Cocks saa HIFK:n vieraakseen tiistaina

Cocks isännöi tiistaina HIFK:ta SM-liigan ottelussa harvinaisessa ”tuplassa”, sillä jo keskiviikkona Riihimäellä vierailee PIF.

Miten tuplaottelu perättäisinä päivinä vaikuttaa Cocksin otteisiin, jää nähtäväksi. Päävalmentaja Gintaras Savukynas todennäköisesti ainakin peluuttaa miehistöään laajalla rintamalla. Ennakkosuosikkina puhtaalla pelillä sarjaa johtava ja runkosarjan voiton varmistamiseen jo tähtäävä Cocks otteluun joka tapauksessa lähtee.

Tavoitteet ovat kovat ja näihin Cocksilla lukeutuu luonnollisesti Suomen mestaruuteen jälleen kerran.

– Cocks panostaa oikeasti ja todella käsipalloon. Haluamme koko ajan ottaa askeleita eteenpäin. Cocksissa on monta kansallisuutta, puhumme montaa kieltä ja joukkuehenki on aina ollut hyvä, vuoden käsipalloilijaksi valittu Nico Rönnberg valottaa Cocksin verkkosivuilla.

HIFK voi valmistautua puolestaan jo otteluiden jatkumiseen alemmassa jatkosarjassa. Kuudes sija ei ole vielä aivan lopullisesti varmistunut, mutta suuria paineita HIFK:lla ei runkosarjan päätöskierrosten osalta ole.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella SM-liigassa päättyi Cocks-voittoon maalein 31-36, ja Suomen Cup-välierässä IFK sai reilumman löylytyksen 25-45.

Ottelu Riihimäen Urheilutalolla alkaa tiistaina kello 19.00.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!