Uusi haku

Jos et löytänyt etsimääsi, kokeile toisella hakusanalla tai lauseella.

Generic selectors
Vain tarkat hakutulokset
Hae otsikoista
Hae sisällöstä
Post Type Selectors

1000 tulokset haulle:

251

BK-46 tasoitti välieräsarjan

BK-46 vei toisen välierän GrIFK:ta vastaan kotonaan nimiinsä ja tasoitti välieräsarjan lukemiin 1-1. Avausjakso oli kaikkineen varsin tasainen. Grani oli hienokseltaan niskan päällä pitkän tovin, mutta BK käänsi ottelun edukseen tauon alla ja ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen kotijohto kirjattiin kahden maalin erolla. Tauon jälkeen BK alkoi venyttää eroa, mutta Grani pysyi sitkeästi tuntumassa. Vielä viimeisen kymmenminuuttisen […]

252

Välierien toiset ottelut edessä keskiviikkona

Pääsiäisen alla käynnistyneet SM-liigan välierät jatkuvat keskiviikkona 12.4. toisilla otteluilla. GrIFK piti kotiedustaan kiinni avausottelussa ja kaatoi BK-46:n niukasti. Nyt karjaalaiset lähtevät hakemaan ottelusarjan tasoitusta kotiyleisönsä edessä ja päävalmentaja Andreas Rönnberg odottaa omiltaan enemmän. – Emme oikein [ensimmäisessä ottelussa] päässeet missään vaiheessa peliin mukaan. GrIFK pelasi hyvin ja samalla me hukkasimme aivan liikaa avopaikkoja. Pääsimme […]

253

Cocks avasi välieräsarjan voitolla

Cocks piti kiinni suosikin asemastaan välierien avausottelussa ja kukisti kotikentällään Dickenin, joka antoi kuitenkin hyvän vastuksen. Torstain ottelun alku kulki Dickenin hallinnassa, mutta jakson puolivälin alla Cocks puristi pelin tasoihin ja pian tämän jälkeen myös edukseen. Tauolle mentäessä eroa kotijoukkueen hyväksi ei kuitenkaan ollut kuin kaksi maalia. Tauon jälkeen ottelussa nähtiin kuitenkin käytännössä ratkaisu, kun […]

254

GrIFK avasi välieräsarjan voitolla

GrIFK piti kiinni kotiedustaan välierien avauksessa ja kaatoi BK-46:n tiukan kamppailun jälkeen. Grani otti otteen haltuunsa jo alkuminuuteilla ja johti ottelua läpi avausjakson. Neljää maalia suuremmaksi ero ei kuitenkaan missään vaiheessa kasvanut ja tauolle mentiin kahden maalin kotijohdossa. Toinen jakso noudatti pitkälle samaa kaavaa. Grani piti johdostaan kiinni, vaikka BK pääsi muutamaankin kertaan maalin päähän […]

255

Dicken haastaa Cocksin välierissä

SM-liigan toisessa välieräsarjassa kohtaavat ylemmän jatkosarjan ykkönen Cocks ja alemman jatkosarjan kautta välieriin ponnistanut Dicken. Vahvasti läpi kauden pelannut Cocks saa välierissä vastaansa Dickenin, jonka alkukausi oli vielä hakemista, mutta peli on parantunut kauden edetessä, josta hyvä osoitus oli HIFK:n kukistaminen puolivälierissä suoraan otteluvoitoin 3-0. – Minulle ei ole yllätys, että Dicken on välierissä. He […]

256

GrIFK ja BK-46 avaavat välierät keskiviikkona

GrIFK isännöi BK-46.tta välierissä ja välieräsarja kaksikon välillä käynnistyy jo keskiviikkona 5.4. Kauniaisista. Lähtökohdat ovat mielenkiintoiset, sillä BK-46 oli kaikissa runkosarjan kolmessa kohtaamisessa vahvempi, mutta kauniaislaiset veivät nimiinsä molemmat ylemmän jatkosarjan kohtaamiset BK:n kamppailtua loukkaantumisten kanssa. Vaikka poissaoloja edelleen on, hiukan karjaalaisten tilanne on helpottanut. – BK on aivan eri joukkue, kun Nico [Rönnberg] on […]

257

Tuomas Laitinen maaliskuun tähtipelaaja

SM-liigan kuukauden tähtipelaajaksi on valittu torjunnoillaan Dickenin välieriin vienyt Tuomas Laitinen. 34-vuotias kokenut maalivahti keräsi viidessä maaliskuun aikana pelaamassaan ottelussa yhdeksän tähteä. Valinta on Laitiselle jo kuudes, edellisen kerran hänet valittiin kuukauden pelaajaksi maaliskuussa 2016.

258

SM-liigan välierien aikataulut selvillä

SM-liigan molemmat puolivälieräsarjat saivat ratkaisunsa jo keskiviikon kolmansissa otteluissa ja välierät alkavat jo ennen pääsiäistä. Puolivälieräsarjojen katkeaminen aikaisimmassa mahdollisessa vaiheessa mahdollistaa välieräsarjojen aloittamisen jo ensi viikolla. Välierissä kohtaavat ylemmän jatkosarjan voittaja Cocks alimmalta jatkosarjasijoitukselta välieriin ponnistanut Dicken sekä ylemmän jatkosarjan kakkonen GrIFK ja BK-46. Suoraan välieriin tiensä raivanneilla Cocksilla ja GrIFK:lla on välieräsarjoissa kotietu. Paikka […]

259

Dicken puristi kolmannen voiton ja välieräpaikan

Dicken vei puolivälierien Stadin derbyjen kolmannenkin kohtaamisen ja varmisti välieräpaikan keskiviikon niukalla voitolla HIFK:sta. Ottelun alku oli kaikkineen tasainen, vaikka Dicken oli hienokseltaan hallitsevampi osapuoli. Kymmenen minuuttia ennen taukoa eroa oli vain yksi maali, mutta tästä Dicken repäisi eron viiteen taukoon mennessä. Toinen jakso eteni Dickenin johtaessa, mutta reilu kymmenen minuuttia ennen loppua HIFK puristi […]

260

BK-46 eteni puhtaasti välieriin

BK-46 otti keskiviikkona kolmannen selvän voittonsa SIF:sta puolivälieräsarjassa ja eteni välieriin vakuuttavasti. BK otti ohjat käsiinsä alusta lähtien, mutta ensimmäinen kymmenminuuttinen edettiin suhteellisen tasaisesti. Toisella kymmenminuuttisella isännät repäisivät kuitenkin kymmenen maalin karkumatkalle ja ero pysyi samoilla lukemilla taukoon saakka. Toisen jakson alkupuolella SIF sai eroa hiukan kavennettua, mutta ei pystynyt varsinaisesti uhkaamaan BK:ta. Lopulta SIF […]

261

Puolivälieräsarjat ensi kertaa katkolla keskiviikkona

SM-liigan puolivälierät jatkuvat keskiviikkona 29.3. kolmansilla otteluilla. Sekä BK-46 että Dicken ovat kiskaisseet puolivälieräsarjoissa 2-0-johdon, joten sarjat ovat ensi kertaa katkolla keskiviikkona. SIF antoi toisessa ottelussa kotonaan BK:lle selvästi avausottelua paremman vastuksen, mutta on nyt kovan paikan edessä Karjaalla. – On kovaa pelata BK:ta vastaan, mutta meidän pitää uskoa omaan tekemiseemme. Täytyy vain jatkaa taistelua, […]

262

Dicken otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan

Dicken siirtyi pääkaupungin paikallisessa puolivälieräsarjassa 2-0 johtoon kaadettuaan lauantaina HIFK:n, joka kiri vahvasti lopussa, mutta ei riittävästi. Tasaisen alun jälkeen Dicken nykäisi viiden maalin etumatkan. HIFK pääsi välillä hiukan kaventamaan, mutta kaikkineen avausjakso eteni Dickenin hallinnassa ja tauolle mentiin kuuden maalin kotijohdossa. Toisella jaksolla Dicken johti parhaimmillaan jo yhdeksällä maalilla, mutta HIFK ei antanut periksi. […]

263

BK-46 kaatoi SIF:n toistamiseen

BK-46 nousi voiton päähän välieräpaikasta kaadettuaan toisessa puolivälierässä SIF:n vieraskentällä lopulta varsin selkein lukemin. Avausottelun kotonaan selvin numeroin voittanut BK otti myös lauantaina johdon haltuunsa alusta saakka, mutta SIF oli tiukasti tuntumassa vielä numeroissa 5-6. Tästä BK nykäisi eron kuuteen maaliin ja hallitsi avausjakson loppua johtaen tauolla jo yhdeksällä osumalla. SIF tuli toiselle jaksolle vahvasti […]

264

Toiset puolivälierät edessä lauantaina

SM-liigan puolivälierät jatkuvat lauantaina 25. maaliskuuta toisilla otteluilla. Puolivälierät pyörähtivät käyntiin keskiviikkona. BK-46 vei avausottelun SIF:aa vastaan selkein lukemin. Jac Karlssonin ja Nico Rönnbergin paluu riviin näkyi selvästi ja karjaalaiset nostivat tasoaan edellisotteluista. – Ei ole sanottua, että ero joukkueitten välillä on näin iso [kuin keskiviikkona], mutta voimme olla tyytyväisiä ensimmäiseen otteluun. Jatkossa voi kuitenkin […]

265

Dicken ryöväsi kotiedun

Dicken nappasi kauden avausvoittonsa HIFK:sta parhaaseen mahdolliseen saumaan, kun se voitti ensimmäisen puolivälieräottelun 25-20 (12-10). Vaikka HIFK oli vienyt kaikki kolme edellisottelua nimiinsä, niin kaikissa voittomarginaali oli vain kaksi pistettä. Näinpä puolivälierästä saatettiin odottaa jälleen jännittävää eikä ottelu pettänyt. Ensimmäisellä puoliajalla HIFK aloitti vahvemmin, mutta Dicken oli vahvempi lopussa nousten kahden maalin taukojohtoon. Kummallakaan joukkueella […]

266

BK-46 murskaava puolivälieräavauksessa

BK-46 aloitti SM-liigan puolivälierät vakuuttavasti kaataen Västnylandsderbyssä SIF:n selvästi 38-18 (20-8). BK-46 näytti, etteivät poissaolot juuri vaivanneet, kun se otti pelin haltuunsa heti alusta saakka. Ottelu käytännössä ratkesi jo ensimmäisen reilun seitsemän minuutin aikana, kun kotijoukkue juoksi 5-0-johtoon eikä jäänyt katselemaan taakseen. SIF ei päässyt missään vaiheessa ottelua edes iskuetäisyydelle ja siitä piti huolen BK-46:n […]

267

BK-46:n Ihor Skyballe yhden ottelun pelikielto

BK-46:n pelaajalle Ihor Skyballe on langetettu yhden ottelun mittainen pelikielto GrIFK-BK-46 (18.3.) -ottelun tapahtumista. Näin ollen Skyba on pelikiellossa ensimmäisessä puolivälieräottelussa BK-46-SIF 22.3. Kurinpitopäällikön tietoon on saapunut GrIFK:n tekemä selvityspyyntö koskien miesten 18.3.2023 pelattua ottelua ja erityisesti tilannetta, jossa GrIFK toteaa Skyban lyöneen Kalle Kankaanpäätä vatsaan. Nyt käsillä olevan tilanteen voidaan katsoa olevan epäurheilullinen, sillä […]

268

Stadin derby puolivälierissä

Käsipallon miesten SM-liigakausi 2022-23 on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Toisessa puolivälieräsarjassa kohtaavat Helsingin derbyissä HIFK ja Dicken. Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta Cocks ja GrIFK selviytyivät suoraan välieriin ja kahdesta muusta välieräpaikasta pelaavat ylemmän jatkosarjan sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet sekä alemman jatkosarjan kaksi parasta joukkuetta. Ylemmästä jatkosarjasta puolivälieriin tuleva HIFK on hienoinen suosikki Dickeniä vastaan kuluneen […]

269

Västnylandsderby puolivälierissä edessä

Käsipallon miesten SM-liigakausi 2022-23 on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Ylemmästä jatkosarjasta BK-46 saa vastaansa alemmassa jatkosarjassa toiseksi sijoittuneen rakkaan vihollisensa SIF:n. Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta Cocks ja GrIFK selviytyivät suoraan välieriin ja kahdesta muusta välieräpaikasta pelaavat ylemmän jatkosarjan sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet sekä alemman jatkosarjan kaksi parasta joukkuetta. Västnylandsderby BK-46:n ja SIF:n välillä kallistuu ennakkoon […]

270

SM-liigan puolivälierien otteluohjelma

BK-46-SIF (paras viidestä) 22.3. klo 19.00 BK-46-SIF, Karjaan Urheiluhalli 25.3. klo 16.15 SIF-BK-46, Fennia Arena 29.3. klo 18.00 BK-46-SIF, Karjaan Urheiluhalli Tarvittaessa: 1.4. klo 13.00 SIF-BK-46, Fennia Arena 5.4. klo 19.00 BK-46-SIF, Karjaan Urheiluhalli HIFK-Dicken (paras viidestä) 22.3. klo 20.15 HIFK-Dicken, Helsingin Urheilutalo 25.3. klo 18.45 Dicken-HIFK, Pirkkola 29.3. klo 20.15 HIFK-Dicken, Helsingin Urheilutalo Tarvittaessa: […]

271

GrIFK voittoon BK-46:sta ja kakkossijalle

GrIFK vei ylemmän jatkosarjan kakkossijan nimiinsä haettuaan lauantaina voiton BK-46:sta. Grani tuli otteluun terävämmin, mutta BK nousi pian mukaan ja tasoitti ottelun. Avausjakson loppu mentiin kuitenkin vieraiden merkeissä ja tauolla Granin johtolukemat kirjattiin neljän maalin erolla. Toisella jaksolla ero pysytteli sitkeästi samoilla lukemilla, eikä BK päässyt missään vaiheessa kolmea maalia lähemmäs. Näin pisteet matkasivat Kauniaisiin […]

272

Cocks säilytti puhtaan tilinsä – HIFK kaatui niukasti

Cocks jatkoi voittoputkeaan ylemmässä jatkosarjassa ja kaatoi jatkosarjan päätteeksi hyvin taistelleen HIFK:n kotonaan. Cocks otti tahtipuikon haltuunsa heti ottelun alusta lähtien ja avausjakso edettiin isäntien lievässä hallinnassa. HIFK kävi vajaa kymmenen minuuttia ennen taukoa maalin päässä, mutta Cocks venytti etumatkansa tauolle mentäessä viiteen maaliin. Toisen jakson alussa ero kasvoi jo seitsemään maaliin, mutta HIFK puristi […]

273

SIF nousi voittoon ÅIFK:sta toisella jaksolla

SIF:n vahva toinen jakso riitti kääntämään lauantaisen alemman jatkosarjan päätösottelun siuntiolaisen eduksi. Jo mahdollisuutensa puolivälieriin menettänyt ÅIFK tuli Siuntioon taistelemaan ja hallitsikin hienokseltaan avausjaksoa alkuminuuttien jälkeen. Tauolle siirryttiin turkulaisten kahden maalin johdossa. Tauon jälkeen SIF tuli kuitenkin rinnalle ja paineli samaa vauhtia jo seitsemän maalin johtoon. ÅIFK.n voimat eivät riittäneet nousuun peliin mukaan uudelleen ja […]

274

Miska Henriksson jatkaa BK-46:ssa

Miesten maajoukkueen vakiomiehiin noussut Miska Hneriksson jatkaa pelaamista BK-46:ssa kaudella 2023-24. Vahvasti niin seura- kuin maajoukkueessakin esiintynyt Henriksson on myös valittu Hangon vuoden urheilijaksi. Jo aiemmin tässä kuussa BK julkaisi Roy Lindqvistin ja Jonathan Roosin jatkosopimukset, joten joukkueen rakentuminen tulevallekin kaudelle on jo hyvässä vauhdissa.

275

Jatkosarjat päätökseen lauantaina – suora välieräpaikka vielä avoinna

SM-liigan jatkosarjat kaudella 2022-23 pelataan päätökseen lauantaina ja ylemmässä jatkosarjassa riittää vielä paljon pelattavaa. Cocks on ylemmän jatkosarjan ykkössijan jo varmistanut, mutta kolme muuta joukkuetta ovat vain pisteen sisällä päätöskierrokselle lähdettäessä. Cocks isännöi neljännellä sijalla olevaa HIFK:ta, joka on vain pisteen päässä kakkossijasta. HIFK sijoittuu voitolla kakkoseksi ja suoraan välieriin, mikäli samaan aikaan BK-46 ja […]

276

HIFK vei trillerin ja kiristi ylemmän jatkosarjan tilannetta

HIFK:n ja BK-46:n torstainen ylemmän jatkosarjan ottelu muodostui melkoiseksi jännitysnäytelmäksi, jonka HIFK vei lopulta nimiinsä. Ottelun avausjakso oli kaikkineen erittäin tasainen. HIFK oli hienokseltaan niskan päässä jakson avauspuoliskolla ja BK-46 jälkimmäisellä. Tauolle Helsingin Urheilutalolla mentiin lopulta kuitenkin tasanumeroissa. Toinen jakso eteni tasaisena, joskin BK:lla oli hienoinen ote ottelusta pitkään. Viimeisen viisiminuuttisen käynnistyessä HIFK siirtyi kuitenkin […]

277

Dicken haki pisteet ÅIFK:lta

Alemman jatkosarjan sijoitukset sinetöityivät torstaina Dickenin haettua vierasvoiton ÅIFK:sta neljän maalin erolla. Dicken alkoi alkuminuuttien jälkeen tehdä pientä pesäeroa, mutta ÅIFK roikkui mukana ja alkoi vähitellen kaventaa eroa nousten jo tasoihinkin. Tauon alla Dicken kuitenkin nykäisi uudestaan neljän maalin eron. Dicken piti tahtipuikon hallussaan myös toisella jaksolla. Kahdesti ÅIFK kävi kahden maalin päässä, mutta ei […]

278

Cocks jatkoi voittokulkuaan Kauniaisissa

Ylemmän jatkosarjan voiton jo aiemmin varmistanut Cocks jatkoi voittoputkeaan torstaina GrIFK:n vieraana. Cocks otti otteen haltuunsa heti alusta saakka ja vaikka mitään repeämistä ei tapahtunutkaan, riihimäkeläiset pitivät kiinni etuasemastaan ja kasvattivat johtoaan tasaisesti siten, että tauolla eroa Cocksin eduksi oli jo kuusi maalia. Toisen jakson alkuun Cocks kasvatti johtoaan. Grani sai pienen kirin aikaiseksi jakson […]

279

Sijoituksia haussa – jatkosarjoissa viimeistä edelliset ottelut

SM-liigan jatkosarjojen viimeistä edellinen ottelupäivä on edessä torstaina ja moni sijoitus on vielä ratkaisematta. Ylemmässä jatkosarjassa Cocks on jo varmistanut suoran välieräpaikan ja myös jatkosarjan voiton. Sen sijaan toisesta suorasta välieräpaikasta ja sijoituksista muutenkin kamppaillaan vielä tiukasti. HIFK tarvitsee voiton voidakseen vielä nousta kahden parhaan joukkoon. GrIFK:ta BK-46:tta puolestaan erottaa kakkos- ja kolmossijalla vain yksi […]

280

Dickenin vahva loppuveto riitti voittoon

Dicken varmisti alemman jatkosarjan ykkössijan kaatamalla lauantaina SIF:n kotonaan tiukassa ottelussa. Dicken otti alkuminuuttien jälkeen otteen haltuunsa ja johti parhaimmillaan jo neljällä maalilla. SIF puristi kuitenkin uudestaan rinnalle ja taukoa Pirkkolassa vietettiin niukassa yhden maalin kotijohdossa. Toinen jakso eteni pitkään tasaisesti ja vielä vajaa viisi minuuttia ennen loppua eroa oli vain yksi maali Dickenin eduksi. […]

281

Cocks jatkoi voittokulkua ja varmisti ylemmän jatkosarjan voiton

Cocks nousi tauon tappioasemasta lopulta voittoon BK-46:sta loppuun saakka tiukassa ylemmän jatkosarjan ottelussa. Tasaisen ottelun alun jälkeen BK nykäisi neljän maalin etumatkan ja vaikka Cocks kertaalleen käväisi tasalukemissa, avausjakso kulki vieraiden merkeissä ja taukojohto kirjattiin BK:lle kolmen maalin erolla. Toisella jaksolla Cocks kuroi eron umpeen kymmenessä minuutissa ja paineli samaa vauhtia johtoon. Ero alkoi vähitellen […]

282

HIFK haki arvokkaan voiton GrIFK:sta

HIFK otti kuluvan kauden ensimmäisen voittonsa GrIFK:sta haettuaan lauantaina pisteet Kauniaisista vakuuttavasti. HIFK hallitsi ottelun avausjaksoa puoliväliin saakka. Tämän jälkeen GrIFK käänsi tilanteen hetkeksi edukseen ja taukoa kohden edettiin tasatahtia ja avausjakson päättyessä HIFK johti maalilla. Tauon jälkeen HIFK alkoi vähitellen repiä eroa ja johti toisen jakson puolivälissä jo kuudella maalilla. Granin kiri jäi piippuun […]

283

Ratkaisupaikat lähestyvät jatkosarjoissa – lauantaina kolme ottelua

SM-liigan jatkosarjat kääntyvät jälkimmäiselle puoliskolleen lauantaina 4.3. pelattavien kolmen ottelun myötä. Ylemmässä jatkosarjassa puhtaalla pelillä kärjessä jatkava Cocks saa vieraakseen BK-46:n ja tasapelikin varmistaisi Cocksin suoran välieräpaikan. Toisessa ottelussa kohtaavat GrIFK ja HIFK ja tässä ottelussa HIFK tarvitsee voiton pystyäkseen vielä taistelemaan paikasta kahden parhaan joukossa. Viikko sitten Cocks haki BK:sta Karjaalla selkeän voiton. – […]

284

Edson Imare helmikuun tähtipelaaja

Riihimäen Cocksin Edson Imare on SM-liigan helmikuun tähtipelaaja. 24-vuotias ranskalainen valittiin kolmen tähden pelaajaksi otteluissa HIFK:ta ja BK-46:tta vastaan. Koko kauden aikana tähtiä on nyt kasassa 21, kolmanneksi eniten kauden liigassa. Hänet on valittu kaikkiaan jo kuudessa ottelussa kentän parhaaksi pelaajaksi. Kaukana kotoa Cocksiin täksi kaudeksi siirtynyt Edson Imare on kotoisin eksoottiselta Intian valtameressä tuhatkunta […]

285

Cocks BK-46:tta vahvempi Karjaalla

Cocks otti tukevan otteen ylemmän jatkosarjan voitosta haettuaan BK-46:sta voiton lopulta varsin selkein lukemin. Ottelu kulki alusta saakka Cocksin hienoisessa hallinnassa. Vieraat johtivat parhaimmillaan jo viidellä maalilla, mutta BK puristi vielä tasoihin, kunnes Cocks tauon alla venytti johtonsa jälleen neljään osumaan. Toista jaksoa edettiin Cocksin muutaman maalin johdossa, kunnes jakson puolivälissä riihimäkeläiset latoivat neljä peräkkäistä […]

286

SIF karkasi jo alussa ÅIFK:lta

SIF otti pitkän askelen kohti SM-liigan puolivälieräpaikkaa kaatamalla ÅIFK:n Turussa vakuuttavin lukemin. SIF otti komennon haltuunsa heti alusta ja isännät jäivät lähtötelineisiin. Jo ennen avausjakson puoliväliä taululla olivat lukemat 1-9. Vaikka vaikka ÅIFK sai hiukan ryhtiä tökkineeseen maalintekoon jakson lopulla, siuntiolaiset johtivat tauolla yhdeksällä maalilla. Toisen jakson alkupuolella ero venyi jo 13 maaliin. Lopussa ÅIFK […]

287

GrIFK nousi niukkaan voittoon HIFK:sta

GrIFK oli perjantain ylemmän jatkosarjan ottelussa HIFK:n vieraana pitkään takaa-ajajana, mutta nousi lopulta niukkaan voittoon. Ottelun avausjaksolla edettiin tasatahtia lukemiin 5-5-saakka, mutta jakson puolivälin alla HIFK alkoi ottaa otetta haltuunsa. Ero kasvoi nopeassa tahdissa neljään maaliin ja sama marginaali kotijoukkueen eduksi oli myös tauolle mentäessä. Toisen jakson alun HIFK piti johdostaan kiinni kunnes Grani iski […]

288

HIFK-GrIFK avaa jatkosarjaviikonlopun jo perjantaina

SM-liigan jatkosarjat jatkuvat jälleen viikonloppuna ja ohjelmassa on kaikkiaan kolme ottelua. Ylemmän jatkosarjan kamratderby HIFK:n ja GrIFK:n välillä pelataan jo perjantaina ja lauantaina pelataan niin alemman jatkosarjan ottelu ÅIFK – SIF kuin ylemmän jatkosarjan kamppailu BK-46 – Cocks. GrIFK otti runkosarjassa vakuuttavasti kolmannen sijan Cocksin ja BK-46:n jäljessä. Perjantain vierasjoukkue GrIFK on ollut HIFK:lle vaikea […]

289

GrIFK kesti BK-46:n kovan loppukirin

GrIFK otti todella arvokkaat kaksi pistettä kaatamalla lauantaina BK-46:n, vaikka vieraiden vahva loppuveto oli lähellä tuottaa tulosta. Kotijoukkue GrIFK otti nopeasti otteen haltuunsa ja avausjakso eteni kotijoukkueen muutaman maalin johtoasemassa. Tauko Kauniaisissa vietettiin viiden maalin kotijohdossa. Tauon jälkeen BK pääsi hiukan kaventamaan, mutta Grani piti johtoasemastaan kiinni ja pystyi myös hiukan marginaalia kasvattamaan. Kuusi minuuttia […]

290

Dicken niukkaan voittoon Siuntiossa

Dicken vankisti asemiaan alemman jatkosarjan kärjessä kaadettuaan lauantaina SIF:n vieraskentällä tiukan kamppailun jälkeen. Dicken oli hienokseltaan niskan päällä alusta saakka. SIF nousi kahdesti tasoihin avausjakson aikana, mutta muuten mentiin vieraiden komennossa. Tauolle Fennia Arenalla mentiin kolmen maalin vierasjohdossa. Toisen jakson kuva oli pitkälti samanlainen. Dicken piti johdosta kiinni, vaikka SIF kertaalleen taas tasoissa kävikin. Ratkaisu […]

291

Cocks haki varmat pisteet HIFK:lta

Cocks otti perjantain ylemmän jatkosarjan ottelussa HIFK:ta vastaan otteen haltuunsa heti alussa ja piti asemistaan kiinni loppuun saakka, vaikka HIFK ei luopunut taistelutta. Cocks avasi ottelun todella räväkästi ja repäisi alle kuudessa minuutissa kuuden maalin johdon. HIFK pääsi tämän jälkeen vähitellen peliin mukaan ja kavensi eron parhaimmillaan jo kolmeen maaliin, kunnes Cocks venytti johtonsa tauon […]

292

SM-liigaviikonloppu käyntiin jo perjantaina

SM-liigan jatkosarjat jatkuvat perjantaina ja lauantaina kolmen ottelun voimin. Ylemmässä jatkosarjassa HIFK ja Cocks kohtaavat jo perjantai-iltana. GrIFK:n ja BK-46:n välinen ottelu samoin kuin alemman jatkosarjan ottelu SIF-Dicken pelataan lauantaina iltapäivällä. Ylempi jatkosarja alkoi ennakkosuosikkien Cocksin ja BK-46:n voitoilla ja kaksikko on suosikin asemassa myös tämän viikonlopun otteluissaan vieraskentistä huolimatta. BK avasi jatkosarjan voitolla HIFK:sta […]

293

Dicken puolusti ÅIFK:n nurin

Dicken avasi alemman jatkosarjan lauantaina selkeällä voitolla vierailleesta ÅIFK:sta. Dicken alkoi hivuttautua karkumatkalle ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Taukoon mennessä eroa oli kertynyt jo kuusi maalia kiitos pitkälti kotijoukkueen tiiviin puolustuspelaamisen. Kun Dicken vei toisen jakson avausminuutit puhtaasti 5-0, alkoi ilmassa olla jo ratkaisun makua. kotijoukkue puolusti tiiviisti ottelun loppuun saakka, eikä päästänyt ÅIFK:ta enää mukaan peliin […]

294

Cocks vakuuttavaan voittoon GrIFK:sta

Cocks avasi ylemmän jatkosarjan selvällä voitolla GrIFK:sta karattuaan vierailtaan avausjakson lopulla. Cocks avasi ottelun vauhdilla ja nykäisi nopeasti kolmen maalin johdon. Grani pääsi kuitenkin nopeasti peliin mukaan ja ottelu tasoittui. Tasatahtia edettiin avausjakson viimeiselle kymmenminuuttiselle, jolloin Cocks sai maalihanat auki ja repäisi viiden maalin taukojohdon. Ero pysyi samoissa lukemissa toisen jakson alun, mutta numeroista 21-16 […]

295

BK-46 puristi lopussa voittoon HIFK:sta

BK-46:n ja HIFK:n ylemmän jatkosarjan avausottelu tarjosi runsaasti maaleja ja jännitystä. BK:n loppuminuuttien vahva veto lopulta ratkaisi ottelun isäntien eduksi. Kotijoukkue BK otti alkuminuuttien jälkeen otteen pelistä, mutta HIFK pysyi tiukasti tuntumassa ja kävi välillä tasalukemissakin. Maaleja taottiin puolin ja toisin kovaa tahtia ja tauolle mentiin isäntien kahden maalin johdossa. Ottelu jatkui tasaisena ja runsasmaalisena […]

296

Jatkosarjojen avaus edessä lauantaina

SM-liigan jatkosarjat käynnistyvät Suomen Cupin Final4-viikonlopun jälkeen lauantaina kolmella ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa runkosarjan ykkönen Cocks isännöi GrIFK:ta ja runkosarjan kakkonen BK-46 puolestaan HIFK:ta. Ylempään jatkosarjaan lähdetään runkosarjasijoitusten mukaisista lähtöpisteistä: Cocks 3, BK-46 2, GrIFK 1 ja HIFK 0. Runkosarjan kärkikaksikko lähtee avausotteluihin kotonaan suosikkeina. On kuitenkin hyvä muistaa, että Grani oli ainoa joukkue, joka pystyi […]

297

Cocks vei miesten Suomen Cupin mestaruuden

Miesten Suomen Cupin Final4-turnaus Karjaalla huipentui lauantaiseen finaaliin, jossa Cocks kaatoi tiukan kamppailun jälkeen hallitsevan cup-mestari BK-46:n. Lauantain finaalin avausjakso oli kaikkineen erittäin tasainen. Ero ei missään vaiheessa ollut kahta maalia enempää ja johto vaihteli puolelta toiselle. Tauolle mentäessä tulostaululla olivat tasalukemat 14-14. Tauon jälkeen Cocks sai hienoisen yliotteen haltuunsa ja toisen jakson puolivälissä riihimäkeläiset […]

298

Cocks kaatoi HIFK:n ja eteni cupin finaaliin

Cocksin vahva nykäisy avausjaksolla HIFK:ta vastaan riitti viemään riihimäkeläiset Suomen Cupin finaaliin. Cocks avasi ottelun vahvasti ja otti nopeasti kolmen maalin johdon. HIFK ei kuitenkaan tästä häkeltynyt, vaan pääsi nopeasti peliin mukaan ja avausjakson puolivälissä oltiin tasalukemissa. Tästä Cocks kuitenkin nykäisi ja venytti taukoon mennessä johtonsa jo yhdeksään maaliin. Toisella jaksolla Cocks piti kiinni etuasemastaan […]

299

BK-46 eteni Suomen Cupin finaaliin – ÅIFK kaatui

Suomen Cupin Final4-turnaus alkoi Karjaalla perjantaina ensimmäisellä välierällä, jossa BK-46 kaatoi åIFk:n ja eteni lauantaiseen finaaliin. Ottelun alku eteni tasaisesti, mutta avausjakson puolivälin alla BK alkoi ottaa vähitellen otetta kamppailusta ja ero kasvoi. Taukoon mennessä BK oli karannut jo kahdeksan maalin johtoon. ÅIFK ei kuitenkaan luovuttanut ja kuroi eroa umpeen toisen jakson alussa parilla maalilla. […]

300

Miesten Suomen Cup huipentuu viikonlopun Final4-turnaukseen

Miesten Suomen Cupin voitto kaudella 2022-23 ratkotaan perjantaina ja lauantaina Karjaalla pelattavassa Final4-turnauksessa. Final4-turnausta isännöivä BK-46 lähtee metsästämään jo neljättä perättäistä Suomen Cupin mestaruutta. Viime kauden finaalissa BK-46 löi Cocksin, joka on myös tällä kaudella mukana kamppailemassa finaalipaikasta ja cupin voitosta. Ensimmäisessä välierässä ÅIFK lähtee haastamaan BK-46:tta ja perjantain myöhemmässä toisessa välierässä HIFK puolestaan ottaa […]

Handball Finland LIVE

 

Kausikortti 29,99€ / Yksittäinen ottelu 8,99€