BK-46:lle pronssimitalit

BK-46:n hankkima etumatka ensimmäisestä kesti toisessa pronssipelissä, kun se voitti myös toisen pelin. Karjaalaiset sinetöivät pronssimitalit 35-25-voitolla. Näin BK-46 oli parempi yhteismaalein 67-50.

GrIFK joutui lähtemään toiseen otteluun seitsemän maalin takaa-ajoasemasta, mutta BK-46 ei antanut missään vaiheessa GrIFK:lle edes toiveita noususta. Kotijoukkue karkasi heti alkuminuuteilla neljän maalin johtoon. GrIFK pääsi vielä kahden maalin päähän, mutta sen lähemmäksi se ei ottelun aikana enää päässyt.

BK-46 esitti vapautunutta hyökkäyspelaamista ja juoksi Granin jalat alta. Näin BK-46 otti toisena vuotena peräkkäin mitalin, kun viime vuoden hopean seuraksi palkintokaappiin tuli pronssimitalit.

BK-46:n päävalmentaja Mikael Källman iloitsi pronssimitalista.

– Tehtiin kaksi hienoa pronssiottelua. Saatiin vähän balsamia haavoille semifinaaleiden jälkeen.. “Vi kommer igen” ensi vuonna, Källman totesi.

GrIFK-luotsi Mikko Koskue myönsi BK-46:n olleen ottelussa parempi.

– Onnea Karjaalle. Emme saaneet konetta käyntiin kummassakaan pronssiottelussa.

Ottelun parhaana palkittu Oscar Kihlstedt iloitsi voittoisasta kauden päätöksestä.

– Otettiin revanssi itsellemme. Kaksi hyvää ottelua. Meiltä hyvä loppu tälle kaudelle.

BK-46-GrIFK 35-25

Maalintekijät
BK-46: Andreas Rönnberg 8, Oscar Kihlstedt 8, Topias Laine 6, Benjamin Helander 3, Maksym Biegal 3, Victor Westerlund 2, Albert Lindholm 2, Linus Lindberg 2, Janis Selge 1

GrIFK: Richard Sundberg 8, Alexander von Numers 4, Sami Silfver 4, Miro Koljonen 2, Fredrik Forss 2, Peik Sjöblom 1, Benjamin Olsson 1, Patrik Lång 1, Jasper Hellberg 1, Valter Georgs 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Oscar Kihlstedt BK-46 3
Bogdan Klepa BK-46 2
Andreas Rönnberg BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: –
GrIFK: –

Erotuomarit: Miro Korja – Teemu Kaulio

Yleisöä: 692