Dickenille iso voitto Turussa

Dicken otti harppauksen kohti ylempää jatkosarjaa voittamalla vieraskentällä ÅIFK:n 31-24 (16-10).

Ottelun alkutahdit sujuivat kuitenkin kotijoukkueen tahdissa. Jo heti alkuvaiheessa ÅIFK otti kolmen maalin johdon, mutta sitten alkoi Dickenin kiri. Lauttasaarelaiset repäisivät 7-1-jakson Joachim Bromanin johdolla ja kuuden maalin johto piti myös taukoon saakka.

Toinen puoliaika sujui edelleen Dickenin käsikirjoituksen mukaan. ÅIFK pääsi parhaimmillaan neljän maalin päähän, mutta Dicken pystyi pitämään etumatkansa loppuun saakka lisäten johtoa ottelun lopussa.

ÅIFK-valmentaja Qerimi Besim myönsi Dickenin ansainneen voittonsa.

– Meillä oli huonoa tuuria koko ottelun. Dicken oli parempi tänään.

Dickenin päävalmentaja Björn Monnberg oli suhteellisen tyytyväinen näkemäänsä.

– Tärkeät pisteet tuli pelistä, ihan ok kokonaisuus pelissä. Tästä jatketaan eteenpäin seuraaviin peleihin.

Dickenin Benny Broman iloitsi voitosta.

– Saimme hyvän alun, pelasimme haluamaamme peliä. Toisella puoliajalla tasomme laski vähän, mutta oli kuitenkin hauskaa saada kahta pistettä.

ÅIFK-Dicken 24-31 (10-16)

Maalintekijät
ÅIFK: Nyström Andreas 6, Sjöblom Christoffer 4, Nysten Alexander 3, Jelusic Antonio 3, Tamminen Olli 2, Fistonic Jure 2, Tamminen Arttu 1, Manderoos Niklas 1, Maijala Eemeli 1, Kuusisto Valto 1
Dicken: Broman Joacim 7, Söderlund Filip 4, Gripenberg Johan 4, Granlund Max 4, Rémy Anton 3, Monnberg Oskar 3, Nyström Anthon 2, Broman Benny 2, Kamula Jukka 1, Granlund Robin 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Broman Benny Dicken 3
Nyström Andreas ÅIFK 2
Söderlund Filip Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
ÅIFK: Jelusic Antonio 1 x 2 min, Lehvonen Isak 1 x 2 min, Tamminen Arttu 1 x 2 min, Tamminen Olli suora punainen kortti
Dicken: Nyström Anthon 1 x 2 min

Erotuomarit: Korja Miro – Skogberg Johan

Yleisöä: 157

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!