Dicken ja Cocks kärkikamppailussa keskiviikkona

Dicken on kovan haasteen edessä keskiviikon kärkikamppailussa, kun Riihimäen Cocks saapuu Pirkkolaan vierailulle. Cocks on edennyt voitosta voittoon kotimaisissa peleissään, ja Suomen Cupin herruus on jo saavutettu.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, ja molemmilla kerroilla Cocks on ollut selkeästi niskan päällä vieden molemmat ottelut 14 maalin marginaalilla. Ei siis liene epäselvyyttä ottelun ennakkosuosikista tällä kertaakaan. Nyt aletaan kuitenkin hakemaan henkisiä yliotteita kevään koitoksia varten ja runkosarjan mestaruuskin on vielä näiden kahden joukkueen kannalta täysin avoin.

Kummallakin joukkueella on alla niukka vierasvoitto. Cocks kaatoi reilu viikko sitten BK-46:n kolmella maalilla ja Dicken oli viime viikolla vielä tiukemmalla SIF:n vieraana – voitto irtosi yhden maalin erolla. Cocks ehti viikonloppuna pelata myös Baltian Liigaa ja kaatoi kotonaan virolaisen HC Kehran 30-26.

Dickenistä Joona Hertola teki kauan kaivatun paluun kentille viime torstain SIF-pelissä ja Joonan palveluksia lauttasaarelaiset varmasti tarvitsevat jos mielitään pysäyttää Nico Rönnberg, Gheorghe Saffronii & kumppanit. Puolustuksen on muutenkin toimittava täydellisesti jotta vikkelät laiturimme pääsevät vastahyökkäyksiin ja siinä piileekin Dickenin mahdollisuus keskiviikkona.

Cocks on kärsinyt tähtipelaajiensa loukkaantumisista kun Andreas Rönnbergin, Marius Alexejevin sekä Kristian Janssonin seuraksi liittyi Teemu Tamminen, joka on loppukauden sivussa polvivamman takia. Dickenin selkeästi kapeampi pelaajamateriaali on käytännössä pelikunnossa, joka antaa otteluun Dickenin kannalta parhaat lähtökohdat.

Peli alkaa Pirkkolan käsipallopyhätössä keskiviikkona kello 19.15.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!