Atlas Vantaa ja Dicken kärkipään koitoksessa

Atlas Vantaan ja Dickenin välisen syyskauden viimeisen liigakamppailun ennakkoasetelma on herkullinen: kotijoukkue haastajana neljäntenä ja Dicken kolme pistettä edellä kolmantena.

Atlas on kulkenut viime aikoina myötätuulessa. Siksi tunnelmat joukkueessa ovat toiveikkaat, vaikka Dicken on aina ollut ylitsepääsemätön vastustaja. Kuluvallakin kaudella Dicken on näyttänyt kotonaan voimansa Atlas Vantaata vastaan kahdesti, niin liigassa kuin Suomen cupissakin. Syyskuussa Pirkkolassa sarjaottelussa Dickenin voittolukemat kirjattiin luvuin 33-25.

– Nyt edessä on syksyn finaali. Meillä on mennyt melko hyvin, ja hyvä peli kruunaisi syyskauden. Mitään emme anna ilmaiseksi, Atlaksen päävalmentaja Johan Nyberg sanoo seuran verkkosivuilla.

Atlas Vantaa haki lauantaina pisteet Paraisilta, kun taas Dicken menetti BK-46:tta vastaan viiden maalin johdon ja jäi kotonaan tasapeliin.

– Dickenillä on ollut vaikeuksia ja meillä on saumat voittoon. On oltava hereillä alusta lähtien eikä Dickeniä saa päästää vauhtiin, Atlaksen laitahyökkääjä Heikki Laitinen sanoi.

Atlas Vantaa yllätti viime kotiottelussa Granin, ja se antaa Laitisen mukaan uskoa Dicken-otteluun.

Atlas Vantaa – Dicken alkaa Myyrmäen Urheilutalossa keskiviikkona kello 19.00 ja on nähtävissä VeikkausTV:ssä.

Käsipallon miesten SM-liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!