BK-46:n Bogdan Klepa toukokuun LähiTapiola-tähtipelaaja

BK-46:n maalivahti Bogdan Klepa on nimetty toukokuun LähiTapiola-tähtipelaajaksi. Klepa oli esityksillään varmistamassa seuralleen pronssia keräten viisi tähteä kahdessa ottelussa. Cocksin maalivahti Vitali Shitsko keräsi niin ikään viisi tähteä, mutta hänellä oli kuukauden aikana neljä ottelua. Sääntöjen mukaan tasatilanteessa nimetään pelaaja, jonka joukkueella on ollut vähemmän otteluita kuukauden aikana.

Kuukauden tähtipelaajat kautta aikojen

Miesten SM-liigan (vuoteen 2010 asti SM-sarja) otteluissa on valittu kolmen, kahden ja yhden tähden pelaajat kaudesta 2000-2001 lähtien. Kuukausittain tähtien perusteella valitaan SM-liigan kuukauden tähtipelaaja.
Lue lisää

Peik Sjöblom siirtyy ÅIFK:n riveihin – myös isoveli Christoffer jatkaa keltamustissa

ÅIFK on tehnyt pelaajasopimukset kahden kauniaislaislähtöisen pelaajan kanssa, kun veljekset Christoffer ja Peik Sjöblom pelaavat ensi kaudella turkulaisten riveissä.

Isoveli ”Cride” on edustanut ÅIFK:ta jo aikaisemmilla liigakausilla, kun taas nuorempi Peik on viime kaudet pelannut kasvattajaseuransa Grankulla IFK:n edustusmiehistön mukana.

Vuonna 1998 syntynyt Peik Sjöblom on saanut käsipallokoulutuksensa Kauniaisissa ja edustaa myös Teddy Nordlingin luotsaamaa P98-maajoukkuetta. Päättyneellä liigakaudella nuori mies iski 48 liigamaalia ja suoritti samalla asevelvollisuutensa valtion leivissä. Turkuun Peik muuttaa syksyllä alkavien opintojensa perässä aikaisemmin saman tehneen isoveljensä tavoin. Opiskelun ohella pelaaminen jatkuu ÅIFK:n riveissä ja alkavaa liigakautta mies odottaakin jo innolla.

– Käsipallon pelaaminen on ollut mukanani jo niin kauan, että oli helppo päätös jatkaa pelaamista ÅIFK:ssa opintojen alkaessa Åbo Akademissa. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan uudessa porukassa, sanoo Peik ÅIFK:n tiedotteen mukaan.

Peik on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin hyökkäyksen laidalla kuin keskelläkin pelintekijänä. Pallollisten taitojensa lisäksi 189-senttisen varren omaava Peik tunnetaan nopeista jaloistaan ja sähäköstä finteistään. Isoveli Criden kanssa yhdessä pelaaminen on Peikille myös uusi asia.

– On kiva päästä pelaamaan Criden kanssa samassa joukkueessa. Cride on nopea ja ketterä pelaaja, jonka vahvuus on monipuolisuus. Hän osaa tehdä maaleja ja löytää lisäksi pelikaverit kentällä, pohti Peik Sjöblom neljä vuotta vanhemman isoveljensä vahvuuksia.

Christoffer Sjöblom, 28, aloittaa viidennen kautensa Åbo IFK:n edustusmiehistössä. Turkuun opintojensa perässä vuonna 2013 muuttanut Cride aloitti pelaamisen Uffe Anderssonin alaisuudessa kaudella 2013–2014. Seuraavana vuonna mies piti pienen tauon pelaamisesta ja on kaudesta 2015–2016 taas pelannut IFK:n riveissä. Päättyneellä liigakaudella vasemmalla pakilla pääosin pelannut Cride kiskaisi 105 liigamaalia ja keräsi samalla 7 tähteä otteluista. Maalintekonsa lisäksi Sjöblom oli isossa roolissa myös pelinrakentelussa vapauttaen useasti viivapelaaja Oscar Berglundin maalintekoon.

Sjöblomin veljekset eivät ole koskaan päässeet pelaamaan samassa joukkueessa, joten siksikin Peikin saapuminen Turkuun on kaksikolle uutta ja erikoista. Veljekset täydentävät ÅIFK:n veljesparien ketjua – Cride ja Peik ovat jo neljäs ensi kaudella IFK:ssa pelaava veljespari.

Bosnialainen pelinrakentaja Cocksin riveihin

Toinen uusi vahvistus Cocksiin tulevalle kaudelle 2018-19 on varmistunut.

K9-pelipaikkaa pelaava Saša Puljizovic tulee Cocksiin Ruotsista OV Helsingborgista. Bosniasta kotoisin oleva, 28-vuotias pelinrakentaja Puljizovic vieraili testattavana Cocksin treeneissä kuun alussa. Hänen kanssaan on solmittu 1+1-vuotinen sopimus.

– Vahvistamme takariviämme, ja Saša antoi hyvät näytöt täällä ollessaan. Uskon, että hänen taidoilleen ja kokonaisvaltaiselle pelinäkemykselleen on tilausta joukkueessamme ensi kaudella, valmentaja Gintaras Savukynas kommentoi Cocksin verkkosivuilla.

Puljizovic itse odottaa innolla jo pääsyä tositoimiin Cocksin kanssa.

– Vierailullani Suomeen kuulin seuran kunnianhimoisista tavoitteista tulevaisuudessa. On hienoa olla osa tällaista joukkuetta, ja pyrkiä tekemään tavoitteista totta. Se oli pääsyy, miksi siirryn Cocksiin mielellään, Puljizovic kertoo.

– Seuran menestys viime vuosina on ollut hienoa, ja olen erittäin motivoitunut pelaamaan ja olemaan osa Cocksia.

Puljizovic nähdään Riihimäellä heti heinäkuussa, kun valmistautuminen kauteen alkaa.

Von Numers siirtyy SIF:n väreihin

Päättyneellä kaudella GrIFK:ssa pelannut Alexander von Numers siirtyy vahvistamaan Sjundeå IF:ää.

SIF:ssa on jo pidemmän aikaa etsitty sopivaa, von Numersin kaltaista, 9-metrin pelaajaa jolta löytyy heittovoiman lisäksi puolustuspään osaamista. Kun neuvottelut pronssipelien jälkeen saatiin käyntiin, kävi ilmi että ajankohta seuranvaihdolle oli otollinen ja näin sopimus kaudelle 2018-2019 syntyi.

Käsipalloyleisö tuntee von Numersin kovaheittoisena vasempana takamiehenä, mutta hän pystyy pelaamaan myös muilla takamiehen paikoilla. Sen lisäksi hänen puolustuspelaamisensa on vahvaa.

– Tässä on juuri etsimämme pelaajatyyppi. Ihmisenä hän on erittäin miellyttävä ja sympaattinen, hän tulee sopimaan joukkueeseen täydellisesti!

– Ensi kauden joukkue alkaa muutenkin muotoutua, haemme vielä 2-3 pelaajaa ja tavoitteenamme on esitellä ensi kauden joukkue kokonaisuudessaan 3-4 viikon kuluessa, SIF:n manageri Niclas Karlsson kertoo seuran verkkosivuilla.

Von Numers on GrIFK:n kasvatti ja Grani lisäksi hän on edustanut HIFK:ta kaudet 2013-16.

Sjöman ja Säkkinen palaavat BK-46:een

Robin Sjöman ja Sebastian Säkkinen tekevät paluun Karjaalle ja pelaavat tulevalla kaudella BK-46:ssa.

Robin Sjöman (25) on pelannut viimeiset viisi kautta Cocksissa, ja päätti nyt palata kasvattiseuraansa. Sjöman kokee, ettei hän saanut Cocksissa tarpeeksi peliaikaa.

– Kun harjoittelee kovaa, sitä haluaa tietenkin myös päästä pelaamaan kehittyäkseen edelleen. BK:n meneillään olevat panostukset vaikuttavat hyviltä ja seuran kanssa käymieni keskustelujen perusteella roolini tulee olemaan aivan toinen kuin Cocksissa, Sjöman sanoo.

Hän odottaa paluun BK:n riveihin tuovan taas iloa käsipallon pelaamiseen ja Sjöman uskoo myös kehittymiseen pelaajana.

– Tulee sitä paitsi olemaan hauskaa pelata samassa joukkueessa pikkuveljeni Linuksen kanssa.

Sebastian Säkkinen (24) on pelannut viimeiset neljä kautta Vantaan Atlas Vantaassa.

– Takana on mielenkiintoisia vuosia, mutta haluan nyt ottaa askelen eteenpäin. BK panostaa edustusjoukkueeseen ja luotan myös siihen, että valmentaja Micke Källman osaa auttaa minua eteenpäin käsipalloilijan uralla, Säkkinen sanoo.

BK:n miesten joukkueen taustavoimiin kuuluva Johan Berglund sanoo olevansa aina mielissään, kun omat pelaajat haluavat palata BK:n riveihin. Hänen mukaansa Sjöman ja Säkkinen ovat selkeitä vahvistuksia joukkueelle. Molemmat ovat käsipalloilijana vielä nuoria ja he tulevat Berglundin mukaan sopimaan erinomaisesti BK:n tulevan kauden joukkueeseen.

– Sjöman vahvistaa viivapelaamistamme ja Säkkinen oikeaa laitaa vasenkätisenä pelaajana.