Atlas Vantaa ja HIFK hakevat tärkeää toista voittoa

Keskiviikon SM-liigan puolivälierien kolmansissa otteluissa ainoana lopullista ratkaisua ei varmuudella nähdä Atlas Vantaan ja HIFK:n kohtaamisessa voittojen ollessa tasan 1-1.

Atlas Vantaa ehti kukistaa HIFK:n kahdesti peräkkäin kotisalissaan – ensin runkosarjan päätöskierroksella ja sitten puolivälierien avausottelussa – melko ehjillä esityksillä, joitten perustana olivat vahva maalivahtipeli, aggressiivinen ja liikkuva puolustus sekä maltillinen hyökkäyspeli.

Maanantaina Helsingin Urheilutalossa nuo peruselementit pettivät vantaalaisilta ajoittain ja varsinkin toisella puoliajalla. Niin HIFK pääsi tasoittamaan puolivälieräsarjan numeroihin 1-1 selvällä 28-21-voitolla. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Kolmannessa välierässä Myyrmäen Urheilutalossa onkin kyse siitä, kuinka hyvin Atlas saa pelin peruspalikat uudestaan paikoilleen. Molempien joukkueitten valmentajat tuntevat hyvin vastustajan pelityylin, joten taktisia yllätyksiä tuskin nähdään.

Jonkinmoinen yllätys oli se, että vaikka Atlas sai HIFK:n hirmuheittäjät Nikola Zujicin ja Roman Protshenkon kuriin toisella puoliajalla, punapaidat ratkaisivat ottelun juuri silloin uusien vastuunkantajien avulla. Hyökkäykseen HIFK oli saanut selkeästi enemmän nälkää ja loppuun asti yrittämistä kuin kahdessa edellisessä Atlas-pelissä, ja niin myös verkko heilui aivan eri tahtiin kuin vähämaalisissa vieraspeleissä. Tosin HIFK:n vastaiskumahdollisuuksia avittivat Atlaksen hyökkäyspään tekniset virheet.

Ottelu Myyrmäessä alkaa keskiviikkona kello 19.00.

Pelatut ottelut:
Atlas Vantaa – HIFK 22-18
HIFK – Atlas Vantaa 28-21

Käsipallon miesten SM-Liigan ottelut kattavasti myös Veikkauksen urheilupelien tarjonnassa, käsipallon kohteet löydät täältä.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!