BK-46 jyräsi täysin Dynamo Riihimäen

Karjaan Sisu Arenalla nähtiin lauantaina perin yksipuolinen näytös, kun kotijoukkue BK-46 jätti vierailleen Dynamo Riihimäen täysin statistin rooliin.

Avausviisiminuuttinen edettiin vielä tasatahtia, mutta sen jälkeen BK-46 otti tahtipuikon haltuunsa ja repäisi nopeassa tahdissa muutaman maalin johdon. Asetelmat selkiytyivät entisestään, kun isännät veivät kymmenminuuttisen puhtaasti 10-0 ja vaikka tilanteet tasaantuivat taukoa kohden, oli ero selvä.

BK-46 jatkoi hurjaa maalitehtailuaan tauon jälkeenkin ja ero kasvoi pikavauhtia jo yli 20 maaliin. Kyse oli lopulta enää siitä miten suureksi voittomarginaali muodostuu ja jopa 50 tehdyn maalin rajan rikkoutumista jännitettiin, joskaan sitä ei lopulta nähty. BK otti kuitenkin voiton todella vakuuttavin numeroin.

BK-46:n päävalmentaja Teddy Nordling ei voinut olla kuin tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Hyvä ylimeno hyökkäyksestä puolustukseen ja päinvastoin. Kontrattiin hyvin ensimmäisestä vaiheesta toiseen vaiheeseen, Nordling arvioi.

Myös ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu BK-46:n Alex Lignell kiitteli esitystä kokonaisuutena.

– Hyvä matsi. Kaikki olivat mukana. Voi olla tyytyväinen. Iso kiitos yleisölle, On kiva kun tulee yleisöä katsomoon, Lignell jakoi kiitosta.

Mikko Saalasti Dynamo Riihimäen penkin päässä myönsi ottelun ratkenneen varsin aikaisessa vaiheessa.

– Matsi alkoi hyvin, oli hyvä fiilis. Mutta ei saatu palloja maaliin. Toinen puoliaika oli vain pelailua, ei ajatusta mukana, Saalasti tunnusti.

BK-46 – Dynamo Riihimäki 46-19 (23-10)

Maalintekijät
BK-46: Kihlstedt Oscar 12, Lignell Alex 8, Lindberg Linus 5, Weber Ben 4, Sjöman Linus 4, Mattsson Robin 3, Lindholm Albert 3, Hellberg Jasper 3, Dahlberg Kenneth 3, Rönnberg Andreas 1
Dynamo Riihimäki: Mattila Vili 8, Viljanen Valtteri 3, Tuomi Osmo 3, Karhunen Sami 2, Alander Elis 2, Nieminen Henri 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Lignell Alex, BK-46 3
Kihlstedt Oscar, BK-46 2
Mattila Vili, Dynamo Riihimäki 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Mattsson Robin  1 x 2 min
Dynamo Riihimäki: Alander Elis 1 x 2 min, Kuparinen Olli-Pekka  suora punainen kortti, Mattila Vili 1 x 2 min, Nieminen Henri 1 x 2 min

Erotuomarit: Glantz Julia – Laaksonen Annika

Yleisöä: 410

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!