SIF jyräsi vakuuttavasti pronssimitaleille

Kauden 2013-14 SM-liigan pronssimitalit matkasivat Siuntioon. SIF kukisti BK-46:n toistamiseen perjantaina Karjaalla yli 700 katsojan edessä ja vei pronssin rakkaan vihollisensa nenän edestä lopulta selvällä 14 maalin erolla yhteismaaleissa.

Ottelun avauspuoliaika edettiin erittäin tasaisissa ja tiukoissa merkeissä. Maaleilla ei mässäilty ja niitä tehtiin käytännössä vuorotahtiin. SIF kävi kahteen otteeseen kahden maalin johdossa, mutta muuten eroa ei ollut yhtä maalia enempää ja tauolle mentiin vierasjohdossa 8-9.

Tauon jälkeen ilmassa alkoi olla ratkaisun makua, kun siuntiolaiset venyttivät johtoaan muutamaan maaliin eli ero yhteismaaleissa alkoi lähennellä jo kymmentä. SIF jatkoi eron venyttämistä ja oli ennen jakson puoliväliä jo kuuden maalin karkumatkalla. Vieraiden maalijyvä oli todella kohdillaan, mistä kertoo 16 tehtyä maalia 20 minuutissa ja samalla pronssin kohtalo oli sinetöity lukemien ollessa SIF:lle jo 16-25 kymmenen minuuttia ennen loppua.

Ottelun lopun SIF saattoi vain nauttia pronssihuumasta.

SIF:n valmentajan Kaj Hagmanin mukaan helpolla pronssi ei kuitenkaan irronnut.

– Jännitys oli huipussaan, mutta meillähän oli hyvä lähtökohta kun johdettiin kuudella maalilla. Erohan todellisuudessa ole näin iso, Hagman viittasi mitalien kohtalon ratkeamiseen jo ennen loppua.

– Mutta onhan voitto aina voitto.

Ottelun vakuuttavimman pelaajan tittelin vei jälleen erinomaisesti SIF-maalilla torjunut Roni Levén.

– Hyvä matsi. Paljon tunnetta oli pelissä. Siuntio oli vaan parempi varsinkin nyt kun BK:lla oli muutama pakki poissa ja meillä oli kaikki mukana, Leven pohti.

BK-46:n valmentajan Christer Lundqvist ei lähtenyt selittelylinjalle, vaan antoi rehdin tunnustuksen vastustajalle.

– Siuntion pakit olivat nopeampia jaloistaan. Ja kyllä on vaan todettava, että meidän 9 metrin peli ei toiminut. Ei voi muuta kuin onnitella Siuntiota.

2. pronssiottelu:
BK-46 – SIF 23-31 (8-9)
(SIF:lle pronssia yhteismaalein 57-43)

Yleisömäärä: 715

Maalintekijät:
BK-46: Mikael Heinonen (mv) 1, Olli-Pekka Korpimäki 1, Jasper Hellberg 1, Johan Skogberg 9, Mario Karuse 1, Victor Westerlund 3, Alex Lignell 2, Oscar Udd 3, Theo Westerlund 3
SIF: Patrik Grönberg 5, Gustav Svanbäck 2, Henri Mannonen 2, Jaan Kauge 2, Anton Luuppala 2, Antti Tahvanainen 5, Alexander Holmberg 1, Albert Rehnberg 1, Christoffer Modig 6, Janne Korpimäki 5

Ottelun LähiTapiola-tähdet:
3 Roni Levén (SIF)
2 Janne Korpimäki (SIF)
1 Johan Skogberg (BK-46)

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!