Akilles piinasi pitkään Westia

Akilles taisteli sunnuntaina tosissaan kauden ensimmäisistä pisteistään kotiottelussa HC Westia jatkaan. Porvoolaiset olivat pisteen syrjässä kiinni vielä reilu kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta vieraat nykäisivät lopussa ja veivät pisteet matkaansa lukemin 29-32.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kaikkineen erittäin tasainen. Akilles hallitsi hienokseltaan alkua ja West puolestaan otti otetta lähempänä taukoa. Missään vaiheessa ero ei kumpaankaan suuntaan ollut kahta maalia enempää ja taukoa Porvoossa vietettiin niukassa vierasjohdossa 17-18.

Tauon jälkeen jatkettiin tasaisissa merkeissä. West piti niukan etumatkansa, kunnes puolivälissä toista jaksoa Akilles nousi rinnalle ja maalilla ohikin hetkeksi. Viimeisen reilun kymmenminuuttisen aikana West kuitenkin otti otteen haltuunsa ja nykäisi ratkaisevan eron.

Kotijoukkueen päävalmentaja Raivo Laast oli tappiosta huolimatta joukkueensa esitykseen suhteellisen tyytyväinen.

– Olen tyytyväinen tämänpäiväiseen taisteluilmeeseen. Alle vartti jäljellä ja johdettiin maalilla mutta sitten ei jaksettu ihan loppuun asti tällä kerralla, Laast mietti.

West-leirissä sen sijaan ilmeet olivat synkempiä voitosta huolimatta. Valmentaja Mikael Källman manasi etenkin puolustamista.

– Puolustuspelissä oltiin heikkoja mikä teki ottelusta vaikean meille. Hyökkäyspeliin olen ihan tyytyväinen.

Saman otti esille myös ottelun vakuuttavimpana pelaajan palkittu Richard Sundberg.

– Ei ollenkaan puolustuspeliä tänään, joten ei silloin maalivahdeillakaan ole helppoa. Onneksi pystyttiin parantamaan toiselle puoliajalle sen verran että saatiin pisteet kotiin.

Akilles-HC West 29-32 (17-18)   

Yleisöä:166

Maalintekijät:
Akilles: Joel Ahlgren 1, Patrik Lång 5, Ric Liljendal 3, Tom Mannonen 1, Olev Eensalu 3, Taavi Tibar 2, Sergiy Shevchenko 14
HC West: Jani Tuominen 4, Sam Kihlstedt 2, Anders Genberg 3, Axel Carlander 1, Richard Sundberg 8, Sten Toomla 6, 2min, Joona Raerinne 5, Miro Koljonen 3

Ulosajot:
Akilles: Olev Eensalu, Sergiy Shevchenko
HC West: Richard Sundberg x3, Sten Toomla

LähtiTapiola-tähtipelaajat:
*** Richard Sundberg
** Sergiy Shevchenko
* Robin Borgman

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!