseen peliini sekä ensimmäiseen viikkooni Suomessa. Pidän joukkueesta ja tämän varaan on hyvää rakentaa kohti kevättä, Semenchenko totesi.

BK-46 – HIFK 31-28 (15-14)

Maalintekijät
BK-46: Viktor Gruzinskii 6, Sebastian Säkkinen 5, Grygorij Semenchenko 5, Andreas Rönnberg 5, Victor Westerlund 3, Robin Sjöman 3, Linus Sjöman 3, Janne Korpimäki 1
HIFK: Ardo Puna 9, Oscar Udd 5, Vladimir Knopinskii 4, Sten Toomla 3, Tom Lindström 2, Jasper Heino 2, Johannes Bargum 2, Niclas Ahlgren 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Semenchenko Grygorij BK-46  3
Ardo Puna HIFK 2
Robin Sjöman BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Nicholas Mavrostomos  1 x 2 min, Robin Sjöman  2 x 2 min, Sebastian Säkkinen 1 x 2 min, Semenchenko Grygorij 1 x 2 min
HIFK: Mika Sivén 1 x 2 min, Oscar Udd 2 x 2 min

Erotuomarit: Tapani Kuri – Krister Illman

Yleisöä: 461

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!