BK-46 kukisti HIFK:n jännitysnäytelmässä

Karjaan SISU Arenan yleisö sai jännittää koko rahan edestä ja ylikin keskiviikkona, kun BK-46 kaatoi HIFK:n todellisen trillerin päätteeksi yhden maalin erolla.

Kotijoukkue BK tuli otteluun terävämmin ja otti nopeasti kolmen maalin johdon. HIFK heräsi vähitellen mukaan ja 12. minuutilla oltiin jo ensi kertaa tasoissa. Ottelu eteni tästä tasaisena, kunnes isännät nykäisivät uudestaan pienelle karkumatkalle tauon alla.

Toisen puoliajan alku mentiin vielä isäntien merkeissä, mutta 12. minuutilla oltiin tasalukemissa ja edessä oli melkoinen jännitysnäytelmä. HIFK pääsi lievästi niskan päälle, mutta yli kahden maalin ero ei mennyt. Loppuminuuteilla BK tuli vielä kerran, nousi tasoihin ja viime hetkillä kotiyleisön riemuksi voittoon asti.

BK-46:n valmentaja Peter Kihlstedt oli ottelun jälkeen innoissaan venymisestä jälleen aivan loppuhetkillä.

– Tuntuu ihanalta voittaa varsinkin tällä tavalla. Tehtiin hieno ensimmäinen erä. Toinen erä oli meiltä huonompaa mutta tehtiin työtä suurella kärsivällisyydellä. Toinen ottelu peräkkäin missä tuntuu voitolta viimeisellä sekunnilla, Kihlstedt viittasi viikonloppuna SIF:lta otettuun pisteeseen.

HIFK-valmentaja Toni Kallio oli pettynyt ja lyhytsanainen.

– Meiltä tosi huono ensimmäinen jakso. Toinen parempi, mutta se ei riittänyt, Kallio sanoi.

Vakuuttavimman pelaajan tittelin vei HIFK:n Roman Protcenko, jonka tunnelmat olivat täsmälleen päinvastaiset kuin kotijoukkueen leirissä.

– Pelattiin suhteellisen hyvä peli, mutta se ei riittänyt. Toinen ottelu peräkkäin missä hävitään viimeisellä sekunnilla. Tuntuu pahalta, Protcenko myönsi.

BK-46 – HIFK 28-27 (15-12)

Yleisöä: 326

Erotuomarit: Miro Korja – Annika Laaksonen

Maalintekijät:
BK-46: Victor Westerlund 4, Timmy Thor 4, Oscar Udd 4, Andre Udd 4, Kenneth Dahlberg 3, Jasper Hellberg 3, Nicholas Mavrostomos 3, Robin Mattsson 2, Albert Lindholm 1
HIFK: Roman Protcenko 10, Rasmus Hallberg 5, Nikola Zujic 5, Sergey Shevchenko 5, Niclas Ahlgren 1, Jasper Heino 1

Ulosajot:
BK-46: Kenneth Dahlberg 2min, Nicholas Mavrostomos 2min, Victor Westerlund 2min
HIFK: Antti Koskela 2min, Rasmus Hallbäck 2min, Richard Ahlgren 2min, Sergey Shevchenko 2min

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Roman Protcenko (HIFK)
** Timmy Thor (BK-46)
* Andre Udd (BK-46)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!