Jatkosarjaviikonloppu käyntiin Turusta

SM-liigan jatkosarjoissa pelataan viikonloppuna kolme ottelua ja myös SM-karsintasarja käynnistyy viikonloppuna.

Turussa perjantai-iltana ÅIFK saa vieraakseen SIF:n ottelussa, jossa panoksia riittää alemman jatkosarjan loppusijoitusten kannalta. ÅIFK tarvitsee käytännössä voiton pysyäkseen mukana vielä taistelussa puolivälieräpaikasta. SIF:n voitto veisi siuntiolaiset puolestaan jo hyvin lähelle puolivälieräpaikkaa.

Atlas Vantaan ja HIFK:n kohtaamisessa lauantaina asetelma on samankaltainen, joskin vielä selkeämpi. Atlaksen mahdollisuudet nousta puolivälieriin ovat enää hyvin ohuet ja HIFK on jatkopeleissä miltei varmasti jo nyt.

Alempaa jatkosarjaa ei kuitenkaan ole taputeltu valmiiksi, minkä huomasi hyvin avauskierroksella Atlaksen oltua pitkään kiinni jopa voitossa SIF:n vieraana.

– Meillä oli mahdollisuus viime hetkiin asti. Pelasimme hyvin, ja esitys oli positiivinen verrattuna kauden aikaisempiin kohtaamisiin, Atlas-luotsi Toni Kallio sanoi seuran verkkosivuilla.

Ylemmässä jatkosarjassa BK-46 isännöi Dickeniä ja ottelussa pelataan käytännössä suorasta välieräpaikasta, jonka osalta Dicken on tällä hetkellä paremmissa asemissa. BK avasi jatkosarjan niukalla vierastappiolla Cocksia vastaan ja Dicken otti puolestaan alkuvaikeuksien jälkeen selvän voiton GrIFK:sta.

– Siitä tulee kova ottelu, kuittasi BK-piiskuri Mikael Källman Västra Nylandille.

Sunnuntaina saadaan käyntiin myös SM-karsintasarja, jossa kuluvan kauden SM-liigajoukkueet HC HIK ja PIF avaavat kotiotteluilla.

Paraisilla puhalsivat muutoksen tuulet viikolla, kun päävalmentaja Marko Brezic sai lähtöpassit ja joukkue suuntaa karsintaan Peter Söderlundin johdolla.

– Odotukset olivat suuret, mutta edistys on jäänyt saavuttamatta monella tasolla, joten siksi teimme tämän päätöksen, PIF:n hallitus kertoi tiedotteessaan.

Ottelut viikonloppuna:

Pe 8.3.
alempi jatkosarja: 19.00 ÅIFK – SIF (Kanariefåglarna TV)

La 9.3.
alempi jatkosarja: 15.00 Atlas Vantaa – HIFK
ylempi jatkosarja: 18.30 BK-46 – Dicken (OZ.com)

Su 10.3.
SM-liigakarsinta: 15.00 HC HIK – Akilles
SM-liigakarsinta: 19.30 PIF – HK Pötsi (PiffenTV)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!