GrIFK ja PIF hakevat vuoden ensimmäistä voittoa

GrIFK:n liigamiehistö on selvinnyt taannoisesta lumimyrskystä takaisin kotiluolansa lämpöön ja valmistautuu Cocks-ottelun jälkeen seuraavaan taistoon. Keskiviikkona 24.1. päästään viiden viikon tauon jälkeen jälleen kotiyleisön eteen.

Vastustaja PIF Paraisilta on toisella liigakaudellaan sitten vuoden 1997 onnistunut nelinkertaistamaan viime kauden pistepottinsa voitettuaan marraskuussa ensin kotonaan HIK:n ja tekemällä heti seuraavalla kierroksella kenties kauden suurimman yllätyksen otettuaan molemmat liigapisteet mukaansa HIFK:lta Helsingistä.

Vahvasti omiin kasvattien ja balkanilaisen käsipallo-osaamisen kombinaatioon luottava PIF on kahden pisteen päässä paikalliskilpailijastaan ÅIFK:sta, välissään alemman jatkosarjan sekä liigakarsinnan erottava viiva.

Granille ottelu toimii hyvänä kenraalina ensi lauantain vierailulle Pirkkolaan. PIF:iä ei parane väheksyä sillä turhat pistemenetykset tässä vaiheessa runkosarjaa voi armottomasti tarkoittaa otteen lipsumista ylemmän jatkosarjan saavuttamiselle. Lauantaina PIF pelasi kotonaan BK-46:tta vastaan ja meni polvilleen muutamassa minuutissa, mutta tuon ottelun pohjalta ei johtopäätöksiä kannata tehdä. Tosissaan on oltava ja takin napit tiukasti kiinni, aivan kuten joukkueiden viimeksi kohdatessa lokakuussa tehtiin, tuolloin Paraisten matkan tuomisina oli 30-18 voitto.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!