Turku

SISU Areenalla vähämaalinen ilta

BK-46 ja ÅIFK tasasivat pisteet maalein 18-18 (8-7).

Karjaan SISU Areenalla nähtiin merkillisen vähämaalinen tasapeli, josta vieraat selvisivät tavallaan voittajina. Ottelusta mukaan tarttunut piste nosti ÅIFK:n sarjataulukossa Akilleksen edelle kahdeksanneksi. Siuntiokin on enää vain pisteen edellä. BK teki loppuohjelman itselleen hankalaksi, enää ei tasapeli viimeisessä ottelussa Westiä vastaan riittäisi runkosarjan kolmospaikkaan vaikka HIFK välissä nujertuisikin.

– Niinkuin tulos taululla näyttää teimme kovasti töitä yhden pisteen eteen. Tämä oli meidän minimitavoitteemme tässä ottelussa, ÅIFK:n päävalmentaja Thomas Hivert kommentoi.

Ensimmäisellä jaksolla nähtiin yhteensä vain viisitoista maalia, kun molemmilla joukkueilla puolustuspeli toimi. Lisäksi maalivahdit kuuluivat ottelun parhaimmistoon.

– Meillä oli hyvä puolustus ja huono hyökkäys. Emme lähteneet otteluun takki auki, mutta kuitenkin lähdettiin mukaan heidän hitaaseen tempoon, pelin parhaana palkittu BK-veskari Mikael Heinonen mietti.

Jan Källman oli ristiriitaisin tuntein.

– Olen tyytyväinen meidän puolustukseen. Parin erinomaisen torjunnan myötä Nordqvist vei itseluottamuksen meidän pelaajilta. Meidän olisi pitänyt tappaa peli jo ottelun alussa. Pelasimme toisella jaksolla epästrukturoidusti.

Maalintekijät

BK-46: Olli-Pekka Korpimäki 4, Fredrik Adamsson 4, Johan Skogberg 3, Sam Sjöman 2, Robin Karlsson 2, Jasper Hellberg 1,Mario Karuse 1, Robin Sjöman 1.

ÅIFK: Olev Eensalu 8, Topias Laine 3, Andreas Nyström 3, Pekka Aalto 2, Frans Lindholm 1, Christoffer Nyström 1.

 

LähiTapiola Tähdet

*** Mikael Heinonen, BK-46

** Ville Nordqvist, ÅIFK

* Olev Eensalu, ÅIFK

 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!