Cocks pudotti SIF:n kyydistä toisella jaksolla

SIF piti kärkijoukkue Cocksia tiukoilla keskiviikkona ensimmäisen 30-minuuttisen ajan, mutta toisella riihimäkeläiset painelivat omille teilleen ja selvään voittoon.

Ottelu alkoi vierasjoukkue SIF:n lievästi hallitessa, vaikka numerot pysyivät koko ajan tasaisina. Cocks kävi ensi kertaa johdossa kuitenkin vasta 16. minuutilla ja otti johdon pysyvämmin haltuunsa vasta juuri tauon alla eron avausjakson jälkeen oltua isännille kahden maalin verran.

Ratkaisun makua alkoi olla ilmassa heti tauon jälkeen, kun Cocks vei ensi minuutit puhtaasti 5-0. Toisen jakson alusta reilun 16 minuutin jakso kirjattiin isännille murskaavasti 14-1 ja ottelu oli tällä paketoitu. Loppuminuutit edettiin sitten jo tasatahtia ja voitto kirjattiin Cocksille 15 maalin marginaalilla.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki ei paljoa ottelun jälkeen sanonut.

– Ei kommentoitavaa pelistä, Kekki tyytyi toteamaan.

Ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu Cocksin Kristo Voika pureutui kamppailuun hiukan syvemmin.

-Aloitimme hieman hitaasti, koska yritimme erilaista kuviota, joka ei nyt toiminut, koska se ei ollut kaikille tarpeeksi selvä. Toisen puoliajan peli hyvää, kaikki toimi hyvin, kymmenen maalia nakuttanut Voika kertasi.

SIF:n valmennuksesta Toni Seijo totesi numeroiden kertoneen koko lailla sen mitä ottelussa tapahtui.

– Hyvä ensimmäinen puoliaika. Cocks nollasi meidät toisella puoliajalla.

Cocks – SIF 39-24 (19-17)

Yleisö: 297

Erotuomarit: Leandersson Jan-Erik ja Metsämäki Christopher

Maalintekijät:
Cocks: Rogenbaum Antti 1, Tuominen  Jani 6, Valo Antti 1, Buciuman Andrei  4, Voika Kristo 10, Safronii Gheorghe 4, Syrjälä Roni 3, Sjöman Robin 1, Nenita Vitalia 4, Tuominen Niki 1, Leikama Niko 4
SIF: Svanbäck Gustav 1, Kauge Jaan 3, Martin Ian 3, Modig Christoffer 10, Cabell Vidar 1, Westerlund Theo 3, Blässar Rasmus 2, Hagman Kaj 1

Ulosajot ja ottelusta sulkemiset:
Cocks: Krivchikov Mikhail 1×2 min.
SIF: Voutilainen Vincent 1×2 min.

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Voika Kristo, Cocks
** Tuominen Jani, Cocks
* Buciuman Andrei, Cocks

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!