SIF isännöi Dynamo Riihimäkeä

SIF ja Dynamo Riihimäki taistelevat tärkeistä pisteistä lauantaina, kun joukkueet kohtaavat toisensa.

SIF on voittanut tällä kaudella neljä peliä ja taistelee tiukasti pääsystä ylempään jatkosarjaan. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen syyskuussa päättyi SIF:n selvään 30-15-voittoon. Ennusmerkit ovat kuitenkin, ettei ottelusta tule tällä kertaa aivan samanlaista läpihuutojuttua.

Dynamo Riihimäki hävisi viikolla paikallisottelussa Cocksille, mutta pysyi erinomaisesti ensimmäisen kympin Cocksin mukana kamppaillen ensimmäisen puoliajan lähes tasapäisesti paikallisvastustajaansa vastaan. Lopulta Cocks meni kuitenkin toisella puoliajalla menojaan, mutta Dynamo Riihimäen peli-ilme oli huomattavasti valoisampi kuin joissain kauden aiemmissa otteluissa. Dynamo Riihimäki havittelee paikkaa alemmassa jatkosarjassa välttääkseen näin liigakarsinnat, joten panokset ovat ottelussa huipussaan.

Ottelu alkaa kello 16.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!