BK-46 jatkoi voittokulkuaan

BK-46 otti jo kuudennen perättäisen voittonsa, kun Atlas Vantaa kaatui keskiviikkona Sisu Arenalla ottelussa, jota isännät hallitsivat alusta loppuun, vaikka voittomarginaali jäikin suhteellisen kapeaksi.

BK-46 avasi ottelun vahvasti ja oli jo ennen kymmenen minuutin täyttymistä nykäissyt neljän maalin johdon. Kolmea maalia lähemmäs Atlas Vantaa ei päässytkään ja tauko kohti edettiin isäntien reilun viiden maalin johdossa.

Tauon jälkeen BK repäisi eron nopeasti jo kymmeneen maaliin, mutta vieraat eivät antaneet vielä periksi. Toisen jakson edettyä hiukan yli puolen välin Atlas Vantaa oli kutistanut eron puoleen. Käytännössä tätä lähemmäs vantaalaiset eivät kuitenkaan päässeet ja pisteet jäivät Karjaalle.

BK-46:n valmentaja Teddy Nordling kiitteli ennen kaikkea ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittua Niclas Zweigbergia.

– Hyvää maalivahtipeliä Zweijelta. Meidän ensimmäinen jaksomme oli parempi kuin toinen, Nordling kertasi.

– Keskiviikko-ottelu ja kaksi pistettä on aina hienoa, Zweigberg puolestaan tiivisti.

Atlas Vantaan luotsille Johan Nybergille jäi hiukan jossittelemistakin, mutta samalla hän antoi täyden tunnustuksen isännille.

– BK tuli odotetusti kovin alussa. Mutta toisaalta meillä oli erittäin hyviä tilanteitä hyökkäyksessä mutta siinä Zweije antoi tahdin illalle. Näytimme hyvää moraalia kun nousimme kymmenen maalin alta neljään ja teimme siitä melkein ottelun, Nyberg mietti.

– BK:lla on tänä vuonna hyvä peli. Onnittelut Karjaalle.

BK-46 – Atlas Vantaa 29-25 (18-11)

Maalintekijät
BK-46: Udd Andre 7, Rönnberg Andreas 7, Kihlstedt Oscar 5, Weber Ben 3, Karlsson Robin 3, Lindholm Albert 2, Mattsson Robin 1, Lignell Alex 1
Atlas Vantaa: Säkkinen Sebastian 6, Näntö Erkka 4, Laitinen Heikki 4, Hellakoski Anthony 4, Åstrand Kenneth 3, Kinos Nikko 3, Sarin Klaus 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
Zweigberg Niclas, BK-46 3
Laitinen Tuomas, Atlas Vantaa 2
Rönnberg Andreas, BK-46 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
BK-46: Weber Ben 1 x 2 min
Atlas Vantaa: Laitinen Heikki 1 x 2 min, Näntö Erkka 2 x 2 min, sulkeminen 3 ulosajon takia, Åstrand Kenneth 1 x 2 min

Erotuomarit: Leandersson Jan-Erik – Lindroos Mikael

Yleisöä: 528

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!