Dicken ja GrIFK neljän pisteen ottelussa

Dicken ja GrIFK iskevät yhteen perjantaina Pirkkolassa ottelussa, joka on ylemmän jatkosarjan paikkojen kannalta kummallekin äärimmäisen tärkeä.

Lauttasaarelaisten kanssa tasapisteissä oleva GrIFK saapuu siis kylään Dickenin vieraaksi. Joukkueet ovat sijoilla 3. ja 4., ja Atlas Vantaa sijalla 5. hengittää niskaan kahden pisteen päässä.

Lähtökohdat ovat siis herkulliset tämän Suomi-käsiksen klassikon alla. Grani on ehtinyt pelata kaksi ottelua pitkän tauon jälkeen, Cocks-tappion jälkeen keskiviikkona PIF:iä nöyryytettiin isän kädestä Kauniaisten luolassa lukemin 33-15. Dicken taas on pelannut kaksi tiukkaa peliä, viime lauantaina Atlas Vantaa kaatui selkein lukemin Pirkkolassa, ja keskiviikkona kärsittiin erittäin kirvelevä, maalin tappio 33-32 jännittävien vaiheiden jälkeen Sisu-Arenalla BK-46:tta vastaan.

Luvassa on tiukka neljän pisteen vääntö, ja perinteisesti joukkueiden välillä ei hyökkäys ole liiemmin juhlinut, vaan ottelut ovat voitettu tiiviin joukkuepuolustamisen ja maalivahtipelin turvin. Poikkeus tähän trendiin nähtiin kuitenkin joukkueiden kauden ensimmäisessä ottelussa, joka päättyi lauttasaarelaisten hyväksi peräti 21-34 Kauniaisten luolassa.

Grani on hoidellut sarjataulukossa alempana majailevat joukkueet tällä kaudella varmasti, mutta kärkijoukkueita vastaan on ollut vaikeampaa ja nimenomaan oma pää vuotanut liikaa.

– Kärkijoukkueita vastaan pienet marginaalit ratkaisevat ja tällä hetkellä teemme liikaa helppoja virheitä molemmissa päissä kenttää, jolloin erityisesti edellä mainitut joukkueet kyllä rankaisee heti kovalla kädellä. Ja kun näitä helppoja virheitä tulee liikaa, syntyy ylimääräistä epävarmuutta, mikä ei ymmärrettävästi auta yhtään asiaa, pitkään loukkaantumisen takia sivussa ollut kokenut Miro Koljonen pohtii Granin verkkosivuilla.

Koljosen reseptinä on paluu perusasioihin, ja käydä ne perin pohjin läpi.

– Kun on epävarmuutta ilmassa, niin ei ole helppoa lähteä tiukkoja pelejä pelaamaan. Henkinen puoli pitää saada kuntoon ja oikeasti uskoa omaan tekemiseen. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja niitä ei tarvitse tosiaan montaa tulla jotta tilanne voi käätyä täysin päälaelleen, että niin pienistä asioista se on kiinni ja se tekeekin tästä urheilusta hienoa.

Kamppailu Pirkkolassa pyörähtää käyntiin kello 16.15 ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä HBL.fi-palvelun kautta.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!