SIF tasoitti otteluvoitot Westia vastaan 1-1:een

SIF ja HC West pelasivat omalla tavallaan varsin merkillisen puolivälieräottelun kiirastorstaina Siuntiossa. Ottelun alussa maalinteko oli vieraille yhtä tervanjuontia ja tämä pohjusti lopulta isäntien 26-20-voiton ja tilanne puolivälieräsarjassa on nyt 1-1.

SIF tuli otteluun tuulispään lailla ja takoi taululle seitsemässä minuutissa numerot 5-0. Tämän jälkeen tilanteet tasaantuivat ja West sai maalitilinsä auki viimein kun pelattuna oli jo yli 11 minuuttia. Vieraiden toiseen osumaan meni aikaa vielä miltei kymmenen minuuttia lisää, mutta SIF:kaan ei mitään maalisumaa saanut aikaiseksi tällä välin. Taukoa kohden osumia tehtailtiin tasaisemmin, kunnes Westin vahva loppuveto kavensi lukemiksi 11-8 ensimmäisen puoliajan päätteeksi.

Toisen puoliajan alku oli miltei toisinto ensimmäisestä ja SIF karkasi nopeassa tahdissa yhdeksän maalin karkumatkalle. Ero venähti parhaimmillaan jo 11 maaliin ja vaikka West tuli lopun vahvasti, ei siuntiolaisten voitto ollut vakavasti uhattuna.

SIF-valmentaja Kaj Hagman oli tyytyväinen esitykseen ja lopputulokseen avausottelussa Kauniaisissa kärsityn niukan tappion jälkeen.

– Tänään kaikki palaset loksahtivat paikoilleen, Hagman totesi tyytyväisenä.

Kolmena tähden pelaaja Roni Leven antoi kiitosta isolla haarukalla.

– Mahtava fiilis päällä läpi ottelun. Tuomaritkin olivat hyviä, Leven kiitteli.

Westin päävalmentaja Mikael Källman antoi täyden tunnustuksen isännille.

– SIF ansaitsi tänään voittonsa hienon asenteensa takia, emme itse samaan pystyneet. Loukkaantumiset rasittavat meidän peliämme, Källman arvioi.

SIF – HC West 26-20 ( 11-8)

Yleisömäärä: 349

Maalintekijät:
SIF: Anton Luuppala 4, Antti Tahvanainen 4, Patrik Grönberg 3, Jaan Kauge 3, Christoffer Modig 3 Janne Korpimäki 3, Gustav Svanbäck 2, Albert Rehnberg 2, Alexander Holmberg 1, Ravo Voosalu 1
HC West: Sten Toomla 5, Joona Raerinne3, Jani Tuominen 3, Sami Silfver 3, Richard Sundberg 2, Sergiy Schevchenko 2, Benjamin Nyman 2

Varoitukset:
SIF:Patrik Grönberg, Gustav Svanbäck, Jaan Kauge
HC West: Fredrik Forss, Sergiy Schevchenko

Ulosajot:
SIF: Patrik Grönberg, Jaan Kauge
HC West: Joona Raerinne, Sten Toomla, Richard Sundberg x 2

LähiTapiola-tähdet:
3 tähteä Roni Leven SIF
2 tähteä Jaan Kauge SIF
1 tähti Antti Tahvanainen SIF

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!