Tommy Suoraniemestä HIFK:n urheilujohtaja

Helsingin IFK tiedottaa solmineensa sopimuksen uuteen urheilujohtajan vakanssiin.

Seuran urheilullista puolta SM-liigassa ja kansainvälisille areenoille tulevaisuudessa ohjaava Tommy Suoraniemi (synt.-69) on peliurallaan voittanut kahdesti Ruotsin mestaruuden (HK Drott 1991, 1994) sekä Ruotsin maajoukkueessa olympiahopeaa 1992 ja EM-kultaa 1994. Suomessa Suoraniemi on toiminut naisten maajoukkueen päävalmentajana 2016-2019.

– Me haluamme urheiluseurana myös omalta osaltamme olla tekemässä suomalaisesta käsipallosta kansainvälisempää pitkäjänteisellä työllä, ja samalla palvella IFK-pelaajia rakentamalla heille mahdollisuuksia myös SM-liigakenttien ulkopuolelle, mikäli henkilökohtaiset rahkeet ovat riittäviä. Tommyn tuntemus ja suhteet Ruotsin ja osittain myös muiden pohjoismaiden pelikentistä ovat vailla vertaa, todetaan IFK-johdosta.

– HIFK on suurseura joka tunnetaan hyvin myös Ruotsissa. HIFK:n käsipallojaostoa on hienoa ja haasteellista lähteä rakentamaan kohti kansainvälistä toimintaympäristöä. Myös SM-liiga on kehittynyt pelillisesti viime vuosina muutamien seurojen hyvien kansainvälisten edesottamusten seuraamuksena, tosin liiga ja sen kärki on aivan liian kapea. HIFK tulee ottamaan ison urheilullisen askeleen muutaman vuoden sisällä, toteaa Suoraniemi.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta!

Koko kausi 79€ tai kuukausikannattajana 9,90€/kk