Atlas Vantaa haki pisteet ÅIFK:lta

Atlas Vantaa nappasi täydet neljä pistettä viikon kahdesta vierasottelustaan, kun ÅIFK kaatui lauantaina Turussa viiden maalin erolla.

Vantaalaiset ottivat ottelussa komennon haltuunsa nopeassa tahdissa ja ero kasvoi tasaista vauhtia läpi avausjakson. Tauolla vierasjohto kirjattiin kahdeksan maalin erolla.

Tauon jälkeen Atlas Vantaa kävi jo 11 maalin johdossa, mutta ÅIFK ei luovuttanut, vaan puristi eron viiteen osumaan. Viisi minuuttia ennen loppua ÅIFK oli neljän maalin tuntumassa, mutta sen lähemmäs kiri ei riittänyt ja vieraat veivät pisteet lopulta suhteellisen helposti matkaansa.

ÅIFK-valmentaja Besim Qerimi jäi harmittelemaan ennen kaikkea avausjakson tehottomuutta.

– Ensimmäisellä puoliajalla oli paljon paikkoja, joista puolet olisi pitänyt mennä sisään. Vastustaja käytti meitä hyväkseen ja pelasi pitkää hyökkäystä ja meillä oli liian kiire, Qerimi mietti.

– Puolustus toimi hyvin mutta meidän heitot eivät menneet maaliin asti. Ikuinen ongelma on se kun ei ole tarpeeksi pelaajia.

Atlas-valmentaja Mikael Källman oli kahteen kolmannekseen ottelusta tyytyväinen.

– Ensimmäiset 40 minuuttia oli oikein hyvää, sitten teimme paljon teknisiä virheitä ja ÅIFK sai pallon. He tekevät muutaman nopean maalin kun juoksimme huonosti alas. Annoimme heidän tulla takaisin peliin, tämä antoi heille “menoa ja fiilistä”. Voitto ei missään vaiheessa ollut vaarassa, mutta oli turhaa päästää heidät niin lähelle, Källman sanoi.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin vienyt Atlas Vantaan Sebastian Säkkinen ei myöskään ihan korkeimpaan kastiin esitystä nostanut.

– Pelimme ei ollut kaunista katsottavaa tänään. Teemme pelaamisen liian vaikeaksi itsellemme. Päästimme Åbon mukaan peliin ja heitimme selvistä paikoista ohi. Kun on selvä johto, täytyy jatkaa saman pelin pelaamista, näin emme tehneet tänään ja sitä täytyy treenata enemmän, Säkkinen painotti.

ÅIFK – Atlas Vantaa 23-28 (8-16)

Yleisöä: 229

Erotuomarit: Jan Helander- Christian Westerlund

Maalintekijät:
ÅIFK: Topias Laine 7, Andreas Nyström 5, Paavo Brummer 5, Niklas Manderoos 2, Olli Tamminen 2, Daniel Eriksson 1, Arttu Tamminen 1
Atlas: Sebastian Säkkinen 7, Milan Filic 5, Maksimovic Milos 4, Mikk Vainikk 3, Nikko Kinos 3, Srdjan Maletic 2, Jani Kivinen 2, Erkka Näntö 1, Heikki Laitinen 1

Varoitukset:
ÅIFK: Andreas Nyström, Arttu Tamminen
Atlas: Erkka Näntö, Milos Maksimovic, Milan Filic

Ulosajot:
ÅIFK: Arttu Tamminen,
Atlas: Nikko Kinos, Heikki Laitinen x2, Milos Maksimovic, Milan Filic

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Atlas- Sebastian Säkkinen
** ÅIFK – Paavo Brummer
* ÅIFK – Axel Lindberg