Kohti kautta: Cocks

Kaudella 2016-17:
Runkosarja: 1.
Ylempi jatkosarja: 1.
Mestari, BK-46 kaatui finaaleissa voitoin 3-0

30 ottelua viime kaudella SM-sarjassa pudotuspelit mukaan lukien ja 30 voittoa. Cocksin viime kausi ei jättänyt juuri toivomisen varaa ja riihimäkeläiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisen käsipallon huipulla viime vuosien aikana todella vakuuttavasti.

Cocks on vienyt mestaruuden viidesti peräkkäin ja peräti yhdeksän kertaa edellisten 11 kauden aikana.

Toista kauttaan Cocksin päävalmentajana aloittava Gintaras Savukynas ei kätke kynttiläänsä vakan alle tavoitteita tälle kaudelle listatessaan.

– Tavoite sama kuin viime kaudella, voittaa tupla, menestyä Baltic cupissa ja myös Euroopassa, Savukynas linjaa.

Cocksin joukkueessa on tälle kaudelle viisi uutta pelaajaa: Andre Udd, Theo Westerlund, Viktar Zaitsau, Giedrius Morkunas ja Davor Basaric.

– He ovat päässeet erittäin hyvin joukkueeseen sisään, päävalmentaja kiittelee.

Cocks on avannut jo eurocupit ja pelasi kauden alla vielä kaksi kovaa kansainvälistä ottelua Slovakiassa. Vaikka ottelut päättyivät tappioihin, on kaikki valmiina Riihimäellä.

– Ei jäänyt viime viikonloppunakaan voittaminen joukkuehengestä kiinni, ehkä taistelutahtoa täytyy vielä hakea lisää, Savukynas linjaa.

Cocks:
kotikenttä: Riihimäen Urheilutalo
peliasu: punainen, keltainen
SM-mitalit: 9-4-4

Miesten MM-karsintaottelu Suomi-Venäjä 28.10. Energia Areenalla

Käsipalloliiton tukijat
0 Vastaukset

Jätä kommentti

Liity keskusteluun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *