Atlas liian vahva SIF:lle

Ottelu Myyrmäessä päättyi kotivoittoon maalein 36-27 (19-12).

– Ihan ok peli. Meillä oli kentällä hauskaa. Peli oli melko avointa ja heittoja tuli paljon. Hyökkäyksestä alastulo oli heikkoa toisella jaksolla, mutta muuten oli hyvä esitys meiltä. Samaa iloisuutta pelissä tarvitsemme myös jatkossa. Etenkin silloin, kun haluamme voittaa otteluita. Eli aina, ottelun parhaaksi arvostettu Martin Noodla kertoi.

Junioripitoinen SIF laittoi varamiehisenä hanttiin sen minkä pystyi. Vuonna -97 syntynyt Vincent Voutilainen teki ensimmäisen Liigamaalinsa ja vuotta vanhempi Elias Nyman osui kahdesti.

– Meiltä hyvä taistelu sillä miehistöllä, minkä saimme jalkeille. Miehet jaksoivat vääntää. Muutamat tämän päivän miehistöstämmekin ovat olleet kuumeessa. Oli erittäin hyvä, että saimme annettua minuutteja niille pelaajille ketkä ovat normaalisti enemmän penkin puolella, SIF-luotsi Marcus Sjöstedt kommentoi.

Jaakko Horelli näki pelaajiensa nostavan lopussa jalkaa kaasulta, se ei valmentajaa miellyttänyt.

– Tärkeät kaksi pistettä meille. Ajoittain pelasimme hyvää puolustus- ja kontrapeliä. Loppua kohden aloimme hieman lepsuilla ja siihen en ole ollenkaan tyytyväinen.

Maalintekijät 

Martin Noodla upotti pallon kymmenen kertaa SIF:n verkkoon

Martin Noodla upotti pallon kymmenen kertaa SIF:n verkkoon

Atlas: Noodla Martin 10, Aalto Toni 8, Hellakoski Anthony 5, Kuntsi Viljami 4, Åstrand Kenneth 3, Witikka Tuomas 3, Sarin Klaus 1, Näntö Erkka 1, Lujanen Jyri 1.

SIF: Modig Christoffer 7, Mannonen Henri 3, Kauge Jaan 3, Tahvanainen Antti 3, Korpimäki Janne 3, Thilman Stig 2, Nyman Elias 2, Sillman Niklas 2, Luuppala Anton 1, Voutilainen Vincent 1.

 

LähiTapiola Tähdet 

*** Martin Noodla, Atlas

** Toni Aalto, Atlas

* Anthony Hellakoski, Atlas

 

 

 

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!