ÅIFK avasi vuoden komealla voitolla Atlas Vantaasta

ÅIFK:n loppusyksyn hyvä vire sai jatkoa uuden vuoden alkajaisiksi, kun turkulaiset kukistivat loppiaisena kotonaan Atlas Vantaan viiden maalin erolla.

Ottelun avausjakso eteni kotijoukkueen lievässä hallinnassa, sillä Atlas ei käynyt kertaakaan johdossa. ÅIFK kävi 7-3-johdossa, mutta sen suuremmaksi ero ei missään vaiheessa revennyt ja tasanumeroissa oltiin muutamaankin otteeseen – näin myös lopulta tauolle mentäessä.

Toisen jakson alussa Atlas käväisi johdossakin, mutta tämän jälkeen isännät ottivat taas komennon ottelussa. Millekään karkumatkalle ÅIFK ei kuitenkaan taaskaan päässyt ja vielä reilu viisi minuuttia ennen ottelun loppua ero ÅIFK:n hyväksi oli vain kaksi maalia. Loppu mentiin kuitenkin turkulaismerkeissä ja arvokkaat kaksi pistettä kolahtivat isäntien tilille.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan (***) kommentit ottelusta:

ÅIFK:n päävalmentaja Ulf Andersson kiitteli joukkueensa työmoraalia.

– Alussa meillä oli vain kolmen maalin johto, joka antoi vastustajalle mahdollisuuden viedä peli, mutta teimme parempia päätöksiä toisella puoliajalla. Kaikki haluavat olla osallisena ja ovat nyt varmempia pelatessaan, Andersson totesi.

– Vaikka peli ei toimisi on meidän pakko työskennellä niillä harvoilla pelaajilla mitä meillä on.

Axel Lindberg ÅIFK-maalilla pelasi hienon ottelun ja vei ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin.

– Atlaksella ei ollut parhainta joukkuekokoonpanoa tänään ja he olivat vielä vähän “jouluhuurteessa”, mutta seuraavan kerran kun menemme Vantaalle pelaamaan niin pelistä tulee varmaan tiukempi, Lindberg ennaloi.

Atlas-luotsi Martin Noodla harmitteli ennen kaikkea virheiden runsasta määrää.

– Me teimme Åbon maalivahdista maailmanluokan pelaajan ja teimme monia teknisiä virheitä, kun taas Åbolla oli virheitä pelissään huomattavasti vähemmän, Noodla näki

ÅIFK – Atlas Vantaa 29-24 (13-13)

Yleisömäärä: 216

Erotuomarit: Jan-Erik Leandersson – Mikael Lindroos

Maalintekijät:
ÅIFK: Arttu Tamminen 1, Joonas Nieminen 4, Sebastian Andersson 8, Olli Tamminen 2, Daniel Eriksson 1, Paavo Brummer 1, Christoffer Nyström 6, Andreas Nyström 5, Frans Lindholm 1
Atlas: Kenneth Åstrand 3, Heikki Laitinen 2, Erkka Näntö 4, Sebastian Säkkinen 4, Anthony Hellakoski 5, Mladen Cacic 3, Mikk Vainikk 1, Jani Kivinen 1, Jyri Lujanen 1

Varoitukset:
ÅIFK: Arttu Tamminen, Paavo Brummer, Christoffer Nyström
Atlas: Nikko Kinos, Sebastian Säkkinen, Jyri Lujanen

Ulosajot:
ÅIFK: Christoffer Nyström
Atlas: Heikki Laitinen x3

Sulkemiset:
Atlas: Heikki Laitinen

LähiTapiola-tähtipelaajat:
*** Axel Lindberg ÅIFK
** Christoffer Nyström ÅIFK
* Anthony Hellakoski Atlas

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!