Länsi-Uudenmaan derby, osa 2

Lauantain SM-liigan kierros päättyy Siuntioon, jossa kotijoukkue SIF saa vieraakseen rakkaan vihollisensa BK-46:n. Kaksikon kohtaamisista ei jännitettä puutu ja panoksia on tällä kertaa riittämiin kaksikon taistellessa sijoituksista sarjataulukon puolivälissä.

Kotijoukkue SIF:lla on taatusti revanssihenkeäkin, sillä kauden avauskierroksella BK otti kotonaan voiton maalein 26-22. Otteluun joukkueet lähtevät peräkkäisiltä sijoilta 5. ja 6., mutta piste-eroa on karjaalaisten hyväksi neljän verran eli kotijoukkue kaipaa ehdottomasti voittoa ottaakseen paikallisvastustajan vielä kiinni runkosarjassa.

Kuluvan vuoden puolella kumpikin on napannut kaksi voittoa ja lauantain kamppailuun lähdetään täysi pistepotti alla molemmissa leireissä. BK kukisti viikko sitten ÅIFK:n kotonaan selvin numeroin ja SIF puolestaan sai taistella viimeiseen minuuttiin saakka Myyrmäessä ennen kuin voitto Atlaksesta irtosi matkaan.

SIF on 89 maalia iskeneen Janne Korpimäen johdolla ollut hiukan vieraitaan tehokkaampi tällä kaudella, mutta BK:n puolustus on puolestaan ollut selvästi pitävämpi. Paikallispelissä tilastojen merkitys on kuitenkin pieni ja pelit ratkeavat usein pitkälle henkisellä puolella.

Ottelu Siuntiossa alkaa lauantaina kello 17.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!