Cocks vei ensimmäisen finaalin nimiinsä

Cocks nappasi ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen kaatamalla Dickenin finaalien avausottelussa kotonaan torstaina selkein numeroin. Cocksin nykäisy tauon alla osoittautui lopulta ratkaisevaksi.

Hyvin tasaisen alun jälkeen Cocks sai hiukan otetta pelistä ja kävi jo ensin kolmen ja myöhemmin neljän maalin johdossa, mutta 23 minuutin pelin jälkeen eroa oli vain yksi maali. Avausjakson lopun riihimäkeläiset puristivat kuitenkin vahvasti lukemin 5-0 ja näin tauolla eroa oli kuusi maalia.

Tauon jälkeen Cocks venytti eron nopeasti jo yhdeksään maaliin, mutta Dicken kiri vielä kuuden maalin päähän. Tästä Cocks nykäisi kuitenkin uudestaan ja viimeisen kymmenminuuttisen alussa ero repesi jälleen yhdeksään osumaan. Peli alkoi olla ratkennut tässä vaiheessa, eikä voittajasta lopulta suurta epäselvyyttä jäänyt.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki nosti voiton avaimeksi koko joukkueen yhteisen sitoutumisen.

– Jos jossain vielä väitetään, että Cocksissa on huono henki, niin tulkaa katsomaan meidän pelejä, Kekki heitti.

Samaa korosti myös paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt ja heti ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu Teemu Tamminen.

– Tänään oli koko joukkueella hauskaa pelata. Vaikka me tätä tosissaan tehdäänkin, niin kivaa oli pelata, Tamminen totesi tyytyväisenä.

Dicken-luotsi Björn Monnberg löysi eniten parannettavaa puolustuspään pelaamisesta.

– Liian lepsulla puolustuksella lähdettiin, ja se jatkui aika lailla koko pelin, Monnberg mietti.

Finaalisarja jatkuu lauantaina Pirkkolassa Dickenin kotiottelulla.

Cocks – Dicken 31-24 (18-12)

Cocks johtaa finaalisarjaa otteluvoitoin 1-0.

Maalit:
Cocks: Buciuman Andrei 1, Voika Kristo 3, Tamminen Teemu 7, Rönnberg Andreas 3, Syrjälä Roni 2, Sjöman Robin 4, Rönnberg Nico 3, Nenita Vitalia 1, Krivchikov Mykhaylo 3, Leikama Niko 5
Dicken: Broman Benny 5, Hertola Joona 1, Thor Timmy 3, Hollfast Thomas 1, Söderlund Filip 2, Broman Joacim 4, Remy Anton 5, Noodla Valdar 2, Usvalahti Mikael 1

Ulosajot:
Cocks: Jansson Kristian 2x2min, Tamminen Teemu 1x2min, Sjöman Robin 1x2min, Kekki Kaj 1x2min
Dicken: Hertola Teemu 1x2min, Remy Anton 1x2min, Noodla Valdar 1x2min

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Tamminen Teemu, Cocks
** Rönnberg Andreas, Cocks
* Remy Anton, Dicken

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!