Viimein kotivoitto – Dicken eteni välieriin

Dickenin ja HIFK.n kauden kohtaamisista vasta seitsemäs päättyi kotivoittoon ja Dickenin torstainen voitto merkitsi samalla puolivälieräsarjan ratkeamista lauttasaarelaisten eduksi.

Dicken otti ohjat haltuunsa ottelun alusta saakka ja nykäisi nopeasti muutaman maalin etumatkan. Ero pysyi taukoon saakka suhteellisen samoissa ja ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen eroa Dickenin hyväksi oli viisi maalia.

Tauon jälkeen edettiin tasaisesti, kunnes Dicken nykäisi johtonsa kahdeksaan maaliin ja tämän jälkeen HIFK ei enää viittä maalia lähemmäs päässyt. Dicken piti varmasti kiinni johtoasemastaan loppuun saakka ja nappasi näin helsinkiläisten keskinäisestä tiukasta puolivälieräsarjasta voiton.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg oli voiton jälkeen tyytyväinen ja kiitteli joukkueensa esitystä.

– Tiukka sarja ja viimeisessä pelissä loistava joukkuesuoritus, mikä auttoi meidät jatkoon, Monnberg iloitsi.

HIFK-luotsi Rostislav Grinishin myönsi rehdisti Dickenin ansainneen voiton ratkaisevassa ottelussa.

– Emme olleet yhtä hyvin valmistautuneita tähän peliin kuin muihin. Dicken oli tänään parempi. Tuomarit olivat tänään oikeassa, mutta samanlainen tilanne viime pelissä jäi viheltämättä. Joka tapauksessa sarja oli hyvä ja tasainen, Grinishin pyöritteli.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei nimiinsä Dicken-maalivahti Mikael Mäkelä.

– Näytettiin ihan alusta asti hyvää asennetta tänään ja se näkyi molemmissa päissä, mikä teki minun tehtävästäni helpomman tänään, Mäkelä kiitteli koko joukkuetta.

Dicken kohtaa välierissä BK-46:n.

5. puolivälierä
Dicken – HIFK 28-23 (14-9)
Dicken välieriin voitoin 3-2.

Maalintekijät
Dicken: Joacim Broman 9, Benny Broman 6, Tadas Stankevicius 4, Ben Weber 2, Anton Rémy 2, Valdar Noodla 2, Robin Granlund 2, Gusten Montonen 1
HIFK: Roman Protcenko 6, Kristian Jansson 5, Nikola Zujic 3, Niclas Ahlgren 3, Oscar Udd 2, Tom Lindström 2, Olli Tamminen 1, Jasper Heino 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Mikael Mäkelä Dicken 3
Joacim Broman Dicken 2
Kristian Jansson HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Dicken: Ben Weber 1 x 2 min, Teemu Hertola 1 x 2 min, Valdar Noodla 1 x 2 min
HIFK: Christoffer Eneberg suora punainen kortti, Joonas Vartia 1 x 2 min, Oscar Udd 1 x 2 min, Tom Lindström 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Mikael Lindroos

Yleisöä: 304

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!