Uusi haku

Jos et löytänyt etsimääsi, kokeile toisella hakusanalla tai lauseella.

Generic selectors
Vain tarkat hakutulokset
Hae otsikoista
Hae sisällöstä
Post Type Selectors

1000 tulokset haulle:

501

Nico Rönnberg maaliskuun Tähtipelaaja

BK-46:n Nico Rönnberg on nimetty maaliskuun Tähtipelaajaksi SM-liigassa. Rönnberg rohmusi 11 tähteä viidessä ottelussa. Hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi peräti kolme kertaa kuukauden aikana. Titteli oli Rönnbergin toinen tällä kaudella, sillä hänet nimettiin kuukauden Tähtipelaajaksi myös lokakuussa.

502

GrIFK vakuuttavaan voittoon ÅIFK:sta

GrIFK:n ja ÅIFK:n välinen puolivälieräsarja käynnistyi Granin vakuuttavalla kotivoitolla turkulaisesta kaimaseurastaan. Alun 2-2-tilanteen jälkeen GrIFK nykäisi nopeasti kuuden maalin eron ja otti tukevan otteen kamppailusta. Ero kasvoi vähitellen avausjakson edetessä ja tauolle mennessä isäntien johto oli jo kahdeksan maalia. Kotijohto pysytteli samoissa numeroissa eli kymmenen maalin tuntumassa käytännössä läpi koko toisen jakson, eikä ÅIFK pystynyt […]

503

Cocks vei avausvoiton HIFK:sta

Cocks otti ensimmäisen kiinnityksen SM-liigan välieräpaikkaan kaatamalla HIFK:n kotonaan lopulta varsin selvin lukemin. HIFK tuli otteluun vahvemmin ja johti alkuminuutit, mutta Cocks pääsi pian peliin mukaan ja käänsi nopeasti tilanteen edukseen viiden maalin erolla. Sama marginaali oli taululla myös tauolle mentäessä. Toisella jaksolla HIFK puristi eron kolmeen osumaan, mutta jakson puolivälissä Cocksin viemä reilu kolmeminuuttinen […]

504

SM-liigan puolivälierät käyntiin keskiviikkona

SM-liigan jatkosarjat saatiin päätökseen viikonloppuna ja pudotuspelit alkavat puolivälierillä jo keskiviikkona 30.3. Puolivälieräpareiksi muodostuivat GrIFK-ÅIFK ja Cocks-HIFK. Ylemmän jatkosarjan kaksi parasta BK-46 ja Dicken selvittivät tiensä suoraan välieriin ja puolivälierissä ratkotaan kaksi muuta välieräjoukkuetta. Ottelusarjat pelataan paras viidestä. Molemmat puolivälieräsarjat alkavat keskiviikkona 30.3. ja voittajat ovat selvillä viimeistään lauantaina 9.4. SM-liigan puolivälierien avausottelut keskiviikkona 30.3.: […]

505

Kohti puolivälieriä: GrIFK – ÅIFK

SM-liigan kauden 2022 toisessa puolivälieräparissa kohtaavat kaimaseurat GrIFK ja ÅIFK. GrIFK pelasi itsensä ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja saa vastaansa alemman jatkosarjan kakkosen ÅIFK:n. Runkosarjassa kauniaislaiset veivät molemmat kohtaamiset nimiinsä ja lähtevät puolivälieräsarjaan suosikkina – tosin ÅIFK sai alemmassa jatkosarjassa pelinsä rullaamaan varsin hyvin. – Puolustuspää on meillä ollut hyvä koko kauden ja nopeat vastaiskut ovat […]

506

Kohti puolivälieriä: Cocks – HIFK

SM-liigan kauden 2022 toisessa puolivälieräparissa kohtaavat Cocks ja HIFK. Kestomenestyjä Cocks jäi ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi ja joukkueen peli toimi vain ajoittain toivotusti johtuen pitkälti myös runsaista poissaoloista etenkin jatkosarjassa. Vastaan asettuu nyt puolivälieräpaikan alemman jatkosarjan kautta vakuuttavasti vienyt HIFK. – HIFK:lla on nälkäinen joukkue, joka varmasti haluaa haastaa meidät ja tehdä kaikkensa voittojen eteen. Meille […]

507

Sjöstedt jättää SIF:n päävalmentajan tehtävät

SIF:n kausi päättyi lauantaiseen alemman jatkosarjan otteluun ÅIFK:ta vastaan ja samalla päättyu Marcus Sjöstedtin aika SIF:n päävalmentajana. Sjöstedt ilmoitti ratkaisustaan heti ottelun jälkeen ja kertoi tiedottaneensa myös seuralle päätöksestään. – En jatka päävalmentajana ja ilmoitin siitä hyvissä ajoin. Olen tehnyt töitä miesten joukkueen kanssa neljä vuotta ja tuntuu, että nyt täytyy ladata akkuja, Sjöstedt sanoi […]

508

BK-46 päätti jatkosarjan puhtaalla pelillä

BK-46:n puhdas tili ylemmässä jatkosarjassa jatkui loppuun saakka, kun Cocks kaatui lauantaina Karjaalla. BK oli avausjaksolla niskan päällä alusta saakka ja kasvatti johtoaan vähä vähältä. Mitään repeämistä ei tapahtunut, mutta taukoon mennessä kotijohto oli kasvanut jo kuuteen maaliin. Tauon jälkeen BK näytti olevan karkaamassa jo lopullisesti, mutta Cocks kuroi eron vielä kolmeen maaliin. Päätöskymmenminuuttisen alussa […]

509

GrIFK voittoon Dickenistä – kolmossija varmistui

GrIFK päätti ylemmän jatkosarjaan kotivoittoon Dickenistä ja varmisti voitolla jatkosarjan kolmannen sijan. Dicken aloitti ottelun terävämmin, mutta kotijoukkue Grani nousi nopeasti mukaan peliin ja vei varsin niukkamaalisen avausjakson lopulta nimiinsä yhden osuman erolla. Toisella jaksollakaan ei vietetty maalijuhlia, mutta Grani piti otteestaan kiinni. Vaikka Dicken kävi vielä jakson puolivälissä maalin päässä, isäntien kolme perättäistä osumaa […]

510

ÅIFK voitokkaana alemman jatkosarjan päätöskamppailussa

ÅIFK vei voiton SIF:sta alemman jatkosarjan viimeisessä ottelussa, jolla ei ollut enää merkitystä sijoitusten kannalta. Ottelu eteni alusta saakka ÅIFK:n hienoisessa hallinnassa. Kotijoukkue johti läpi avausjakson muutamalla maalilla, mutta mitään ratkaisevaa eroa ei syntynyt. SIF ei kuitenkaan antanut periksi ja puristi tasoihin toisen jakson alkupuolella. Tasatilanteesta ÅIFK vei kuitenkin seuraavan kymmenminuuttisen 8-0 ja ottelu ratkesi […]

511

SM-liigan jatkosarjat päätökseen lauantaina

SM-liigan ylemmän ja alemman jatkosarjan viimeiset ottelut pelataan lauantaina 26.3. ja ratkottavana on vielä puolivälieräparit. BK-46 ja Dicken jatkavat varmuudella ylemmästä jatkosarjasta suoraan pudotuspeleihin ja alemmassa jatkosarjassa HIFK:n voitto ja kakkossija ovat niin ikään varmistuneet. Ylemmässä jatkosarjassa GrIFK:n ja Cocksin keskinäinen sijoitus on sen sijaan vielä avoinna ja sen myötä myös puolivälieräparit ovat vielä vailla […]

512

Teemu Tamminen kaikkien aikojen ykköseksi – miesten käsipallon maaliennätys uusille lukemille

Miesten käsipallon SM-liigassa pelattiin torstaina ylemmän jatkosarjan viimeistä edellinen kierros ja samalla historiankirjat kirjoitettiin uuteen uskoon Cocksin Teemu Tammisen maaliennätyksen myötä. Tamminen heitti Cocksin vierasottelussa Dickeniä vastaan kuusi maalia ja nousi 3066 maaliin. Lukemalla Tamminen nousi miesten pääsarjan kaikkien aikojen maalintekijätilaston ykköseksi ohi pitkään kärkisijaa hallussaan pitäneen Jan Rönnbergin, joka BK-46:n paidassa heitti urallaan 3063 […]

513

Dicken pilasi Teemu Tammisen juhlat

Dicken varmisti jatkosarjan kakkospaikan voitettuaan tiukkojen vaiheiden jälkeen Cocksin 28-27 (16-13). Ottelussa Cocksin Teemu Tammisesta tuli SM-liigan ja SM-sarjan kautta aikain paras maalintekijä. Cocks tuli otteluun vahvemmin ja piti johtoasemaa suurimman osan ensimmäisestä puoliajasta. Dicken tuli kuitenkin jakson loppuun vahvasti ja sai kolmen maalin hajuraon toiselle puoliajalle lähdettäessä. Toisella puoliajalla Dicken pääsi jo neljän maalin […]

514

BK-46 varmaan voittoon GrIFK:sta

BK-46 oli kotikentällään odotetun vahva, kun GrIFK kävi vierailulla. BK-46 piti pisteet kotonaan 37-29 (18-13)-voitolla. Jatkolohkon voiton jo varmistanut BK-46 sai kotonaan hieman hitaan lähdön, kun GrIFK pääsi ottelun alussa kolmen maalin johtoon. BK-46 tuntui sisuuntuneen GrIFK:n alusta ja nousi nopeassa tahdissa rinnalle ja ohi. Kotijoukkue käväisi jo seitsemän maalin karkumatkalla, mutta GrIFK sai kavennettua […]

515

Isot panokset ylemmässä jatkosarjassa torstaina

Sijoituksia ja toista suoraa välieräpaikkaa ratkotaan toden teolla kahdessa SM-liigan ylemmän jatkosarjan ottelussa torstaina. Ottelut ovat kaikille viimeistä edelliset jatkosarjassa. BK-46 on jo varmistanut jatkosarjan voiton ja saa vieraakseen GrIFK:n, joka tarvitsee pisteitä matkaansa taistellakseen vielä kakkossijasta ja suorasta paikasta välieriin. BK-46 on ollut kokonaisuutena kenties Granin vaikein vastus, mutta raitapaitojen nykytilanteen vuoksi torstain ottelun […]

516

HIFK jatkaa vahvassa putkessa – ÅIFK kaatui

HIFK varmisti alemman jatkosarjan voittonsa jo viikonloppuna, mutta jatkoi voitokkaasti myös tiistain kotiottelussa ÅIFK:ta vastaan. Ottelun avausjakso oli kaikkiaan tasainen. Ensimmäinen 15-minuuttinen edettiin ÅIFK:n niukassa hallinnassa ja jälkimmäisellä puoliskolla HIFK nousi puolestaan hiukan niskan päälle ja tauolle mentiin kahden maalin kotijohdossa. Toisen jakson alkuun HIFK repäisi nopeasti viiden maalin johdon ja piti asemistaan kiinni loppuun […]

517

HIFK haki niukan voiton SIF:sta

SIF ja HIFK pelasivat tiukan kamppailun alemmassa jatkosarjassa lauantaina ja pisteet matkasivat lopulta niukasti Helsinkiin. Ottelun avausjakso kulki kaikkineen hyvin tasaisesti johdon vaihdellessa puolelta toiselle. Kotijoukkue SIF oli jo tekemässä pientä eroa jakson puolivälin jälkeen, mutta HIFK tuli tauon alla vahvasti ja käänsi numerot edukseen. Toinen jakso eteni HIFK:n hallinnassa, mutta vain niukasti. Neljää maalia […]

518

Ratkaisun paikat alemmassa jatkosarjassa lauantaina

SM-liigan viikonlopun ohjelmassa on alemman jatkosarjan viime viikonlopulta siirretty ottelu SIF – HIFK. Viikko sitten sairastumiset kummassakin joukkueessa johtivat ottelun siirtämiseen. Nyt päästään kuitenkin pelaamaan ja panoksia riittää molemmilla. Ottelu on kummallekin jatkosarjan viimeistä edellinen ja lähtökohdat ovat varsin selkeät. Puolivälieräpaikkansa jo varmistanut HIFK sinetöisi voitolla myös alemman jatkosarjan ykkössijan ja SIF:lle tappio merkitsisi puolestaan […]

519

BK-46 jatkaa voittoputkessa – Dicken taipui tauon jälkeen

BK-46:n voittoputki ylemmässä jatkosarjassa sai jatkoa joukkueen haettua vahvan toisen jakson ansiosta pisteet Dickeniltä lauantaina. Dicken aloitti ottelun vahvemmin ja otti muutaman maalin johdon, joka pysyi koko lailla läpi avausjakson. Tauon alla BK nousi tuntumaan, mutta taukotilanne oli Dickenin eduksi kaksi maalia. Toisella jaksolla BK nousi nopeasti tasoihin ja ottelu jatkui tasaisesti jakson puoliväliin saakka. […]

520

GrIFK nousi lopussa voittoon Cocksista

GrIFK kaatoi Cocksin kolmannen kerran ylemmässä jatkosarjassa lauantaina Riihimäellä vahvan loppukirinsä ansiosta. Avausjakso Cocks Areenalla kulki kauttaaltaan erittäin tasaisena. Eroa ei missään vaiheessa ollut kahta maalia enempää ja tauolle mentäessä hiuksenhienosti niskan päällä ollut kotijoukkue Cocks johti yhdellä maalilla. Toisen jakson alussa Cocks näytti jo karkaavan, mutta Grani kuroi eron nopeasti jälleen umpeen. Toisen jakson […]

521

Ylemmässä jatkosarjassa kaksi ottelua lauantaina

SM-liigan ylempi jatkosarja jatkuu lauantaina kahdella ottelulla ja taistelu suorasta välieräpaikasta käy edelleen tiukkana. BK-46 varmisti ylemmän jatkosarjan voiton jo viime viikonloppuna, mutta viimeisen kierroksen käynnistyessä Dicken, Cocks ja GrIFK ovat vain kolmen pisteen sisällä. Lauantaina Cocksin ja GrIFK:n kohtaamisessa panoksia riittääkin, sillä kumpikin tarvitsee lisäpisteitä taistellakseen vielä jatkosarjan kakkospaikasta. Cocksilla on myös revanssin paikka, […]

522

SIF-HIFK joudutaan siirtämään tulevalta lauantailta

Alemman jatkosarjan 12.3. pelattavaksi suunniteltu ottelu SIF-HIFK joudutaan siirtämään. Korona vaikuttaa molemmissa joukkueissa ja SIF:llä ei ole jalkeilla edes täyttä kentällistä tällä hetkellä. Uudeksi ajankohdaksi on sovittu 19.3. klo 19.00.

523

BK-46 nousi lopussa voittoon Cocksista

BK-46 varmisti ylemmän jatkosarjan voiton kaatamalla sunnuntaina kotonaan Cocksin tiukkojen vaiheiden jälkeen. Cocks avasi ottelun terävämmin, mutta kaikkiaan avausjakso eteni erittäin tasaisissa merkeissä. Aivan tauon alla Cocks pääsi nykäisemään pienen eron, mutta vierasjohto ei ollut ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen kahta maalia enempää. Tauon jälkeen Cocks venytti johtonsa parhaimmillaan jo kuuteen maaliin, mutta BK ei antanut periksi. […]

524

ÅIFK taisteli tärkeän voiton SIF:sta

SIF ja ÅIFK taistelivat tiukasti tärkeistä pisteistä alemmassa jatkosarjassa lauantaina ja pisteet matkasivat Turkuun, mutta vasta kovan kamppailun jälkeen. Kotijoukkue SIF oli ottelussa hienokseltaan niskan päällä avausjakson puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen ÅIFK otti komennon ja käänsi tilanteen edukseen. Tauolle Fennia Arenalla mentiin vieraiden kolmen maalin johdossa. Tauon jälkeen SIF puristi ottelun tasoihin, mutta ei […]

525

Dicken kaatoi GrIFK:n varmasti

Dicken nappasi tärkeät kaksi pistettä SM-liigan ylemmän jatkosarjan ottelussa lauantaina kaatamalla GrIFK:n selkein lukemin. Dicken otti komennon haltuunsa heti ottelun alusta ja johti ottelua läpi avausjakson. GrIFK kävi vielä reilun 20 minuutin pelin jälkeen kahden maalin tuntumassa, mutta tästä Dicken venytti taukojohtonsa kuuteen osumaan. Toisen jakson alussa Dicken venytti eroa parilla maalilla ja suunnilleen samoissa […]

526

Jatkosarjat jatkuvat viikonloppuna – BK-46 hakee sinettiä ykköstilalleen

SM-liigan jatkosarjoissa pelataan viikonloppuna jälleen kolme ottelua ja ratkaisuja sijoitusten suhteen saatetaan nähdä jo nyt. Viikonloppu alkaa Pirkkolasta, jossa tiukasti sijoituksista ylemmässä jatkosarjassa kamppailevat Dicken ja GrIFK iskevät yhteen. Dickenillä on alla varsin kitkerä tappio Cocksille selvän johtoaseman sulettua toisella jaksolla. GrIFK puolestaan taipui viikolla selkeämmin numeroin BK-46:lle. Joukkueita erottaa vain yksi piste Dickenin eduksi. […]

527

Cocks puristi takaa voittoon Dickenistä

Cocksin ja Dickenin torstainen ylemmän jatkosarjan ottelu oli varsin kaksijakoinen. Dicken hallitsi avausjaksoa, mutta Cocks nousi lopulta voittoon vahvan toisen 30-minuuttisensa ansiosta. Dicken otti aloitteen haltuunsa heti ottelun alusta ja nykäisi nopeassa tahdissa neljän maalin johdon. Avausjakso edettiin vieraiden hallitessa ja tauolle Riihimäellä mentiin Dickenin kuuden maalin johdossa. Cocks aloitti kuitenkin nousun toisen jakson alussa […]

528

ÅIFK nousi lopussa voittoon HIFK:sta

ÅIFK:n ja HIFK:n keskiviikkoinen kamppailu eteni valtaosin vieraiden hienoisessa hallinnassa, mutta ÅIFK:n loppukiri riitti pisteisiin. Avausjaksolla maaleja tehtailtiin melkoista tahtia ja myös varsin tasaisesti. Ote oli lievästi HIFK:lla, sillä isännät kävivät vain kertaalleen johtoasemassa. Vierasjohtokaan ei missään vaiheessa ollut kolmea maalia enempää ja tauolle mentäessä eroa oli vain yksi maali. Tauon jälkeen HIFK oli jo […]

529

BK-46 haki voiton GrIFK:sta ja jatkaa kärjessä

BK-46:n voittoputki sai jatkoa keskiviikkona GrIFK:n vieraana ja karjaalaiset jatkavat vakuuttavasti ylemmän jatkosarjan kärkipaikalla. BK-46 otti otteen nopeasti haltuunsa, mutta varsinaisesti eroa alkoi syntyä vasta avausjakson puolivälin jälkeen karjaalaisten nykäistyä viiden maalin eron. Sama oli vieraiden johtomarginaali myös tauolle mentäessä. Toisen jakson alussa BK vei ensimmäisen yhdeksänminuuttisen peräti 7-1 ja ottelussa alkoi olla ratkaisun makua. […]

530

Cocks venyi avauspisteeseen European Leaguessa

Pelaajavaikeuksien kanssa kamppailut Cocks näytti todellista taisteluhenkeä ja nappasi EHF European Leaguen ensimmäisen pisteensä tiistain kotiottelussa saksalaista TBV Lembo Lippea vastaan. Cocks avasi ottelun hyvin ja oli niskan päällä avausjakson puoliväliin saakka. Kohti taukoa vieraat saivat kuitenkin otteen ja käänsivät tilanteen kolmen maalin taukojohdoksi. Toisella jaksolla Cocks puristi kymmenessä minuutissa tilanteen kuitenkin jälleen tasoihin. Tästä […]

531

Kolme ottelua jatkosarjoissa viikolla

SM-liigan jatkosarjat lähestyvät ratkaisuvaiheitaan ja viikolla ohjelmassa on jälleen kolme ottelua. Ylemmässä jatkosarjassa puhtaasti neljällä voitolla avannut BK-46 matkaa tiistaina GrIFK:n vieraaksi. Grani on ammentanut itseluottamusta kahdesta perättäisestä Cocks-voitosta, vaikka etenkin jälkimmäisessä ottelussa riihimäkeläiset olivat hyvin siipirikkoisella joukkueella. GrIFK aloitti ylemmän jatkosarjan Karjaalla 31-25 kotijoukkueen voittoon päättyneellä ottelulla. Kauden mittaan karjaalaiset ovat vieneet nimiinsä kaikki […]

532

Cocksilla viimeinen europeli tiistaina

Cocks kohtaa tiistai-iltana EHF European Leaguessa saksalaisen TBV Lemgo Lippen kotonaan ja ottelu lienee samalla Cocksille lohkovaiheen viimeinen ottelu, sillä otteluohjelmassa viimeiseksi merkattua ottelua Chekhovskie Medvedia vastaan 8.3. ei EHF:n päätöksen mukaan pelata. Cocks lähtee otteluun vaikeasta tilanteesta, kun sairastapaukset koettelevat riihimäkeläisjoukkuetta. Edellisestä ottelusta GrIFKiä vastaan kokoonpanosta puuttui pitkäaikaisloukkaantuneiden Teemu Tammisen ja Teimuraz Orjonikidzen ohella […]

533

Jac Karlsson helmikuun tähtipelaaja

BK-46:n Jac Karlsson on nimetty helmikuun Tähtipelaajaksi SM-liigassa. Karlsson oli peräti kolme kertaa ottelun paras pelaaja kuukauden aikana ja keräsi 9 tähteä. BK-46 pelasi neljä SM-liigaottelua helmikuussa ja voitti lisäksi Suomen Cupin. Karlsson oli toista kertaa kuukauden Tähtipelaaja tällä kaudella, sillä hän ansaitsi saman tittelin myös joulukuussa.

534

HIFK jatkaa vahvasti – SIF kaatui lauantaina

HIFK jatkaa puhtaalla pelillä alemman jatkosarjan kärjessä kaadettuaan lauantaina kotonaan SIF:n. Voiton myötä HIFK varmasti myös paikkansa puolivälierissä. Ottelu eteni tasaisena aina avausjakson puolivälin yli numeroihin 8-8 saakka. Tästä HIFK pääsi kiskaisemaan pienen etulyöntiaseman ja vaikka mitään ratkaisevaa eroa ei syntynyt, tauolle mentiin isäntien kolmen maalin johtoasemassa. Toisen jakson alun HIFK vei puhtaasti maalein 6-0 […]

535

BK-46 yhä tukevammin kärkipaikalle

BK-46 jatkoi voittojen tiellä ylemmässä jatkosarjassa haettuaan lauantaina niukan vierasvoiton Dickenistä. Ottelu kulki alusta saakka BK:n lievässä hallinnassa ja avausjakson toinen puolisko oli etenkin karjaalaisten hallintaa. Sen myötä vierasjohto kirjattiin tauolle mentäessä jo kuuden maalin erolla. Tapahtumat etenivät vieraiden hallinnassa myös toisella jaksolla, mutta Dicken pysyi tiukasti tuntumassa. Päätösminuuteilla isännät nousivat jo kahden maalin päähän, […]

536

GrIFK yllätti Cocksin toistamiseen

GrIFK ilmoittautui toden teolla kamppailemaan sijoituksista ylemmässä jatkosarjassa kaatamalla lauantaina toistamiseen Cocksin – tällä kertaa Riihimäellä ja varsin siipirikkoista isäntäjoukkuetta vastaan. Ottelun alku kulki vahvasti vierailija Granin merkeissä ja alle yhdeksässä minuutissa taululla olivat lukemat 2-7. Tämän jälkeen Cocks pääsi kuitenkin kiinni peliin ja alkoi kuroa eroa umpeen. Taukoon mennessä tilanne oli kääntynyt jo isäntien […]

537

SM-liigan jatkosarjat taas vauhdissa lauantaina

Kamppailu sijoituksista SM-liigan jatkosarjoissa jatkuu jälleen helmikuun viimeisenä lauantaina 26.2. kolmen ottelun myötä. Ylemmässä jatkosarjassa BK-46 on tehnyt puhdasta jälkeä kolmella voitolla ja sekä Dicken, Cocks että GrIFK ovat koonneet kolmesta ottelusta kaksi pistettä kukin. Lauantai-iltapäivä alkaa Cocksin ja GrIFK:n kohtaamisella Riihimäellä. GrIFK teki viikko sitten Luolassa vierailleesta Cocksista viillokkia nuijittuaan taululle rajun alkurysäyksen siivittämänä […]

538

Robin Granlund siirtyy ensi kaudeksi GrIFK:sta Ruotsiin

Kaksi kautta GrIFK:ssa pelannut Robin Granlund siirtyy kuluvan kauden jälkeen Ruotsin Elitserieniin. 22-vuotias takamies on solminut kaksivuotisen sopimuksen Eskilstuna GUIF:n kanssa. – Ruotsin liiga tuntuu hyvältä haasteelta ja GUIF on perinteikäs seura, jossa ammattimaisen valmennuksen ja toiminnan ansiosta on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä käsipalloilijana, Granlund toteaa GrIFK:n tiedotteessa. 208-senttinen Granlund on helsinkiläisen Dickenin kasvatti. Hän teki […]

539

Cocks taipui GOG:lle European Leaguessa

Cocksin tiistainen kotiottelu EHF European Leaguessa päättyi tappioon tanskalaiselle lohkokärki GOG:lle maalein 23-34. Cocks oli ottelun alun hyvin mukana taistelussa, mutta 6-6-numeroista GOG alkoi vähitellen karata ja taukoon mennessä vierasjohto venähti jo yhdeksään maaliin. Toisella jaksolla Cocks sai parhaimmillaan eron kurottua kuuteen maaliin, mutta GOG piti lopulta varmasti kiinni johtoasemastaan loppuun saakka, vaikka ero ei […]

540

European Leaguen lohkokärki Cocksin vieraaksi tiistaina

Cocks kohtaa tiistaina kotonaan EHF European Leaguen ottelussa tanskalaisseura GOG:n. Lohkovaiheen kahdeksannen kierroksen ottelussa ei enää pelata jatkopaikoista, sillä Cocksin tie nousi pystyyn viime viikolla ja lohkoa 11 pisteellä johtava GOG on puolestaan paikkansa jatkopeleissä jo varmistanut. Lokakuun lopulla joukkueitten kohdatessa Tanskassa GOG järjesti melkoiset maalijuhlat ja voitti kamppailun maalein 46-30. Ottelu Cocks Areenalla alkaa […]

541

Max Granlund siirtyy Dickenistä ensi kaudeksi Alingsåsiin

Dickenin, SM-Liigan ja käsipallo-Suomen kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Max Granlund jättää kasvattajaseuransa tämän kauden jälkeen ja siirtyy Ruotsin Elitserienin kestomenestyjä Alingsås HK:n riveihin. Moni on odottanut siirtoa jo aikaisemmin, mutta nyt aika ja tarjous sopivat yhteen Maxin omien aikataulujen kanssa. – Aloitin Dickenissä pelaamisen ensimmäisellä luokalla ja nyt on jo kohta mennyt 15 hienoa vuotta Dickenin […]

542

GrIFK otti komean voiton Cocksista

GrIFK laittoi SM-liigan ylemmän jatkosarjan käsikirjoitusta uuteen uskoon kaatamalla lauantaina Cocksin vakuuttavasti kotonaan salama-alun siivittämänä. GrIFK:n alku oli melkoinen tyrmäys Cocksille, sillä reilussa 10 minuutissa taululla olivat lukemat 6-0. Vaikka Cocks tämän jälkeen pääsi peliin mukaan, Grani ei luopunut asemistaan ja tauolle mentiin peräti seitsemän maalin kotijohdossa. Cocksin odotettua kiriä ei toisen jakson alussa nähty, […]

543

BK-46 vei kärkikamppailun nimiinsä

BK-46 otti yhä tukevamman otteen SM-liigan ylemmän jatkosarjan kärkisijasta kaadettuaan Dickenin vahvan loppuvetonsa ansiosta lauantaina. Avausjakso oli Karjaalla erittäin tasainen. Eroa ei missään kohdin syntynyt kahta maalia enempää ja vaikka kotijoukkue BK-46 oli suurimman osan aikaa niukassa johdossa, tauolle mentiin Dickenin maalin johdossa. Dicken oli puolestaan niukasti niskan päällä toisen jakson alun, kunnes BK käänsi […]

544

SIF haki arvokkaat pisteet ÅIFK:lta

SIF nousi alemmassa loppusarjassa kakkoseksi kaadettuaan lauantaina vieraskentällä ÅIFK:n ottelussa, joka kulki kauttaaltaan siuntiolaisten hienoisessa hallinnassa. Ottelu kulki alkuun varsin tasaisissa merkeissä, joskin SIF oli niukasti niskan päällä. Vielä 18. minuutin täyttyessä vierasjohto oli kuitenkin vain yhden maalin verran. Tämän jälkeen SIF venytti eron nopeasti neljään osumaan, mutta ÅIFK kiri tauon alla jälleen aivan tuntumaan. […]

545

SM-liigan jatkosarjat etenevät – kolme ottelua lauantaina

SM-liigan jatkosarjoissa on edessä jälleen tiivis lauantai-iltapäivä, kun ohjelmassa on kaikkiaan kolme ottelua. Lauantai käynnistyy Turusta, jossa ÅIFK isännöi SIF:aa. Kumpikin on kärsinyt tappion jatkosarjan avauksessa HIFK:lle ja lauantaina pedataan jo asetelmia puolivälieräpaikan suhteen. Runkosarjassa kohtaamiset menivät tasan molempien voitettua kotiottelunsa. Ylemmän jatkosarjan molemmat lauantain ottelut alkavat kello 16.00. GrIFK hakee avausvoittoaan viikolla eurokentillä urakoineen […]

546

Cocks taipui Nantes´n vieraana

Cocksin hyvä taistelu EHF European Leaguen ottelussa HBC Nantes’n vieraana ei tuonut pisteitä kotiin viemisiksi. Cocks antoi ranskalaisille nyt tiukemman vastuksen kuin kotiottelussaan ja avausjakso eteni pitkään tasaisissa merkeissä. Tauollakin Cocks oli vielä iskuetäisyydellä, vaikka Nantes pääsi Nikola Kedzon punaisen kortin jälkeen repäisemään hiukan eroa. Tauon jälkeen Nantes’n laajempi pelaajamateriaali alkoi näkyä ja eroa syntyi […]

547

Cocks jatkaa eurokentillä tiistai-iltana

Cocksin urakka EHF European Leaguessa jatkuu talvitauon jälkeen tiistai-iltana HBC Nantes’n vieraana. Cocks on tiukassa tilanteessa lohkonsa viimeisellä sijalla pistetili edelleen avaamatta ja käytännössä ainoastaan voitto tiistaina pitää riihimäkeläisen toiveet jatkopaikasta hengissä. Tehtävä on kuitenkin kova. Nantes haki syksyllä Riihimäeltä selvän voiton maalein 40-28 ja on lohkokolmosena tiukasti kiinni paikassa pudotuspeleissä napsittuaan kuudesta pelaamastaan ottelusta […]

548

Varamiehinen Cocks taipui selkeästi Tallinnassa

Runkosarjan rästiottelu HC Tallinn – Cocks päättyi sunnuntaina isäntien selvään voittoon hyvin nuorella joukkueella matkassa olleista riihimäkeläisistä. Cocks oli liikkeellä käytännössä kakkosmiehistöllään ja HC Tallinn käytti tämän surutta hyväkseen. Eroa oli jo avausjakson puoliväliin mennessä kahdeksan maalia ja tauolla kotijohto oli jo 12 maalia. Sama tahti jatkui toisella jaksolla ja HC Tallinn kasvatti johtoaan tasaisesti. […]

549

BK-46 haki voiton kärkikamppailussa

BK-46 tarrasi tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan kärkipaikkaan hakemalla voiton Cocksista lauantaina. Ottelun avausjakso eteni kaikkineen BK-46:n komennossa alusta saakka. Cocks nousi välillä aivan tuntumaan ja välillä BK:n johto oli jo viisi maalia. Tauolle Riihimäellä mentiin kolmen maalin vierasjohdossa. Sama tahti jatkui myös toisella jaksolla. Ote oli BK:lla, mutta ratkaisevaa eroa vieraat eivät pystyneet venyttämään. Toisaalta […]

550

Dicken puristi niukkaan voittoon GrIFK:sta

GrIFK oli lauantaina pitkään kiinni voitossa Dickeniä vastaan, mutta vieraat tulivat lopussa rinnalle ja niukasti ohi. Avausjakso Kauniaisissa oli kaikkineen erittäin tasainen. Johto vaihteli puolelta toiselle niukalla erolla, mutta tauon kynnyksellä Grani sai pienen etumatkan repäistyä ja johti ensimmäisen 30-minuuttisen jälkeen kahdella maalilla. Isännät pitivät niukasta johtoasemastaan kiinni myös toisen jakson alussa. Dicken pysyi kuitenkin […]

Handball Finland LIVE

 

Kausikortti 29,99€ / Yksittäinen ottelu 8,99€