Mestarien liigan lohkot arvottu – Cocksille tuttujakin vastustajia

Kauden 2018-19 käsipallon miesten Mestarien liigan lohkoarvonta suoritettiin perjantaina 29. kesäkuuta Wienissä. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös suomalaisväriä Riihimäen Cocksin saatua osallistumisoikeuden Mestarien liigaan.

Arvonta suoritettiin kahdessa vaiheessa. Ennakkoon korkeimmalle sijoitetut joukkueet arvottiin kahdeksan joukkueen lohkoihin A ja B ja muut joukkueet kuuden joukkueen lohkoihin C ja D. Cocks oli mukana lohkojen C ja D arvonnassa korissa 6.

Lohkovaiheen vastustajiksi Cocksille arvottiin lohkoon D ylimmästä arvontakorista lukien Orlen Wisla Plock Puolasta, Abanca Ademar Leon Espanjasta, Elverum Handball Norjasta, Wacker Thun Sveitsistä sekä Dinamo Bucuresti Romaniasta. Kolme viimeksi mainittua on Cocksille myös tuttuja vastustajia.

– Dinamon kanssa pelasimme tasaisesti viimeksi, Thunia vastaan olemme voittaneet ja hävinneet. Elverumin kohtaamisesta on vähän enemmän aikaa, mutta on siellä tuttuja pelaajia edelleen. Ei tässä ihan tuntemattomaan olla menossa, arvontatilaisuudessa paikan päällä ollut Cocksin puheenjohtaja Jari Viita kertoi.

– Vaikea arvioida kumpi lohkoista on kovempi. Kesän aikana joukkueissa tapahtuu kuitenkin aina muutoksia suuntaan ja toiseen. Toki tuttuja joukkueita sielläkin olisi ollut vastassa.

Viidan mukaan Cocksin tavoitteet eivät rajoitu pelkästään osallistumiseen kovaan sarjaan.

– Olemme europeleissä viime vuosina olleet monesti voitossa kiinni vielä 45 minuutin jälkeen, mutta ne vaikeat hetket pitää saada nyt vain paremmiksi. Hyvä kesäharjoittelu ja kun vältytään loukkaantumisilta, niin siitä se lähtee, Viita suunnittelee.

Lohkoista A ja B menee pudotuspelivaiheeseen yhteensä 12 joukkuetta ja lohkoista C ja D puolestaan lohkojen kaksi parasta etenevät jatkoon ja pelaavat ristiin toistensa kanssa – lohkoykköset lohkokakkosia vastaan – ja näiden otteluiden voittajat jatkavat neljännesvälieriin.

Lohkojen avausottelut pelataan 12.-16. syyskuuta. Otteluohjelma tarkentuu myöhemmin.

– Aika hyvin joukkueitten kesken jo pääsimme yhteisymmärrykseen ohjelmasta, mutta sen suhteen pitää ottaa vielä televisioinnit huomioon. Lopullinen ohjelma saadaan lyötyä lukkoon viimeistään heinäkuun puoliväliin mennessä, Viita valotti.

Kaikki SM-liigan ottelut Livenä SolidSportilta vain 9,90€/kk!