HC West haki pisteet ÅIFK:lta

SM-liigaviikonlopun päätöskamppailu sunnuntaina Turussa päättyi lopulta vierailija HC Westin varsin selvään voittoon ÅIFK:sta.

Vierailija HC West aloitti ottelun terävämmin ja piti johtoa hallussaan alusta saakka. ÅIFK kävi ennen jakson puoliväliä maalin tuntumassa, mutta West venytti eron nopeasti muutamaan maaliin ja myös taukoa vietettiin Westin johdossa neljän maalin erolla.

Pian toisen jakson alun jälkeen Westin johto alkoi hitaasti, mutta varmasti kasvaa ja viimeisellä kymmenminuuttiselle lähdettäessä vierasjohto oli jo kahdeksan maalia. Tähän ottelu myös ratkesi ja lopussa West vielä kaunisteli voittonumeroitaan.

ÅIFK-valmentaja Besim Qerimi näki materiaalieron lopulta ottelun ratkaisseena tekijänä.

– Westillä on laaja materiaali. Pysyimme melko hyvin mukana, mutta meillä on liian vähän pelaajia, Qerimi linjasi.

West-luotsi Mikko Koskue oli huojentunut kotimatkan päästessä alkamaan kaksi lisäpistettä taskussa.

– Haastavista lähtökohdista lähdettiin pelaamaan. Neljä avauskokoonpanon pelaajaa oli flunssassa vielä eilen, Koskue kertoi.

– Ehjä kokonaisuus, muutamia nukahduksia lukuunottamatta.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei avausjaksolla maaleja liukuhihnalta latonut Sten Toomla.

– Vaikea peli näin sunnuntai-iltana. A-junioreilla oli peli aikaisemmin päivällä ja moni on kipeä. Tärkeä peli, ja tärkeitä pisteitä, mutta tulimme voittamaan, ja sen saavutimme, Toomla säesti Koskuetta.

–  Kiva päästä joululomalle, ja sen jälkeen jatkaa treeniä ensi vuotta miettien.

ÅIFK – HC West 21-32 (11-15)

Yleisömäärä: [tieto puuttuu]

Erotuomarit: Harri Nieminen, Markku Tuomi

Maalintekijät:
ÅIFK: Topias Laine 8, Andreas Nyström 5, Arttu Tamminen 4, Olli Tamminen 3, Niklas Manderoos 1
HC West: Sten Toomla 9, Alexander Lång 6, Fredrik Fors 5, Anders Genberg 4, Aws Ali Aneed 3, Benjamin Nyman 3, Valter Georgs 2

Ulosajot:
ÅIFK: Arttu Tamminen 1x2min, Topias Laine 1x2min, Daniel Eriksson 1x2min, Eemeli Maijala 1x2min
HC West: Wilhelm Hammarberg 1x2min, Richard Sundberg 2x2min

Varoitukset:
ÅIFK: Arttu Tamminen, Topias Laine
HC West: Alexander Lång, Anders Genberg, Aws Ali Aneed

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Sten Toomla, HC West
** Albert Georgs, HC West
* Fredrik Forss, HC West

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk