HC West murskaavan ylivoimainen Urheilutalolla

Ensimmäisen jakson neljä päästettyä maalia ja loppulukemat 13-31 (4-18) ei jätä mitään epäselväksi. Niin hyvä joukkue HC West vain tällä hetkellä on.

Hallitseva mestari HC West oli jättiaskeleen kotijoukkuetta edellä ihan jokaisella osa-alueella. Jälleen kerran tiivis puolustuspeli oli voiton avain, liike ja tahtotila sai jopa päävalmentaja Mikael Källmanin häkellyksiin.

– Aivan huippuottelu. Vaikka pelasimme lauantaina niin väsymyksen merkkejä ei näkynyt, sekä pää että kroppa oli joka jätkällä mukana heti alkuvihellyksestä saakka. Pakotimme vastustajan huonoihin heittosektoreihin ja “Paaki” hoiti tolppien välissä loput.

Ensimmäinen kymmenminuuttinen edettiin Urheilutalolla tasatahtiin. Tilanteen ollessa 2-3 vierasjoukkue laittoi uuden vaihteen sisään, ja vei loppujakson maalein 2-15. Tauolle marssittiin numeroissa 4-18.

– Se oli lähes täydellistä, sanoi Patrik Roslander joka ehti pallojen eteen yli 70%:sesti. Kahdestakymmenestäviidestä puolustuksen ohi livahtaneesta heittoyrityksestä ainoastaan kahdeksan painui verkkoon.

Veskari palkittiin kolmella Lähivakuutus tähdellä jo toistamiseen tänä viikonloppuna.

– Meillä oli kevyet jalat ja itsestänikin tuntui helpolta. Hyvä puolustus saa maalivahdinkin näyttämään hyvältä.

Sami Hämäläinen oli ihmeissään.

– Minua ottaa pannuun. Tehojen puuttuminen hyökkäyspäässä antoi helpon voiton Westille. Antaa tilanteen nyt hieman rauhoittua ja analysoidaan tapahtunutta yön yli nukuttua. Seuraava ottelu on vasta puolentoista viikon kuluttua Siuntiossa.

Maalintekijät

HIFK: Andrei Orel 3, Jonas Karlsson 3, Tom Lindström 3, Sten Toomla 2, Harri Pitkänen 1, Christoffer Eneberg 1.

HC West: Sam Kihlstedt 5, Joona Raerinne 5, Joacim Broman 5, Sami Silfver 4, Richard Sundberg 4, Joona Hertola 3, Benjamin Olsson 2, Benny Broman 1, Anders Genberg 1, Fredrik Forss 1.

Lähivakuutus Tähdet

*** Patrik Roslander, HC West
** Richard Sundberg, HC West
* Joacim Broman, HC West

Atlas-Akilles 31-23 (16-12)

Atlas otti viidennen voittonsa putkeen, Akilles taipui Myyrmäessä selvästi. Voitto sai päävalmentaja Jaakko Horellin hymyilemään. Kiitokset meni toppien välissä seisoneelle Theodotus Christoulle.

– Rentous puuttui pelistä joka johti pienoiseen yliyrittämiseen. Hyvän alun ansiosta saimme kuitenkin hengitystilaa. Kun Akilles heräsi ja alkoi ottaa kiinni teki “Toto” tärkeitä torjuntoja ja sai joukkueen heräämään. Maaliero kasvoi hiljalleen lopussa meidän hyväksi. Pisteet vierasjoukkueelle hyvästä tsempistä, Horelli totesi.

Raivo Laast ihmetteli pelisysteemin epäkohtia.

– Tietysti häviö harmittaa varsinkin kun joukkuetta vaivasi väsymys, pelasimme eilen kovan ottelun. Päällimäisenä on epäreilu tunne. Tämä johtuu siitä että vain muutama joukkue joutui pelaamaan niin kutsutun tuplaviikonlopun, Laast manasi.

Klaus Sarin valittiin ottelun vakuuttajaksi.

– Ottelu aloitettiin hyvin, sitten tuli synkkä jakso. Onneksi saimme lopussa jälleen juonesta kiinni. “Toto” oli maalilla erinomainen.

Maalintekijät 

Atlas: Klaus Sarin 7, Nikko Kinos 5, Jani Kivinen 4, Toni Aalto 4, Martin Noodla 3, Anthony Hellakoski 3, Heikki Laitinen 2, Jyri Lujanen 2, Tuomas Witikka 1.

Akilles: Serghei Glinca 8, Roy Liljendal 4, Nikolai Shenin 3, Lauri Narinen 2, Fredrik Udd 2, Stefan Mattsson 2, Ric Liljendal 1, Mathias Åkermarck 1.

Lähivakuutus Tähdet

*** Klaus Sarin, Atlas
** Robin Borgman, Akilles
* Theodotus Christou, Atlas

Dicken-Cocks 26-35 (13-16)

Cocks vankisti asemiaan Liigakakkosena joukkueen haettua pisteet Pirkkolasta. Hyvä alku takasi tässäkin klassikossa onnellisen lopun.

– 0-7 johto alussa on todella harvinaista käsipallossa ja ratkaisi todennäköisesti sittenkin ottelun, koska Dickenin kova takaajo verotti isäntien voimia. Pystyimme viimeisen vartin aikana loppujen lopuksi aika helposti varmistamaan kaksi pistettä, Toni kallio totesi.

Antti Rogenbaumille tarttui kotimatkalle mukaan kolme tähteä.

– Sunnuntai päiväpelit ovat aina vaikeita, mutta toisella jaksolla saatiin jalat käyntiin. Voitto varmistettiin hyvällä yhteistyöllä heittäjien ja viivapelaajien välillä, Rogenbaum mietti.

Hyvän startin kauteen saanut Dicken ei oikaissut syöksykierrettään vielä. Tappioita on jo viisi perätysten.

– Tappiosta huolimatta otettiin tänään askel oikeaan suuntaan eiliseen Akilles peliin verrattuna. Huonon alun jälkeen pelattiin ajoittain erittäin hyvin. Joukkue ei vain jaksanut taistella loppuun asti, Thomas Lindström pohti.

Maalintekijät

Dicken: Timmy Thor 7, Max Knuts 5, Christoffer Modig 3, Philip Ahlgren 3, Valdar Noodla 3, Anton Remy 2, Thomas Hollfast 1, Jukka Kamula 1, Ben Weber 1.

Cocks: Georghe Safronii 8, Jani Tuominen 7, Antti Rogenbau 5, Ville Viljanen 5, Matias Savinainen 5, Ahti Rogenbaum 1, Osmo Tuomi 1, Antti Valo 1, Reima Nieminen 1, Roni Syrjälä 1.

Lähivakuutus Tähdet

*** Antti Rogenbaum, Cocks
** Ville Viljanen, Cocks
* Valdar Noodla, Dicken