SIF heittää haasteen HC Westille

Joulukuu alkaa neljän ottelun voittoputkessa seilaavan HC Westin osalta vierailulla Siuntioon keskiviikkona. Kotijoukkue SIF sai kaivatun voiton alle kaatamalla edellisessä ottelussaan vieraissa HIFK:n.

SIF on pelannut alkukauden ailahtelevasti ja vaikka viime kevään pronssijoukkueen plakkariin on kerääntynyt vasta seitsemän pistettä, ei tämän hetkiseen sarjasijoitukseen kannata juurikaan kiinnittää huomiota.

Keltavihreillä on ollut yllättävän vaikeaa nimenomaan kotiotteluissa, joista ainoastaan Dynamo-pelistä ovat pisteet jääneet Siuntioon. Westillä on vierasotteluissa ollut vähän samantapainen kaiku; kuudesta ottelusta kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.

Kaksikon edellinen kohtaaminen on vain parin viikon takaa. Tuolloin West oli kotonaan parempi maalein 29-21. Tuon ottelun perusteella SIF:n avauskokoonpanossa ei ole mitään hävettävää, ero kohdistui lähinnä käytettävissä olevan materiaalin leveyteen, johon viime aikoina tosin on tullut pientä tasoitusta.

Viime viikonloppuna molemmat täydensivät pistetiliään kahdella. Tuloksellisesti mainion marraskuun vetänyt West oli kotonaan BK:ta parempi ja SIF kävi Kalliossa ryöstämässä viime hetkille jännittävästä ottelusta 25-23 voiton HIFK:sta.

– Meni jännittäväksi ja olimme jo päästämässä ottelun käsistämme. Tämä oli kai vain sellainen ottelu, joka meidän piti voittaa, helpottunut SIF-luotsi Kaj Hagman totesi HIFK-voitosta Västra Nylandille.

Kummankin joukkueen pelaajat ovat totutusti syttyneet taistelemaan toisiaan vastaan joten odotettavissa on tälläkin kerralla kiivas kamppailu tärkeistä pisteistä. Voitolla West tarraisi hyvät lähtökohdat kohti kevätkautta, jonne on keskiviikon jälkeen matkaa enää yksi kotiottelu ennen joulutaukoa.

Ottelu Siuntiossa alkaa keskiviikkona kello 18.30.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!