SIF haki arvokkaan vierasvoiton Atlas Vantaasta

Atlas Vantaa ja SIF pelasivat keskiviikkona tasaisen kamppailun. Ottelua lievästi avausjakson loppupuolelta lähtien hallinneet vieraat venyivät loppujen lopuksi kahden maalin voittoon.

Ensimmäistä puoliaikaa edettiin hyvin vähämaalisena ja tasaisissa merkeissä aina 17. minuutille ja numeroihin 5-5 saakka. SIF sai tämän jälkeen otteen hienokseltaan haltuunsa ja taukoa vietettiin kahden maalin vierasjohdossa.

Ottelu jatkui tauon jälkeen samoissa merkeissä. SIF oli lievästi niskan päällä, mutta Atlas Vantaa oli jatkuvasti tuntumassa ja muutamaan kertaan jo tasoissakin, mutta johtoon isännät eivät kertaakaan päässeet. Sama tahti jatkui loppuun saakka ja SIF piti niukasti pintansa ja vei pisteet matkaansa.

Kotijoukkueen valmentaja Mikael Källman oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen ottelun päätyttyä.

– Hyvän West-ottelun jälkeen unohdettiin kaikki, miten pitää pelata. Ei ollut fiilistä eikä taistelutahtoa. Kukaan ei vaatinut mitään itseltään eikä joukkuetovereiltaan. Liian moni ei ota pelaamista tosissaan. Jos Tuomas (Laitinen) ei olisi torjunut noin hyvin ensimmäisellä jaksolla, ottelu olisi ratkennut jo silloin, Källman pauhasi.

Vierasjoukkue SIF:n valmentaja Kaj Hagman näki ottelun kulun samantapaisesti, mutta oli tulokseen luonnollisesti huomattavasti tyytyväisempi.

– Vaikeaa oli alussa, kun hassattiin tilanteita. Meidän olisi pitänyt ratkaista ottelu jo ensimmäisellä puoliajalla. Sitten saatiin parannettua ja Rony (Leven) oli loistava maalissa. Ratkaisevaa oli se, että saatiin puolustus toimimaan ja hyökkäyksessä viimeiset ratkaisevat syötöt onnistuivat, Hagman summasi.

Vakuuttavimman pelaajan titteli meni myös Levenin nimiin.

– On taas kiva pelata pitkästä aikaa. Matsi oli aika tiukkaa vääntöä ja meidän olisi pitänyt ratkaista ottelu jo aikaisemmin.

– Suunnitelmiin kuului puolustuksen parantaminen, koska se on ollut ongelma. Ja nyt se saatiin toimimaan, mistä 22 päästettyä maalia on hyvä osoitus, Leven iloitsi.

Atlas Vantaa – SIF 22-24 (9-11)

Yleisö: 224

Erotuomarit: Harri Nieminen – Markku Tuomi

Maalintekijät:
Atlas Vantaa: Nikko Kinos 6, Heikki Laitinen 5, Sebastian Säkkinen 4, Milan Filic 3, Mikk Vainikk 2, Erkka Näntö 2
SIF: Ian Martin 9, Taavi Tibar 4, Gustav Svanbäck 4, Patrik Grönberg 2, Oliver Helander 2, Vincent Voutilainen 1, Albin Järvinen 1, Albert Rehnberg 1

Varoitukset:
Atlas Vantaa: Nikko Kinos, Sebastian Säkkinen, Aleksandar Janicijevic
SIF: Vincent Voutilainen, Ian Martin, Taavi Tibar

Ulosajot:
Atlas Vantaa: Kenneth Åstrand, Heikki Laitinen
SIF: Albin Järvinen, Albert Rehnberg

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Rony Leven (SIF)
** Ian Martin (SIF)
* Nikko Kinos (Atlas Vantaa)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!