Uusi haku

Jos et löytänyt etsimääsi, kokeile toisella hakusanalla tai lauseella.

Generic selectors
Vain tarkat hakutulokset
Hae otsikoista
Hae sisällöstä
Post Type Selectors

1000 tulokset haulle:

351

GrIFK-BK-46 siirtyy pelattavaksi 14.12.

SM-liigan ottelu GrIFK-BK-46 siirtyy pelattavaksi 14.12. klo 19.00. Ottelun alkuperäinen ajankohta 3.12., on päällekkäin EHF European Cupin 3. kierroksen kanssa. BK-46 selvitti tiensä 3. kierrokselle, joten SM-liigaottelu täytyi siirtää alta pois.

352

BK-46:lle pisteet ÅIFK:n vieraana

BK-46 ei antanut ÅIFK:n yllättää lauantaina, vaikka turkulaiset eivät taistelutta vierailleen antautuneetkaan. Ote ottelusta oli alusta saakka vierailla ja BK näytti jo avausjaksolla karkaavan omille teilleen parikin kertaa. ÅIFK taisteli kuitenkin itsensä peliin mukaan ja tauon kynnyksellä eroa ei ollut kuin yhden maalin verran. BK kuitenkin hiukan pystyi eroa lisäämään tämän jälkeen. Tauon jälkeen ÅIFK […]

353

GrIFK haki arvokkaan voiton HIFK:sta

GrIFK kohenteli asemiaan sarjataulukossa lauantaina HIFK:sta hakemansa vierasvoiton myötä. Grani avasi pelin vahvasti ja hankkiutui nopeassa tahdissa neljän maalin johtoon. HIFK:n jyvä etenkin hyökkäyspäässä oli kateissa ja isännät onnistuivat maalinteossa ensimmäisen 20 minuutin aikana vain kolmesti. Taukoa kohden tilanne kuitenkin hiukan tasoittui. Toisella jaksolla HIFK tuli kuitenkin vahvasti ja nousi jo tasatilanteeseen, jonka jälkeen Grani […]

354

Dicken puristi pisteet SIF:lta

Dicken otti tärkeän voiton kaatamalla lauantaina Pirkkolassa SIF:n tiukan kamppailun jälkeen. Dicken oli avausjaksolla ottelussa niskan päällä ja johti ottelua parhaimmillaan jo viidellä maalilla. Taukoa kohden SIF nousi kuitenkin hyvin mukaan peliin ja kuroi isäntien etumatkan vain yhteen osumaan. Toisella jaksolla Dicken pyrki jälleen karkumatkalle, mutta SIF tuli jälleen takaa ja reilu kymmenen minuuttia ennen […]

355

Tiivis lauantai edessä SM-liigassa

SM-liiga on täydessä vauhdissa jälleen lauantaina 12. marraskuuta, kun ohjelmassa on kolme ottelua. Lauantai käynnistyy neljältä iltapäivällä Pirkkolasta, jossa Dicken saa vastaansa SIF:n. SIF:lla on alla selkeä tappio HIFK:lle ja Dicken puolestaan on alkanut saada peliään uomiinsa vaikean alkukauden jälkeen. – Dickenillä on ollut tiukkaa, joten siitä tulee varmasti vaikea ottelu. On selvää, että meidän […]

356

HIFK haki pisteet SIF:lta selvin lukemin

HIFK oli keskiviikkoisessa ottelussaan SIF:aa vastaan tyly vieras ja vei pisteet matkaansa selkein lukemin. Tasaisten alkuminuuttien jälkeen HIFK otti tahtipuikon haltuunsa ja johti avausjakson puolivälissä ottelua jo kuudella maalilla. Taukoa kohden ero oli jo repeämässä reilusti isommiksikin, mutta SIF sai pientä ryhtiä otteisiin ja lukemat pysyivät siedettävinä. Toisen jakson alku mentiin kuitenkin HIFK:n merkeissä ja […]

357

Cocks kaatoi BK-46:n ja piti kärkipaikkansa

Cocks jatkaa tappioitta SM-liigan kärjessä haettuaan keskiviikkona voiton BK-46:sta kärkikamppailussa. BK aloitti ottelun terävästi, mutta reilun kymmenen minuutin jälkeen Cocks alkoi kääntää tilannetta edukseen. Ero kasvoi vähitellen taukoa kohden ja ensimmäisen jakson jälkeen Cocks johti jo kahdeksalla maalilla. Toisella jaksolla Cocks piti asemistaan kiinni ja ero pysyi kymmenen maalin tuntumassa viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka. BK:n vahva […]

358

Kärkikamppailu toinen keskiviikon otteluista

SM-liigassa pelataan keskiviikkoiltana 9.11. kaksi ottelua, toinen Karjaalla ja toinen Siuntiossa. Karjaalla kohtaavat syksyn kärkikamppailussa BK-46 ja Cocks. BK:n ainoa pistemenetys on avauskierroksella kärsitty tappio juuri Cocksille ja riihimäkeläiset ovat puolestaan menettäneet pisteitä vain tasapelissä GrIFK:ta vastaan. BK:lla on takana voitokkaat EHF European Cupin ottelut ja itseluottamus varmuudella kohdillaan. Toisaalta tappiotta edelleen olevalla Cocksillakaan tuskin […]

359

BK-46 saa kovan haasteen eurokentillä

Käsipallon miesten EHF European Cupin 2022-23 kolmas kierros arvottiin tiistaina 8.11. Euroopan käsipalloliiton päämajassa Wienissä. Toiselta kierrokselta tiensä komeasti jatkoon selvittänyt BK-46 ei varsinaisesti nauttinut arpaonnesta. BK:ta vastaan arvottiin European Cupin hallitseva mestari norjalainen Nærbø IL. Nærbø on kivikova vastus, vaikka joukkueen alkukausi on sujunut hiukan takerrellen. Norjan pääsarjassa joukkue on seitsemän pelatun ottelun jälkeen […]

360

HIFK:n eurotaival päättyi niukasti

HIFK taisteli tiukasti jatkopaikasta EHF European Cupissa sunnuntaina Kosovossa, mutta tavoite jäi niukasti kahden maalin päähän. HIFK voitti kotiottelunsa KH Besa Famgasia vastaan viikko sitten yhdellä maalilla. Avausjakso Pejässa eteni sunnuntaina sekin tasaisena aina lukemiin 12-12 saakka. Tästä Besa pääsi nykäisemään pienen eron taukoon mennessä. Toisella jaksolla HIFK puristi pelin jälleen tasoihin kunnes Besa alkoi […]

361

ÅIFK:n taistelu GrIFK:n vieraana ei riittänyt

ÅIFK:n pistetili kuluvalla kaudella jäi avaamatta huolimatta tiukasta taistelusta GrIFK:n vieraana SM-liigan lauantain ainoassa ottelussa. Isäntäjoukkue GrIFK repäisi heti alkuun kolmen maalin etumatkan ja piti asemistaan kiinni avausjakson läpi, mutta ÅIFK roikkui tiukasti tuntumassa. Ero kävi pariinkin otteeseen vain yhdessä maalissa ja tauolle mentiin Granin kolmen maalin johdossa. Toinen jakso noudatti pitkälti samaa kaavaa. Grani […]

362

HIFK kamppailee jatkopaikasta Euroopassa sunnuntaina

EHF European cupin 2. kierroksen voittaja HIFK:n osalta ratkaistaan vieraskentällä Kosovossa sunnuntaina KH Besa Famgasin isännöidessä toista osaottelua. Jatkopaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella, eli käytännössä peliä jatketaan tilanteesta 27-28 HIFK:n voitettua ensimmäisen osaottelun Helsingissä yhdellä maalilla. Avauspeli paljasti kaksi hyvin tasaväkistä joukkuetta suunnilleen samankokoisilla ja yhtä vahvoilla pelaajilla. Taktisella puolella KH Besa menestyi paremmin hitaissa […]

363

Kamratmöte Kauniaisissa lauantaina

SM-liigan marraskuu käynnistyy lauantaina yhdellä ottelulla, kun GrIFK saa vieraakseen kaimaseuransa Turusta. Viime lauantain ottelussa Cocks kärsi Granille ensimmäisen pistemenetyksensä kuluvalla kaudella, tulevan lauantain ainoassa liigapelissä Luolaan saapuva liigajumbo ÅIFK tavoittelee vielä avauspisteitään. Joukkueet kohtasivat kauden avauskierroksella Turussa ja Grani haki tuolloin pisteet matkaansa maalein 29-36. Viime kauden jälkeen pelaajia menettänyt ÅIFK on pyrkinyt ajamaan […]

364

Rui Rolo lokakuun tähtipelaaja

HIFK:n vasenkätinen takamies Rui Coelho Martins Rolo on valittu SM-liigan lokakuun tähtipelaajaksi. Lyhyemmin Rui Rolona tunnettu 26-vuotias portugalilainen saalisti kolmessa ottelussa seitsemän tähteä. Rolo on SM-liigan maalintekijätilastossa runkosarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena heitettyään 38 maalia kuudessa ottelussa. ABC de Bragan juniorijoukkueessa yhdeksänvuotiaana käsipalloilun aloittanut Rolo ehti pelata muutaman kauden Portugalin liigaa, josta siirtyi Israelin pääsarjan […]

365

HIFK taisteli niukan voiton eurocup-avauksessa

HIFK avasi EHF European Cupin kotonaan kosovolaista KH Besa Famgasia vastaan ja nousi vaikean alun jälkeen niukkaan voittoon. Ottelun alku mentiin vierasjoukkueen merkeissä ja kymmenen minuutin pelin jälkeen taululla olivat jo numerot 4-9. HIFK alkoi kuitenkin vähitellen heräillä, peli tasoittui ja tauon alla isännät kirivät jo maalin päähän. Toisen jakson alku eteni tasaisesti, kunnes jakson […]

366

BK-46 komeasti jatkoon eurokentillä

BK-46 toisti perjantaisen näytöksensä ja voitti turkkilaisen Spor Toto SK:n toistamiseen selvin numeroin EHF European Cupin 2. kierroksella. BK lähti otteluun alla perjantaina otettu komea 17 maalin voitto ja karjaalaiset aloittivat sunnuntain ottelunkin vahvasti johtaen vajaan kolmen minuutin jälkeen jo 4-0. Avausjakson edetessä peli tasoittui, mutta BK piti kiinni muutaman maalin johtoasemastaan. BK kuitenkin karkasi […]

367

GrIFK puristi pisteen Cocksilta

Cocks kärsi kauden ensimmäisen pistemenetyksensä lauantaina GrIFK:n puristettua tasapelin sarjakärkeä vastaan. Ottelun avausjakso Kauniaisissa eteni kaikkiaan tasaisesti. Cocks oli pääosin niukasti niskan päällä, mutta Granikin käväisi pariin kertaan johdossa. Tauon alla Cocks otti pienen edun ja johti kahdella maalilla. Toisen jakson puolivälin alla Grani nousi jälleen tasoihin ja meni myös johtoon kahdella maalilla. Ote pysyi […]

368

SIF otti selvän voiton ÅIFK:sta

SIF nappasi kauden kolmannen täyden pistepottinsa, kun ÅIFK kaatui Fennia Arenalla selkein lukemin. Siuntiolaiset alkoivat alkuminuuttien jälkeen ottaa otetta pelistä ja kotijohto sen myötä kasvoi tasaisesti. Taukoon mennessä SIF oli repäissyt jo yhdeksän maalin etumatkan. ÅIFK ei luovuttanut, mutta ei pystynyt toisella jaksolla myöskään eroa juurikaan kaventamaan. SIF:n johto pysytteli kymmenen maalin tuntumassa läpi jälkimmäisen […]

369

BK-46 murskavoittoon European Cupissa

BK-46 avasi europelit perjantaina komeasti kaatamalla turkkilaisen Spor Toto SK:n EHF:n European Cupissa todella vakuuttavin lukemin. Kotijoukkue BK otti ohjat käsiinsä heti alussa ja johti nopeassa tahdissa maalein 6-2. Vieraat pääsivät tämän jälkeen paremmin peliin mukaan, mutta BK:n nykäisy vei joukkueen seitsemän maalin karkumatkalle, jonka Spor Toto sai kurottua tauon alla viiteen osumaan. Toisen jakson […]

370

SM-liigan lokakuu päätökseen kahden ottelun myötä

SM-liigan lokakuun viimeiset ottelut pelataan lauantaina 29.10. Siuntiossa ja Kauniaisissa. SIF saa vieraakseen vielä kauden avauspisteitään hakevan ÅIFK:n. Neljä pistettä toistaiseksi koonnut SIF on kotiareenallaan suosikki, mutta osaa varoa otteitaan jatkuvasti parantavia turkulaisia. – Se on erittäin tärkeä ottelu, emmekä saa ottaa mitään annettuna sen osalta. Meidän pitää satsata kaikkemme tähän otteluun, painottaa SIF-luotsi Jan […]

371

BK-46 ja HIFK avaavat eurocupit

SM-liigan joukkueista BK-46 ja HIFK avaavat urakkansa EHF European Cupissa viikonloppuna. BK-46 kohtaa turkkilaisen Spor Toto SK:n ja molemmat ottelut pelataan jo tänä viikonloppuna ja seurojen sopimuksella kumpikin ottelu pelataan Karjaalla. Joukkueet kohtaavat ensimmäisen kerran perjantaina ja toistamiseen sunnuntaina. – Olen katsellut melkoisesti heidän pelaamiaan otteluita ja tällä viikolla olemme alkaneet käydä läpi myös taktisia […]

372

HIFK:n vahva alku siivitti voittoon Stadin derbyssä

HIFK vei nimiinsä kauden ensimmäisen SM-liigan Stadion derbyn kaatamalla Dickenin Pirkkolassa lopussa tiukaksi menneessä ottelussa. Tahdit ottelulle lyötiin jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella, jonka HIFK vei puhtaasti 0-6. Ero oli parhaimmillaan jo kahdeksan maalia, mutta taukoa kohden Dicken pääsi peliin mukaan ja kuroi HIFK:n etumatkan viiteen osumaan. Toisen jakson alkuun HIFK lisäsi uudestaan johtoaan, kunnes alkoi Dickenin […]

373

Suomen Cupin välieräparit selvillä

Suomen Cupin välierien otteluparit arvottiin 26.10. liiton toimistolla. Arvonnassa olivat mukana BK-46, Cocks, HIFK ja ÅIFK. Suomen Cupin Final Four järjestetään Karjaalla 3.-4.2.2023. Välierät 3.2.2023 ÅIFK-BK-46, Karjaan Urheiluhalli 3.2.2023 HIFK-Cocks, Karjaan Urheiluhalli Finaalin kotijoukkue on HIFK/Cocks -ottelun voittaja. Finaali pelataan 4.2.2023 Karjaan Urheiluhallissa.

374

Stadin derby SM-liigan viikko-otteluna

SM-liigassa pelataan ennen viikonloppua yksi ottelu, kun Dicken isännöi stadin derbyssä HIFK:ta keskiviikkona. Dicken pääsi voiton makuun viikonloppuna hakemalla täyden pistepotin ÅIFK:n vieraana ja Turussa viikonloppuna Dicken-pelaajat saattoivat juhlia voiton lisäksi tasalukemia, kun Filip Söderlund rikkoi 800 sm-liigamaalin rajan ja Benjamin Peitsaro sai puolestaan ensimmäiset sata maalia täyteen. Keskiviikon kamppailuun lähdettäessä joukkueita erottaa viiden pelatun […]

375

Suomen Cupin välieräarvonta 26.10. klo 13 Facebook-live

Suomen Cupin välierien otteluparit sekä finaalin kotijoukkue arvotaan 26.10. klo 13. Tilaisuus lähetetään Facebook-livenä. Samassa yhteydessä arvotaan myös naisten Suomen Cupin välieräparit. Arvonnassa ovat mukana BK-46, Cocks, HIFK ja ÅIFK. Välierät ja finaali järjestetään Karjaalla 3.-4.2.2023. Puolivälierät Dicken-HIFK 23-32 BK-46-GrIFK 34-27 ÅIFK-EIF 32-25 SIF-Cocks 21-40 Final Four (Karjaan Urheiluhalli) 3.2.2023 välierät 4.2.2023 finaali

376

BK-46 karkasi GrIFK:lta jo avausjaksolla

BK-46 otti selkeän voiton GrIFK:sta lauantaina karattuaan omille teilleen jo ennen taukoa. BK karkasi jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella kuuden maalin karkumatkalle ja ero vain kasvoi taukoa kohti mentäessä. Kun ero ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen oli jo 13 maalia, ottelu alkoi olla valmiiksi taputeltu. Toisella jaksolla Grani pääsi hiukan peliin mukaan ja vähän kaventamaankin eroa, mutta BK:n johto […]

377

Dicken haki kauden avausvoittonsa ÅIFK:sta

Dicken otti lauantaina kauden ensimmäisen pistepottinsa kaatamalla ÅIFK:n toisen jakson alkupuolen vahvan nykäisynsä ansiosta. Ottelu alkoi tasaisena ja johto vaihteli puolin ja toisin aina avausjakson puoliväliin ja tilanteeseen 6-6 saakka. Tästä Dicken nykäisi pienen eron ja johti jo neljällä maalilla, mutta isännät kuroivat eroa kiinni ja Dickenin taukojohto kirjattiin kahden maalin erolla. Toisen jakson alussa […]

378

SM-liigaa lauantaina Turussa ja Karjaalla

SM-liigan ohjelmassa on viikonloppuna kaksi ottelua, jotka molemmat pelataan lauantaina iltapäivällä. ÅIFK isännöi Dickeniä jo kello 14.00 alkavassa ottelussa ja tässä kamppailussa rikkoontuu varmuudella yksi tilastonolla. Kumpikin hakee vielä kauden avausvoittoaan ja ÅIFK:lla on myös pistetili vielä avaamatta. Kummallakin joukkueella alkukausi on ollut hiukan hakemista uusien kuvioiden kanssa, mutta merkkejä paremmasta on näkynyt ja nyt […]

379

Cocks ei antanut SIF:n yllättää

Cocks jatkaa puhtaalla pelillä kaadettuaan SIF:n kotikentällään selvästi 36-23 (16-10). Cocks lähti otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, mutta SIF piti kotijoukkuetta pinteessä reilut 20 minuuttia. Ensimmäisen puoliajan viimeiselle kympille lähdettäessä SIF johti 10-8, mutta jakson päätteeksi Cocks johti 16-10. Cocks sammutti heti alkuunsa SIF:n mahdollisen takaa-ajon ja piti turvallisen välimatkan kasvattaenn tasaisesti eroa läpi jakson. Näin Cocks […]

380

Cocks ja SIF kohtaavat viikko-ottelussa

SM-liiga jatkuu pienen maajoukkuetauon jälkeen keskiviikkona yhdellä ottelulla, kun Cocks saa vieraakseen SIF:n. Cocks on avannut kauden vahvasti ja kirjannut tililleen pelkkiä voittoja tähän mennessä. SIF on puolestaan alkukauden positiivisia yllättäjiä, eikä tule varmasti Riihimäelläkään ilmaiseksi taipumaan. Siuntiolaisilla riittää varmasti myös näyttöhaluja edellisessä ottelussa rakkaalle kilpakumppanille BK-46.lle kärsityn suurinumeroisen tappion jälkeen. Tulosta selittää SIF:n useammat […]

381

HIFK-ÅIFK -ottelun lopputulos korjattu

8.10. pelatun ottelun, HIFK-ÅIFK, lopputulokseksi on korjattu 32-22. Pelin päätyttyä tuloksena oli 32-23, mutta tarkistus videolta osoitti jälkeen päin, että ÅIFK:lle oli merkattu yksi ylimääräinen maali ajassa 53:38. Tämä maali on nyt tarkistuksen jälkeen poistettu. Tulostaulun toiminnan kanssa oli ongelmia lähes koko ottelun ajan, joten tämä osaltaan selittää, miksi virhettä ei huomattu korjata.

382

HIFK voittoon juhlaottelussaan

HIFK juhli seuran 125-vuotista taivalta lauantain kotiottelussaan ÅIFK:ta vastaan ja teki sen voitokkaissa merkeissä. HIFK otti hienoisen otteen pelistä alkuminuuttien jälkeen ja johti ottelua muutamalla maalilla läpi avausjakson. Tauolle mentiin isäntien neljän maalin johdossa. Tauon jälkeen HIFK repäisi eron nopeasti kymmeneen maaliin. ÅIFK ei antanut periksi, mutta ei pystynyt enää kunnolla nousemaan taisteluun pisteistä. HIFK […]

383

BK-46 murskaavana derbyssä

BK-46 vei kauden ensimmäisen Västnylandsderbyn Siuntiossa siipirikkoista SIF:aa vastaan nimiinsä vakuuttavan esityksen jälkeen. Tasaisen alun jälkeen BK alkoi pikkuhiljaa hivuttautua johtoon ja ero alkoi kasvaa merkittävästi avausjakson puolivälissä. Taukoon mennessä karjaalaiset olivat jo 13 maalin karkumatkalla. Meno ei juuri muuttunut tauon jälkeen. BK hallitsi ottelua ja vain kasvatti johtoaan, eikä SIF pystynyt juuri kapuloita vieraiden […]

384

Cocks jatkaa puhtaalla pelillä

Dickenistä ei ollut vahvan alkukauden pelanneen Cocksin pysäyttäjäksi lauantaisessa El Romanticossa Pirkkolassa. Cocks otti aloitteen haltuunsa heti alkuminuuteista lähtien, eikä Dicken johtanut ottelua kertaakaan. Avausjakson puolivälissä eroa ei kuitenkaan ollut kuin yksi maali, mutta tästä Cocks puristi viiden maalin taukojohtoon. Pian tauon jälkeen Cocks oli jo tuplannut johtonsa. Vaikka Dicken kiri vielä viiden maalin päähän, […]

385

Kolmen ottelun lauantai – HIFK:lla juhlaottelu

SM-liigassa pelataan jälleen lauantaina kolme ottelua – mukana niin kauden ensimmäinen Västnylandsderby, ”El Romantico” kuin HIFK:n 125-vuotisjuhlaottelukin. Siuntiossa kauden pirteästi aloittanut SIF saa vieraakseen BK-46:n ja rakas vihollinen sytyttää varmasti – kuten myös päinvastoin. SIF antoi varoituksen iskukyvystään hakemalla viime viikonloppuna vierasvoiton GrIFK:sta. BK-46 on puolestaan nyt kolmen voiton putkessa kärsittyään kauden avauksessa tappion Cocksille. […]

386

Edson Imare syyskuun tähtipelaaja

Riihimäen Cocksin ranskalaisvahvistus Edson Imare on SM-liigakauden ensimmäinen kuukauden tähtipelaaja. 24-vuotias Ranskan Starliguen Dunkerque Handballista täksi kaudeksi kukkojoukkoihin siirtynyt vasen pakki keräsi pelaamissaan kahdessa ottelussa täyden pistepotin, kuusi tähteä. Ranskalainen kunnostautui Cocksin voittoon BK-46:tta ja ÅIFK:ta vastaan päättyneissä otteluissa tehden kummassakin seitsemän maalia. Imare aloitti käsipallouransa Ranskan kärkijoukkueisiin kuuluvasta HBC Nantesista, josta hän siirtyi Massy […]

387

Kolme nuorta HIFK-lupausta avasi maalitilinsä SM-liigassa

HIFK joutui lauantaiseen SM-liigan otteluun Cocksia vastaan varsin siipirikkoisena. Sairastumiset näkyivät HIFK:n kokoonpanossa ja päävalmentaja Rostislav Grinishin antoi osin pakon sanelemana vastuuta nuorille pelaajille – eikä turhaan. HIFK taisteli hyvin, vaikka joutui lopulta taipumaan sarjakärjessä oleville riihimäkeläisille. Positiiviselle puolelle HIFK saattoi kirjata ennen kaikkea nuorten onnistumiset. Peräti kolme pelaajaa avasi kertaheitolla maalitilinsä SM-liigassa. Oskari Suopajärvi […]

388

SIF taisteluvoittoon Kauniaisissa

GrIFK hallitsi lauantaina kotiotteluaan SIF:aa vastaan lähes koko 60-minuuttisen, mutta sitkeästi taistelleet siuntiolaiset nousivat lopussa voittoon. Ottelun avausjakso kulki puoliväliin saakka vahvasti isäntien merkeissä ja Granin johto 15 minuutin jälkeen oli jo viisi maalia. SIF kuitenkin puristi itsensä takaisin peliin mukaan ja tauolle mentäessä eroa ei ollut enää kuin kolme maalia. Isännät pitivät johtoasemastaan kiinni […]

389

Cocks jatkaa voittojen tiellä

Cocks sai tehdä tosissaan töitä lauantaina HIFK:ta vastaan, mutta vei kamppailusta lopulta voiton suhteellisen selkein numeroin. HIFK oli tullut Riihimäelle taistelemaan ja oli ottelun alussa lievästi niskan päällä. Maaleja taottiin melkosta tahtia ja avausjakson puolivälissä tilanne oli 10-10. tästä Cocks nykäisi kuitenkin muutaman maalin eron ja piti sen taukoon saakka. Tauon jälkeen alku edettiin tasaisesti, […]

390

BK-46 komeaan voittoon Dickenistä

BK-46 hallitsi lauantaista kotiotteluaan Dickeniä vastaan läpi koko 60-minuuttisen ja otti vakuuttavan voiton. Kotijoukkue BK-46 otti pelin haltuunsa heti alusta lähtien. Dicken pääsi hiukan paremmin mukaan avausjakson edetessä ja sen puolivälissä kotijohto oli neljä maalia. Taukoa kohti BK repi kuitenkin lisää eroa ja johti turvallisen tuntuisesti jo ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen. Tauon jälkeen BK vain venytti […]

391

SM-liigan lokakuu vauhdilla käyntiin lauantaina

SM-liigan lokakuu käynnistyy heti lauantaina kolmen ottelun kierroksella ja kamppailut alkavat vielä samalla kellonlyömällä. Dickenin ja GrIFK:n viikolla pelaaman tasapelin myötä Cocks on ainoana joukkueena enää pistemenetyksittä. Riihimäkeläiset ovat avanneet kauden todella vakuuttavasti ja Cocks Areenalla vieraaksi saapuvalla HIFK:lla on edessä kova haaste. Cocksin tapaan vielä tappioitta oleva GrIFK puolestaan isännöi pirteästi kauden aloittanutta SIF:aa. […]

392

SM-liigan monikameratuotannot SolidSportissa

SM-liigan runkosarja on hyvässä vauhdissa ja on aika tarttua SolidSport -pakettiin. Seuraavat runkosarjavaiheen ottelut tuotetaan monikameratuotantona, ammattiselostuksella ja grafiikoilla. Ottelut ovat nähtävissä vain SolidSportissa. La 1.10. klo 16:00 BK-46-Dicken La 8.10. klo 16:00 Dicken-Cocks La 22.10. klo 16:00 BK-46-GrIFK La 29.10. klo 16:00 GrIFK-Cocks Ke 9.11. klo 19:00 BK-46-Cocks La 26.11. klo 16:00 Cocks-Dicken La […]

393

Dicken ja GrIFK tasapeliin trillerissä

Dicken ja GrIFK pelasivat keskiviikkona todellisen trillerin, joka päättyi huipputasaisen toisen jakson päätteeksi pistejakoon. Grani aloitti ottelun terävämmin, mutta Dicken sai nopeasti juonesta kiinni ja nousi tasoihin. Numeroista 7-7 vieraat kuitenkin nykäisivät nopeasti neljän maalin eron ja johto pysyi suunnilleen samoilla lukemilla taukoon saakka. Dicken rutisti tauon jälkeen tasoihin vajaassa kymmenessä minuutissa ja tämän jälkeen […]

394

Dicken ja GrIFK kohtaavat keskiviikkona

SM-liigan syyskuu saadaan otteluitten osalta päätökseensä keskiviikkona Dickenin isännöidessä GrIFK:ta. Dickenin kauden avaus on ollut – ehkä odotetustikin – monien muutosten myötä tahmea. SM-liigan avausottelussa SIF oli vahvempi ja Suomen Cupin puolivälierässä HIFK voitti Dickenin, joten kauden voittotili on lauttasaarelaisilla vielä avaamatta. Menestykseen tottuneen nuorentuneen joukkueen uudisrakennus on vasta alkanut, joten Dickeniä ei kannata haasteistaan […]

395

Cocks jätti ÅIFK:n vaille mahdollisuuksia

Cocks jyräsi lauantaina ÅIFK:n yli alkuminuuteista lähtien ja haki voiton Samppalinnasta murskalukemin. Ottelun sävel tuli nopeasti selväksi, kun Cocks nykäisi viidessä minuutissa neljän maalin johdon ja kasvatti eroa tästä tasaisesti. Vajaa kymmenen minuuttia ennen taukoa maaleja hurjaa tahtia tehtaillut Cocks johti jo kymmenellä maalilla ja vaikka ÅIFK pääsi hiukan paremmin peliin mukaan, ei ero juuri […]

396

BK-46 haki pisteet HIFK:lta

BK-46:n vahva toinen jakso ratkaisi lauantaisen SM-liigan ottelun HIFK:n vieraana karjaalaisten eduksi. Ottelun avausjakso oli kaikkineen erittäin tasainen. HIFK kävi alkuminuuteilla ja tauon alla kahdesti kahden maalin johdossa, mutta muutoin ero ei missään vaiheessa ollut maalia suurempi ja tauollekin mentiin tasatilanteessa. Toiselle jaksolle BK tuli vahvasti ja alkoi kääntää ottelua edukseen. HIFK pysyi muutaman maalin […]

397

SM-liigaa Helsingissä ja Turussa lauantaina

SM-liigan syyskuu jatkuu kahdella ottelulla lauantaina 24.9. HIFK:n isännöidessä BK-46:tta ja ÅIFK:n Cocksia. Pienenä kuriositeettina voidaan huomioida, että lauantaina tulessa olevat joukkueet raivasivat kaikki viikolla tiensä Suomen Cupin välieriin. HIFK saa vieraakseen BK-46.n, jonka riveissä nähtiin cupin ottelussa kaivattu kasvo Oscar Kihlstedtin solmittua uuden sopimuksen puolivälieräottelun kynnyksellä. – Epäröin aika pitkään, koska on selvää, että […]

398

MSC: ÅIFK jatkaa Suomen Cupin välieriin

ÄIFK ei antanut EIF:n yllättää Suomen Cupin puolivälierissä, vaan eteni neljän parhaan joukkoon lopulta vakuuttavasti. Ottelu alkoi tasaisesti, mutta vähitellen ÅIFK otti otteen yhä vahvemmin haltuunsa ja taukoon mennessä kotijoukkueen johto oli kasvanut jo seitsemään maaliin. Toisella jaksolla ÅIFK:n johto kasvoi jo yli kymmeneen maaliin ja vaikka EIF pääsi lopussa kaunistelemaan numeroita, ei voittajasta ollut […]

399

MSC: Cocks komeasti jatkoon cupissa

Cocks haki keskiviikkona Suomen Cupin puolivälierässä vakuuttavan voiton SIF:sta ja eteni välieriin. Ottelu eteni suhteellisen tasaisena vielä avausjakson puoliväliin saakka, mutta taukoa kohden Cocks alkoi karat tavoittamattomiin. Ero venyi yli kymmeneen maaliin, eikä SIF pystynyt toisella jaksollakaan enää nousemaan kamppailuun voitosta, vaan Cocks vei voiton selkeällä erolla. SIF-luotsi Jan Hagman ei lähtenyt selvää tappiota enempiä […]

400

MSC: BK-46 eteni Suomen Cupin välieriin

BK-46 kaatoi GrIFK:n keskiviikkoisessa Suomen Cupin puolivälierässä pitkälti vahvan ensimmäisen jakson ansiosta. BK oli avauspuoliskolla vahva ja piti ottelua hallussaan johtaen parhaimmillaan jo kymmenellä maalilla. Toisella jaksolla Grani kiri jo kolmen maalin päähän, mutta lähemmäs voimat eivät riittäneet ja lopussa BK pääsi vielä repimään lisää voittomarginaalia. BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg näki voiton lisäksi hyviä merkkejä […]

Handball Finland LIVE

 

Kausikortti 29,99€ / Yksittäinen ottelu 8,99€