Miesten SM-liigakausi 2017-18 alkaa viikonloppuna

Miesten SM-liigan kausi 2017-18 käynnistyy sunnuntaina 10.9. kahdella ottelulla. Avauskierroksen muut ottelut pelataan ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona

SM-liiga pelataan viime kaudelta tuttuun tapaan ensin kymmenen joukkueen kaksinkertaisena runkosarjana, jonka jälkeen neljä parasta jatkaa ylemmässä jatkosarjassa ja sijoille 5.-8. runkosarjassa sijoittuneet alemmassa jatkosarjassa.

Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta pääsevät suoraan välieriin ja kaksi muuta välieräpaikkaa ratkotaan ylemmän jatkosarjan kahden muun joukkueen sekä alemman jatkosarjan kahden parhaan joukkueen kesken.

Viime kaudesta poiketen runkosarjan sijoille 9.-10. sijoittuneet joukkueet pelaavat kaksinkertaisen karsintasarjan kahden 1. divisioonasta sarjaan tulevan joukkueen kanssa.

Viisi edellistä mestaruutta nimiinsä vienyt Cocks lähtee myös alkavaan kauteen suurimpana suosikkina, eikä Riihimäellä lähdetä ennakkoasetelmia kiistämään.

– Alkavalla kaudella tavoite on sama kuin viime kaudella, voittaa tupla Suomessa ja menestyä myös Baltian liigassa ja eurocupeissa, linjaa Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas.

Viime kaudella kakkoseksi sijoittuneen BK-46:n Topias Laine tiivistää haastajien asetelmat osuvasti.

– Vähintään samaan tähdätään kuin viime kaudella ja haetaan sitten vielä sitä yhtä suomalaisen käsipallohistorian suurimmista yllätyksistä, Laine viittaa Cocksin valta-aseman horjuttamiseen.

Nousijajoukkueena sarjassa pelaa alkavalla kaudella HC HIK Hangosta.

– Opetellaan ja myös opitaan liigan tasoon. Tavoite on säilyttää sarjapaikka ja pystyä kiusaamaan muita, kertoo hankolaisten päävalmentaja Petter Forsström.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!