Riihimäki

Cocks kovempi kärkiottelussa

Dickenin taukojohto suli tappioksi maalein 27-26 (11-14).

Henkisesti voitto olisi tehnyt helsinkiläisille hyvää, vaikka ei runkosarjasijoituksista enää pelattukaan. Runkosarjan voitto menee tänä vuonna Riihimäellä ja nyt menivät pisteet keskinäisistä otteluistakin 6-0 Dickeniä vastaan.

Dicken johti tasaisissa merkeissä käytyä kamppailua vielä vajaa kolme minuuttia ennen loppusummeria Valdar Noodlan tällättyä taululle lukemat 25-26, illan kuudennella henkilökohtaisella maalillaan. Se jäi Dickenin viimeiseksi osumaksi ja kun sekä Teemu Tamminen, että Kristo Järve onnistuivat toisessa kenttäpäädyssä, kääntyi peli kotijoukkueelle.

– Puolustus tiivistyi ja parani loppua kohden. Saatiin tehtyä voittoon tarvittavat maalit, Kaj Kekki kertoi.

Dickenillä oli vielä paikka tasoittaa ja Thomas Lindström käytti aikalisänsä, yritys jäi kuitenkin torsoksi.

– Tiukka peli, vauhdikasta. Pienet marginaalit ratkaisivat ja ne olivat tänään Cocksin puolella, Lindström näki.

Koko ottelussa nähtiin vain yksitoista eri maalintekijää, joskus yhdellä joukkueella on sen verran. Benny Broman merkkautti yhdeksän maalia pöytäkirjaan ja vierailijoiden takamies valittiin pelin parhaaksi.

– Otettiin turhia kakkosia. Pallo olisi pitänyt saada paremmin maaliin.

 

Maalintekijät

Cocks: Teemu Tamminen 9, Kristo Järve 9, Gheorgh Safronii 5, Siim Pinnonen 3, Rogenbaum Antti 1.

Dicken: Broman Benny 9, Thor Timmy 7, Noodla Valdar 6,  Ahlgren Philip 2, Casimir Stierncreutz 1, Hertola Teemu 1.

LähiTapiola Tähdet

*** Benny Broman, Dicken

** Kristo Järve, Cocks

* Teemu Tamminen, Cocks

 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!