HC West vei kärkikamppailun

Cocks taipui maalein 23-26 (12-12). Bromanin veljekset olivat oivalla pelipäällä. Benny teki kahdeksan ja Joacim kuusi häkkiä.

Voitto oli Westille vasta seurahistorian neljäs Riihimäellä, Cocks on pitänyt sarjapisteet itsellään peräti yhdeksäntoista kertaa.

– Oli vaikea vieraspeli keskiviikkoiltana, pahaa vastustajaa vastaan. Nyt runkosarjan ensimmäinen sija kuitenkin alkaa olla varma, totesi tyytyväinen West-luotsi Mikael Källman ottelun jälkeen.

Ensimmäinen jakso päättyi tasan, mutta toisella puoliajalla löytyi ratkaiseva ero.

– Puolustuspeli oli meillä hyvää. Toisella jaksolla ei kuitenkaan päästy kunnolla maalintekotilanteisiin, eikä ajamaan voimalla väleihin. West oli juuri lopputuloksen verran parempi, myönsi kotijoukkueen päävalmentaja Toni Kallio.

Bromanin veljekset olivat oivalla pelipäällä. Benny teki kahdeksan ja Joacim kuusi häkkiä.

– Cocks aloitti hyvin ja puolusti hyvin, mutta sitten he tuntuivat väsyvän ja meidän peli alkoi kulkea. Ei meillä ollut mitään erityistä valmistautumista Cocksia vastaan, Benny Broman kertoi.

Maalintekijät

Cocks:  Osmo Tuomi 5, Gheorghe Safronii 4, Antti Rogenbaum 4, Jani Tuominen 3, Antti Valo 3,Ville Viljanen 2, Teemu Tamminen 1, Kristian Jansson 1.

HC West: Benny Broman 8, Joacim Broman 6, Richard Sundberg 4, Sami Silfver 3, Joona Hertola 3, Dennis Smeds 1, Anders Genberg 1.

Benny Broman, HC West

Benny Broman, HC West

Lähivakuutus Tähdet

*** Benny Broman, HC West
** Joona Hertola, HC West
* Osmo Tuomi, Cocks

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!