Pronssimitalien kohtalo ratkeaa perjantaina

SM-liigan toinen ja ratkaiseva pronssiottelu BK-46:n ja GrIFK:n välillä pelataan perjantaina Karjaalla.

Pronssi ratkaistaan kahden ottelun yhteistuloksella ja toiseen kohtaamiseen lähdetään BK-46:n selkeästä etulyöntiasemasta.

Ensimmäisessä kohtaamisessa keskiviikkona Kauniaisissa BK kävi parhaimmillaan 11 maalin johdossa, josta Grani sai taisteltua muutaman maalin pois. Seitsemän maalin ero ennen toista osaottelua on kauniaislaisille haasteellinen, mutta ei mahdoton.

– On selkeää että lähtökohta on meille hyvä ja kotona Karjaalla meidän pitäisi olla vahvoja, mutta samaan aikaan mikään ei vielä ole selvää.

– Seitsemän maalia voi olla riittävä ero, mutta meidän ei pidä ajatella sitä, vaan keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, BK-luotsi Mikael Källman sanoo Västra Nylandissa.

Ensimmäisen pronssiottelun lisäksi BK vei nimiinsä joukkueitten molemmat kohtaamiset myös runkosarjassa.

Ottelu Karjaalla perjantaina alkaa kello 19.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!