Akilles hakee avauspisteitään ÅIFK:ta vastaan

Keskiviikkona Porvoossa pelataan kuluvan kauden syksyn jumbofinaali, kun edelleen pisteittä oleva Akilles saa vastaansa ÅIFK:n. Turkulaisilla pisteitä on koossa kaksi ja ne tulivat nimenomaan voitolla Akilleksesta lokakuussa Turussa.

Kummakin joukkueen pistepussissa on täytettä laihalti, mutta koko totuutta pistesaldo ei joukkueitten kaudesta kerro. ÅIFK:n perisynniksi ovat muodostuneet niukat tappiot, vaikka turkulaiset ovat pitäneet useassa ottelussa kärkijoukkueittakin tiukoilla.

Akilles puolestaan oli edellisessä kotiottelussaan pitkään kiinni yllätyksessä kärkikolmikkoon kuuluvaa HC Westia vastaan, mutta joutui lopulta taipumaan kolmen maalin tappioon. Akilles on kaikkineen pystynyt tiivistämään selvästi puolustustaan alkukaudesta ja pystyy sen kautta taistelemaan toden teolla kauden avauspisteistään.

Yksi avainkysymyksistä keskiviikkona on miten Akilles saa kuriin alkukaudella 68 maalia ÅIFK:lle iskeneen Alvaro Arenasin, joka on ollut turkulaisten hyökkäyspelin avainpelaaja. Omassa hyökkäyspelissään Akilles puolestaan katsoo ennen kaikkea tasaista tahtia maaleja takovaan Olev Eensaluun.

Ottelu Porvoossa alkaa keskiviikkona kello 19.00.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!