HIFK haki pisteet ÅIFK:lta

HIFK katkaisi pitkän voitottoman putkensa kaatamalla ÅIFK:n keskiviikkona vieraissa.

Kotijoukkue ÅIFK otti alkuminuuttien jälkeen ohjat käsiinsä ja johti parhaimmillaan kolmella maalilla. HIFK kuroi eron kuitenkin umpeen ja käänsi osat päälaelleen viemällä viimeisen viisiminuuttisen ennen taukoa puhtaasti 5-0.

HIFK piti edustaan kiinni tauon jälkeen, eikä ÅIFK päässyt viittä maalia lähemmäs. Ottelu näytti jo ratkenneen HIFK:n siirtyessä seitsemän maalin johtoon reilu kuusi minuuttia ennen loppua. ÅIFK kehitti vielä loppukirin, mutta ei pystynyt enää vierasvoittoa tosissaan uhkaamaan.

ÅIFK:n päävalmentaja Besim Qerimi jäi harmittelemaan ennen kaikkea maalinteon nihkeyttä.

– Jos ei palloja saada sisään niin vastustaja voittaa pelin. Tulos olisi ollut eri jos edes puolet paikoista olisi saatu sisään. Alussa jaksettiin pelata mutta ottelu kestää 60 minuuttia. Taistelutahtoa löytyi mutta tänään ei tullut tulosta, Qerimi pohti.

– Yksilötasolla syksyn aikana on kehitystä näkynyt, mutta pelillisesti jotkut asiat menevät hyvin, mutta toiset todella huonosti, suurta vaihtelua pelissä.

HIFK-luotsi Rostislav Grinishin myönsi, että täysi pistepotti maistui.

– Oli meille tärkeä peli. Olimme valmistautuneet kovaan peliin ja se tuotti tulosta. Kaikki pelissä ei mennyt suunnitelman mukaan mutta olemme tyytyväisiä voittoon, Grinishin totesi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin nappasi HIFK-maalivahti Theodotos Christou.

– Vaikea ottelu. Onneksi saatiin tappioputki rikki.

ÅIFK – HIFK 24-28 (10-15)

Maalintekijät
ÅIFK: Isak Lehvonen 6, Oscar Berglund 6, Andreas Nyström 4, Christoffer Sjöblom 2, Santeri Maijala 2, Daniel Eriksson 2, Alexander Nysten 1, Niklas Manderoos 1
HIFK: Nikola Zujic 8, Niclas Ahlgren 7, Olli Tamminen 4, Roman Protcenko 3, Tom Lindström 3, Kristian Jansson 2, Joonas Vartia 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Theodotos Christou HIFK 3
Nikola Zujic HIFK 2
Oscar Berglund ÅIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
ÅIFK: Valto Kuusisto 1 x 2 min
HIFK: Harri Pitkänen 1 x 2 min, Joonas Vartia 1 x 2 min, Kristian Jansson 1 x 2 min

Erotuomarit: Tapani Kuri – Krister Illman

Yleisöä: 128

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!