BK-46 puristi niukan voiton SIF:sta

Lauantain Västnylandsderby SIF:n ja BK-46:n välillä tarjosi todella jännittävän näytöksen, joka päättyi BK:n niukkaan voittoon.

Ottelu alkoi tasaisena, mutta SIF alkoi pian saada paremmin otetta pelistä ja hivuttautui pieneen johtoon. Parhaimmillaan kotijoukkue oli jo neljä maalia edellä, mutta taukoon mennessä BK puristi eron yhteen maaliin.

Toinen jakso muodostui todelliseksi trilleriksi. Johto vaihtui suuntaan ja toiseen, eikä ero missään vaiheessa ollut kahta maalia enempää. Viimeiset minuutit BK puristi kuitenkin sen verran vahvemmin, että vei tärkeät pisteet matkaansa niukimmalla mahdollisella erolla.

SIF:n päävalmentaja Marcus Sjöstedt oli moneen asiaan tyytyväinen, mutta jäi harmittelemaan ottelun ratkaisua.

– Hyvä ilme joukkueessa, mutta pienet henkilökohtaiset ja turhat hölmöilyt nousivat lopussa turhan suureen rooliin, Sjöstedt pohti.

BK-46:n päävalmentaja Mikael Källman kiitteli ottelun tunnelmaa – ja toki pisteet maistuivat.

– Jännittävä ottelu, jossa veto vaihteli edestakaisin. Ei ehkä maailman parhaiten pelattu ottelu, mutta paljon tahtoa ja tasaista loppuminuuteille asti. Tällaisia paikallisotteluiden tuleekin olla, Källman kehui.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin ja kolme LähiTapiola-tähteä vei BK-46:n maalivahti Bogdan Klepa.

– Tiukka ottelu, jossa molemmilla joukkueilla oli kova tahto ja hyvä peli. Olimme valmistautuneet vastustajan takavetoihin, jotka hoitelimme vaihtelevasti. Tasainen ja jännittävä paikallisottelu ja tärkeät pisteet meille, Klepa summasi.

SIF – BK-46 27-28 (13-12)

Maalintekijät
SIF: Sten Maasalu 7, Fredrik Karlsson 6, Christoffer Thor 4, Alexander von Numers 3, Ott Varik 3, Vincent Voutilainen 2, Eduard Zakharov 1, Carl Weurlander 1
BK-46: Sebastian Säkkinen 7, Andreas Rönnberg 6, Victor Westerlund 4, Linus Sjöman 3, Miska Henriksson 3, Viktor Gruzinskii  3, Robin Sjöman 2

LähiTapiola-tähtipelaajat
Bogdan Klepa BK-46 3
Rony Leven SIF 2
Sebastian Säkkinen BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Christoffer Thor 2 x 2 min, Eduard Zakharov suora punainen kortti, Ott Varik 1 x 2 min, Vincent Voutilainen 1 x 2 min
BK-46: Miska Henriksson 1 x 2 min, Robin Sjöman 2 x 2 min

Erotuomarit: Mikael Lindroos – Jan-Erik Leandersson

Yleisöä: 307

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!